Euroopan Unioni -asiakirja

SOSIALIDEMOKRAATTISTEN NUORTEN EUROOPAN UNIONI -ASIAKIRJA

TULEVAISUUDEN EUROOPPAAN

Johdanto

” The original federation must remain open
to all other European countries:
it must gradually and peacefully restore
the values and institutions of democratic civilization
to countries where they have been lost and can only be
revived within a Europe purged of baneful influences and
based on laws of justice and peace.”

- Altiero Spinelli

Sosialidemokratia pohjaa kansainväliseen perinteeseen. Perusarvojamme tasa-arvoa, vapautta, oikeudenmukaisuutta, solidaarisuutta ja demokratiaa tulee meidän mielestämme toteuttaa maailmanlaajuisesti. Taloudellinen ja sosiaalinen globalisaatio vaativat rinnalleen demokraattisia ylikansallisia rakenteita – arvojamme ei voi edistää ilman niitä. Euroopan unioni on ylikansallinen rakenne, joka on onnistunut alkuperäisessä tehtävässään. Se on taannut Eurooppaan rauhan ja vakauden. Euroopan unionin päämääränä tulee Sosialidemokraattisten nuorten mielestä olla kansanvallan, hyvinvoinnin ja tasa-arvon levittäminen niin Euroopassa kuin maailmanlaajuisesti.

Meidän tavoitteemme on tehdä Euroopan unionista demokraattisempi ja sosiaalisempi. Todellisen muutoksen aikaansaamiseksi unionille pitää säätää yksi perustussopimus. EU voi saada oikeutuksensa ainoastaan kansasta. EU:n päätöksenteon on muututtava avoimeksi, selkeäksi ja kansantajuiseksi. Sosialidemokraattisille nuorille tämä tarkoittaa kaksikamarista parlamenttia, jossa alahuoneella eli nykyisellä Euroopan parlamentilla on täysimittainen sanavalta kaikkiin asioihin, ja jossa ylähuoneen muodostaa nykyinen ministerineuvosto. Jäsenmaiden parlamenttien kontrollivalta hallitustensa EU-politiikasta on kuitenkin taattava.

Kansalaisten perusoikeuksien vahvistaminen on avainroolissa sosiaalisen Euroopan toteuttamisessa. Neljän perusvapauden ja kilpailun edistäminen eivät saa enää olla EU:n tärkeimpiä ohjenuoria: perusoikeusasiakirjan unionin kansalaisille takaamien oikeuksien puolustamisen on noustava johtotähdeksi. Perusoikeuskirjan tavoitteita on toteuttava EU-tason lainsäädännöllä ja oikeuskäytännöllä. Tämä tarkoittaa ihmisten hyvinvoinnin huomioimista unionin talouspolitiikassa, sekä työllisyys-, koulutus-, terveys- ja sosiaalipolitiikan kasvavaa roolia EU:n päätöksenteossa, budjetissa ja oikeudenkäytössä.

EU:n on maailman suurimpana talousalueena ja ylikansallisena demokratiana kannettava vastuunsa maailmanlaajuisesta turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. EU:n on panostettava voimavaroja järjestäytyneeseen ja vahvaan yhden äänen ulkopolitiikkaan. Yhdistyneiden kansakuntien kehityksen tukeminen kohti ylikansallista demokraattista elintä, äärimmäisen köyhyyden poistamisen ja ilmastonmuutoksen torjunnan ja siihen sopeutumisen on oltava unionin ulkopolitiikan kulmakiviä.

1. DEMOKRAATTINEN JA YHTENÄINEN KANSALAISTEN EUROOPPA

Euroopan unioni on käymässä läpi suurta muutosta. Vappuna 2004 tapahtunut, pitkään valmisteltu itälaajentuminen on lopullisesti muuttanut unionin luonteen suppeasta länsieurooppalaisesta kerhosta maanosanlaajuiseksi yhteisöksi. Laajentumisen haasteisiin ja kansalaisten tarpeisiin vastaaminen vaativat uutta suuntaa unionille.

Unionissa on säädettävä yhtenäinen perustussopimus, jossa kansanvallan ja kansalaisten oikeuksien vahvistaminen nousevat päärooliin. Uuden sopimuksen myötä unionin painopiste voitaisiin siirtää markkinaliberalismista kansalaisten Eurooppaan: ihmisten hyvinvointia tukevaan talous-, työllisyys-, koulutus-, terveys- ja sosiaalipolitiikkaan sekä energia- ja ilmastopolitiikkaan.

