-
Tapahtumat
-
Kalenteri 11.02DAY-tapahtuma
-
Kalenteri 09.03Tulevaisuuden Tekijät 1/2012
-
-
Vasemmistonuoret ja Demarinuoret: Suomen ei tule hyväksyä EU:n lamasopimusta
Demarinuoret ja Vasemmistonuoret tyrmäävät EU:n talouskurisopimuksen. Sopimus on määrä allekirjoittaa EU-maiden kesken jo maaliskuussa, vaikka sen vaikutuksista ei ole ehditty käydä riittävän laajaa julkista keskustelua. Euroopan valtiontalouksien vakauttaminen ja velkaantumiseen puuttuminen ovat ensisijaisen tärkeitä tavoitteita, mutta useita sopimukseen kaavailtuja toimenpiteitä …
Demarinuoret Pekka Haaviston tukena
Sosialidemokraattiset nuoret ry kannattaa presidentinvaalien toisella kierroksella Pekka Haavistoa. Järjestö asettuu tukemaan Haavistoa siksi, että hän on kahdesta ehdolla olevasta henkilöstä parempi toimimaan seuraavat kuusi vuotta Suomen tasavallan presidenttinä. Haavisto on kokenut, kansainvälisesti suuntautunut, sivistynyt ja suvaitsevainen henkilö. Häntä arvostetaan …
ECOSY Winter University – Hae edustajaksi!
Demarinuorten eurooppalainen kattojärjestö ECOSY järjestää yhteistyössä S&D –ryhmän kanssa Winter Universityn 4.-8.3. Brysselissä. Talviyliopiston teemana ovat sosialidemokraattiset perusarvot vapaus, kansainvälisyys ja tasa-arvo. Tapahtuma sopii niin uusille kuin vanhemmille toimijoille, jotka ovat kiinnostuneet kansainvälisestä toiminnasta. Aiempaa kokemusta ei tarvitse olla. Winter …