1.1. EU:n instituutioiden demokratisoiminen

Unionin rakenteiden ja päätöksentekomenettelyn uudistamisessa Lissabonin perussopimus on välttämätön askel ja perusta tuleville uudistuksille sekä unionin poliittiselle syventämiselle. On kuitenkin valitettavaa, että sopimuksen päädyttiin osin demokratian hengen vastaisella menettelyllä suljettujen ovien takana. Perustuslaillisen sopimuksen prosessiin sisältynyt mahdollisuus EU:n tuomiseksi lähemmäksi kansalaisia jäi käyttämättä. Tämä korostaa eurooppalaisen kansalaisuuden kehittämiseen tähtäävien aloitteiden merkitystä tulevaisuudessa.

Lissabonin perussopimus tulee saattaa voimaan kaikissa jäsenvaltioissa ennen europarlamenttivaaleja ja uuden komission virkaanastumista 2009. Tällöin uusi parlamentti ja komissio saavat selkeän toimintakehyksen alkavalle viisivuotiskaudelleen.

Lissabonin perussopimuksen voimaanastumisen jälkeen on aiheellista tarkastella joidenkin vuosien ajan uuden sopimuksen toimivuutta. Havaintojen pohjalta tulee ottaa suunta unionin demokraattisen ja institutionaalisen reformin loppuunsaattamiseen.

Osana tätä prosessia on vihdoin täysimittaisesti tunnustettava EU:n rooli poliittisena, ei pelkästään taloudellisena toimijana Euroopassa ja maailmassa. Institutionaalisten muutosten ohella tämä tarkoittaa yleistä muutosta asenteissa sekä perustussopimuksen muotoilua siten, että sisämarkkinoiden näkökulma ei enää kaikissa kysymyksissä nouse hallitsevaan asemaan laajempiin poliittisiin näkökulmiin nähden. Uuden perustussopimuksen tulee viime kädessä pohjautua kansalaisten perusoikeuskirjaan, ei sisämarkkinoita koskeviin sopimuksiin.

Olemassa olevat perussopimukset tulee kirjoittaa uudelleen yhden yhtenäisen perustussopimuksen muotoon.
Perusoikeusasiakirjan antaman pohjan mukaisesti on perustussopimukseen saatava velvoittavat artiklat kansalaisten sosiaalisista, taloudellisista ja koulutuksellisista oikeuksista ja valtioiden ja unionin velvoitteesta toteuttaa ne.
Niillä politiikan sektoreilla, joilla EU:n toimivaltaa halutaan rajoittaa, tulee tämän tapahtua perustussopimukseen kirjattavien kompetenssia koskevien säädösten pohjalta. Joillakin perustussopimuksen toimialoilla voidaan kuitenkin kansalliset ulosjättäytymiset yhä sallia.
Unionissa on toteutettava loppuunviety toimeenpanovallan ja lainsäädäntövallan erottaminen toisistaan siten, että neuvostosta tulee pelkästään parlamentin ylempään kamariin verrattava elin. Jäsenmaiden parlamenttien kontrollivalta hallitustensa EU-politiikasta on kuitenkin taattava. Unionitasolla toimeenpanevan vallan tehtävät jäävät tällöin komissiolle.
Parlamentilla tulee olla neuvoston rinnalla tasavertainen asema kaikessa päätöksenteossa.
Yksimielisyysvaatimuksesta neuvoston päätöksenteossa on kattavasti luovuttava ja määräenemmistöpäätöksenteosta tehtävä vallitseva.
Komissiosta tulee tehdä parlamentaarinen hallitus siten, että EU-vaalit voittaneen poliittisen ryhmän tai koalition puheenjohtajaehdokkaakseen nimeämä henkilö kokoaa vaalien jälkeen uuden komission vastaavia poliittisia näkemyksiä edustavat jäsenet eri maista – sovittujen kiertoperiaatteiden mukaisesti.

1.2 Oikeudellinen Eurooppa

Kansalaisten perusoikeuksien vahvistaminen on avainroolissa tavoitteemme, sosiaalisen Euroopan, toteuttamisessa. Euroopan ihmisoikeussopimuksen yhtenäinen toteuttaminen kaikkialla mantereellamme on kiinni EU:sta, jonka instituutiot, toimeenpanovalta ja lainsäädäntö eivät vielä ole yksiselitteisesti sopimuksen piirissä.

Unionin toimielinten saattamiseksi kansainvälisten ihmisoikeussopimusten piiriin EU:n on liityttävä Euroopan ihmisoikeussopimukseen ja tunnustettava Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen toimivalta.

EU:ssa on pitkään vallinnut tilanne, jossa Euroopan yhteisöjen (EY-) tuomioistuin tulkitsee sekä omaa toimivaltaansa että tekee asiassa lopullisen päätöksen. EY-tuomioistuin on tällä tavoin kasvattanut valtaansa monille sektoreille, joilla ei vielä ole lainsäädäntöä eikä välttämättä edes perussopimuksien takaamaa toimivaltaa. Tällaiset toimivaltaylitykset ovat demokraattisten elinten ulottumattomissa olevaa poliittista vallankäyttöä.

EU:n perussopimuksien toimivaltakysymyksiä ratkomaan tulee perustaa erillinen perussopimustuomioistuin. Sen toimivallaksi tulee määritellä unionin muiden elinten toimivaltakysymysten ratkaiseminen: myös unionin muiden tuomioistuinten toimivaltaylityksistä päättäminen.

Samalla EY-tuomioistuin on jo vuosikymmenet pitänyt tärkeimpinä oikeusperiaatteinaan vapaan liikkuvuuden ja kilpailun edistämistä: nämä tavoitteet eivät kuitenkaan vastaa enää EU:n tavoitteita tänä päivänä.

EY-tuomioistuimen, tulevaisuudessa EU-tuomioistuimen, oikeuskäytäntö on ohjattava uusille urille. Vapaan liikkuvuuden ja kilpailun edistäminen eivät saa enää olla tuomioistuimen tärkeimpiä oikeusperiaatteita: kansalaisten perusoikeuksien ja täten heidän hyvinvointinsa toteuttamisen on noustava korkeimmaksi tavoitteeksi.
EU-tuomioistuimelle tulee antaa tulkintavalta perusoikeuksia puoltavien päätösten tekemiseksi. Unionin perusoikeuskirjaan ei tule sallia kansallisia poikkeuksia.

EY-tuomioistuimen oheen vuonna 1989 perustetun ensimmäisen asteen tuomioistuimen rooli varsinaisen tuomioistuimen työtaakan helpottajana ei ole onnistunut. Ensimmäisen asteen tuomioistuimeen oli tarkoitus koota mm. kansalaisten tekemiä kanteita unionin toimielimiä vastaan. Jutturuuhka kuitenkin haittaa kansalaisten oikeusturvaa. EU:n oikeusasiamiehestä on tullut tämän vuoksi suosittu elin: kansalaisten on liian hidasta hakea oikeutta unionin toimielimiä vastaan tuomioistuinteitse. Oikeusasiamiehen pitäisi kuitenkin olla vain oikeusturvan viimesijainen keino.

EU:n ensimmäisen asteen tuomioistuinta on kehitettävä hallintotuomioistuimen suuntaan kansalaisten oikeusturvan selkeyttämiseksi oikeusjutuissa unionin toimielimiä vastaan.
EU:n kansalaisten oikeusturvalle on säädettävä vähimmäissäännökset.
Ensimmäisen asteen tuomioistuimen roolin selkeyttämiseksi siitä on eriytettävä kilpailuoikeudelliset kanteet perustettavaan uuteen erikoistuomioistuimeen, sisämarkkinaoikeuteen.
EU:lle on lisäksi perustettava erillinen työtuomioistuin työmarkkinoihin liittyviä ennakkoratkaisupyyntöjä varten.
EU:lle on perustettava itsenäinen syyttäjänvirasto, jolla on oikeus nostaa EU:n elimien puolesta kanteita.

1.3 Kansalaisten Eurooppa

Euroopan unioni on olemassa ennen kaikkea kansalaisiaan, ei taloutta, varten. Unionin kansalaiset kuitenkin helposti mieltävät unionin päätöksenteon etäiseksi, salailevaksi ja vaikeasti ymmärrettäväksi. Samaan aikaan yhteisenä rauhan projektina syntyneen unionin tavoitteet ovat hämärtyneet.

Unioni on pyrkinyt lähemmäs kansalaisiaan parantamalla tiedotustaan ja avoimuuttaan sekä mahdollistamalla kansalaisaloitteiden tekemisen. Tämä on kuitenkin vain hyvä alku, josta on vielä pitkä matka kansalaisille läpinäkyvään ja ymmärrettävään hallintoon, jonka päätöksiin he kokevat voivansa vaikuttaa.

Parlamenttivaaleissa on siirryttävä pitkien listojen käyttöön.
Parlamenttivaaleissa valittujen parlamentaarikkojen on julkistettava vaalirahoituksensa lähteet.
Unionin on mahdollistettava Euroopan laajuiset neuvoa-antavat kansanäänestykset.
Lobbareiden rekisteröitymisen on oltava pakollista Euroopan parlamentissa.
Unionin asiakirjojen julkisuutta on laajennettava ja niiden saatavuutta on helpotettava. Unionille tulisi luoda selkeä, kansalaisille avoin asiakirjapankki.
EU-kielen ymmärrettävyyden parantamiseksi teknokraattisia termejä on vältettävä. Asetukset on nimettävä uudelleen laeiksi ja direktiivit puitelaeksi.
Unionin kansanvaltaisuuden varmistamiseksi on pidettävä huolta unionin lainsäädännön selkeydestä. Unionin lakeja ja puitelakeja säädettäessä ei saa olla suuressa määrin epäselvää, mitä EY-tuomioistuin sen perusteella tulee päättämään.

Unionin toiminnan tuomisessa kansalaisten lähelle oma roolinsa on niin puolueilla, Euroopan parlamentin jäsenillä, ministereillä ja valtioiden johtajille kuin kansanedustajilla. Yleisessä EU-kielteisyydessä myös median toiminnalla on iso merkitys. EU-asiat voidaan esittää monella tapaa.

SDP:n on profiloiduttava selkeästi kansainvälisenä puolueena, joka on osa Euroopan sosialidemokraattien ja sosialistien puoluetta PES:lta, ja joka harjoittaa määrätietoista politiikkaa niin unionin, valtakunnan ja kunnan tasolla. Tämä edellyttää unionin tason päätöksenteon nostamista esille myös niin eduskunta-, presidentin- kuin kunnallisvaaleissakin.
SDP:n on sitouduttava PES:n laatimiin EU-parlamenttivaaliohjelmiin.

Euroopan parlamentin jäsenten pitää ottaa aktiivisesti osaa kotimaansa poliittiseen keskusteluun ja kertoa julkisuudessa parlamentissa käsittelyssä olevista asioista.
Ministerit ja valtioiden johtajat eivät saa pakoilla omaa vastuutaan tekemistään päätöksistä piiloutumalla EU:n byrokraattien selän taakse.
Kansanedustajilta vaaditaan entistä suurempaa EU-tuntemusta. Kansanedustajen roolia hallituksen valvojana EU-asioissa tulisi entisestään vahvistaa. Ollessaan oppositiossa SDP:n on rohkeasti haastettava yhteistyössä europarlamentaarikkojensa kanssa hallituksen harjoittama Eurooppa-politiikka.
EU-asioiden avoin ja rehellinen käsittely mediassa on paras tapa lisätä kansalaisten EU-tuntemusta ja kenties myönteisyyttä yhteistä projektia kohtaan. Kaikilla poliittisilla toimijoilla niin kansallisella kuin EU-tasollakin on vastuu siitä, että asiat esitetään totuudenmukaisesti.

Alueiden komitean sekä talous- ja sosiaalikomitean rooli unionin päätöksenteossa ei ole tällä hetkellä selkeä. Komiteoilla on yritetty paikata virallisten asiantuntija-, asianosais- ja eturyhmäkuulemisten puuttumista Euroopan parlamentissa. Komiteat ovat kuitenkin nykyisellään hitaita ja byrokraattisia. Kansalaisyhteiskunnan asemaa unionin päätöksenteossa ei myöskään ole määritetty. Nykytilanteessa päätöksentekoon kohdistuva ulkopuolinen vaikuttaminen on täten pääosin epävirallisista ja dokumentoimatonta, jossa suurilla teollisuuden lobbausyksiköillä on parhaat vaikutusmahdollisuudet.

Alueiden komitea ja talous- ja sosiaalikomitea on lakkautettava. Niiden tilalle on luotava virallinen asiantuntija-, eturyhmä-, alue- ja kansalaisjärjestökuulemismenettely Euroopan parlamenttiin ja virallinen eurooppalainen kolmikantajärjestely. Epävirallista lobbausta on suitsittava.
Kun komissio kuulee kansalaisjärjestöjä ja -ryhmiä, on asianomaisen valiokunnan Euroopan parlamentissa ja neuvoston käsiteltävä kuulemisen tulokset virallisesti.
Unionin nostettava merkittävästi taloudellista tukeaan koko unionin alueella toimiville kansalaisjärjestöille.
Unionin on lisättävä tukeaan Eurooppa-puolueille.

1.4 Integraation syventäminen ja tulevat laajentumiset

Integraation täytyy edelleen jatkaa syventymistään, jotta EU voisi todella vasta kansalaisten tarpeisiin ja luoda hyvinvointia. EU:n laajentumiset vuosina 2004 ja 2007 tekivät integraation syventymisestä haastavampaa kuin aiemmin, sillä nyt mukana on 27 maata eroavina poliittisine kulttuureineen ja kansallisine ristiriitoineen. Jäsenmaiden pitää kantaa vastuunsa yhteisen eurooppalaisen hankkeen jatkumisesta ja toimia niin eurooppalaisen kuin globaalin yleisen hyvinvoinnin edistämiseksi.

EU voi kehittyä entisestään moniytimisempään suuntaan: jo tällä hetkellä esimerkiksi euro- ja Schengen-alue eivät koske kaikkia EU-maita.

Laajentumisen täytyy silti jatkua. Naapuruuspolitiikkaa pitää syventää, jotta mahdolliset uudet jäsenmaat kehittyisivät kohti EU-jäsenkelpoisuutta, ja jotta EU:n ulkorajoilla ei olisi eikä syntyisi suuria elintasokuiluja. Päätösten uusien jäsenmaiden hyväksymisestä tulee jatkossakin perustua ensisijaisesti etukäteen asetettuihin kriteereihin, ei ennakkoasenteisiin tarkemmin määrittelemättömästä ”eurooppalaisuudesta”.

Samalla tarvitaan kuitenkin periaatteellista ja avointa keskustelua siitä, mikä on Eurooppa EU:n näkökulmasta, millaisille arvoille sen tulee perustua, ja mikä on unionin tehtävä maailmassa. EU:n pitää kantaa vastuunsa siitä, mitkä maat otetaan mukaan ja missä vaiheessa: jäseniksi ei ole syytä ottaa valtioita, jotka eivät aidosti ole valmiita sisämarkkinoiden ja vapaan liikkuvuuden aiheuttamiin paineisiin. Perimmältään myös laajentumisten tehtävänä tulee nähdä yleiseurooppalaisen rauhan ja hyvinvoinnin vahvistaminen.

Tulevaisuudessakin on oltava mahdollista käyttää euroalueen kaltaisia erityismenettelyjä yhteistyön edistämiseksi aloilla, jossa suurin osa jäsenmaista haluaa edetä integraatiossa pienen vähemmistön vastustaessa.
Uusina jäseninä EU:hun liittyvien maiden on täytettävä Kööpenhaminan kriteerit (demokratia, oikeusvaltio, ihmisoikeuksien ja vähemmistöjen kunnioittaminen, toimiva markkinatalous) ja olla valmiita jäsenyyteen taloudellisesti, sosiaalisesti ja oikeudellisesti.
Kööpenhaminan kriteerien toteutumista tulee seurata myös uuden jäsenmaan liittymisen jälkeen.
Unionin on tuettava lähialueidensa demokratiakehitystä suuntaamalla suoraan rahaa Eurooppa-puolueille niiden sisarorganisaatioiden tukemiseen unionin lähialueilla.
Länsi-Balkan ja Turkki ovat laajentumisen tervetulleita askelia.

2. SOSIAALINEN EUROOPPA

Sosiaalinen Eurooppa on Sosialidemokraattisten Nuorten vastaus Euroopan unionin uudeksi, kansalaisten hyvinvoinnin tärkeimmälle sijalle nostavaksi suunnaksi. Sosiaalinen Eurooppa ei tarkoita pelkästään painopisteen siirtämistä työllisyys-, koulutus-, terveys- ja sosiaalipolitiikkaan sekä energia- ja ilmastokysymyksiin, vaan myös koko tähänastisen taloudellisen yhteistyön uudelleenarvioimista ja kurssin korjaamista kohti kansalaisten hyvinvoinnin arvostamista. Se tarkoittaa myös entistä solidaarisemman ja oikeudenmukaisemman ulkopolitiikan tekemistä.

EU:n talouskasvua on näin jaettava kestäväksi sosiaaliseksi kehitykseksi koko unionin alueella. Unionin tulevaisuus riippuu sen sosiaalisesta kilpailukyvystä, sen jäsenvaltioita yhdistävästä kehityksestä ja sen kansalaisten työkyvystä ja solidaarisuudesta. Euroopan unioni ei voi, eikä sen tule, saavuttaa tavoitettaan tulla maailman kilpailukykyisimmäksi alueeksi alhaisilla veroilla ja työvoimakustannuksilla sekä sosiaalisella epätasa-arvolla. Unionin kilpailukyvyn tulee perustua sosiaaliseen vakauteen ja osaavaan työvoimaan.

Yhteinen talouspolitiikka vaatii rinnalleen yhteistä työllisyys-, koulutus-, terveys- ja sosiaalipolitiikkaa yhteisiin tavoitteisiin sitoutumisen muodossa. EU:n perussopimuksen ja kansalaisten perusoikeusasiakirjan takaamat taloudelliset, sosiaaliset ja koulutukselliset oikeudet tulee toteuttaa minimisäännösten kautta. Jäsenmailla tulee silti säilyä oikeus itsenäisesti kehittää sosiaalipoliittisia järjestelmiään.

Vaadimme EU:n komissiota laatimaan EU:n kansalaisten perusoikeuksien, erityisesti sosiaalisten, taloudellisten ja koulutuksellisten oikeuksien käytännön toteuttamisesta valkoisen kirjan – linjapaperin, joka viitoittaa perusoikeuksien edistämisen konkreettisia toimia.

2.1 Eurooppalainen nuorisopolitiikka

Eurooppalaisten nuorten osallisuus yhteiskunnassa on perustavanlaatuinen kysymys mantereemme nykypäivän ja tulevaisuuden kannalta. Yhteisöllisyys on muuttanut muotoaan voimakkaasti viimeisten viidenkymmenen vuoden aikana – perinteiset perhe- ja kyläyhteisöt ovat hajautuneet kaupunkien uudenmallisiksi löyhemmiksi sosiaalisiksi verkostoiksi. Uutena väestöryhmänä ovat nousseet itsenäiset nuoret, jotka viettävät jopa kymmenestä viiteentoista vuotta vapaamuotoisessa elämänvaiheessa peruskoulutuksen ja vakituiseen työelämään siirtymisen välissä.

Nuoret ovat nyky-Euroopassa hyvin moninainen ryhmä. Heidän elämäntilanteensa ymmärtäminen ja taloudellisten, sosiaalisten ja koulutuksellisten oikeuksiensa takaaminen vaatii uudenlaista politiikkaa, jossa koulutuksen, työ- ja perhe-elämän tarpeet sovitetaan joustavasti yhteen. EU-tasolla haasteeseen on reagoitu vuonna 2005 allekirjoitetussa Eurooppalaisessa nuorisosopimuksessa, jossa EU-valtiot osana Lissabonin strategiaa sitoutuvat takaamaan nuorille oikeuksia työelämässä, koulutuksessa ja näiden sovittamisessa perhe-elämään.

Eurooppalaisen nuorisopolitiikkaa tulee kehittää edelleen. Kansallisten hallitusten pitää sitoutua vuonna 2005 sovittuihin tavoitteisiin ja syventää niitä.
Edustuksellisten nuorisojärjestöjen ja nuorisokomiteoiden tulisi olla osallisia kaikissa nuoria koskevissa prosesseissa.
Euroopan unionin toimia nuoriso- ja opiskelijaliikkuvuuden edistämiseksi pitää tehostaa – vaihto-ohjelmat lisäävät erilaisuuden ymmärtämistä ja kielitaitoa sekä tuovat yhteisen eurooppalaisen projektin hedelmät kaikkien nuorten tavoitteille.

2.2 Peruspalvelut

Sosiaalisen Euroopan pitää tarjota tuki laadukkaiden julkisten palveluiden säilyttämiselle. Oikeus korkealaatuisiin peruspalveluihin on kansalaisten perusoikeus. EU-tasolla peruspalveluista puhutaan yleensä termillä yleishyödylliset palvelut, jonka merkitystä ei yksiselitteisesti sovittu.

Yleishyödyllisten palveluiden käsite pitää määrittää tarkasti EU-puitelain tasolla, jotta sen tulkinta ei jää EU:n tuomioistuimelle.
Yleishyödyllisiksi tulisi määrittää turvallisuuteen, oikeuslaitokseen, terveyteen, koulutukseen, veteen, energiaan, julkiseen liikenteeseen, posti- ja telepalveluihin, julkisiin tiedotusvälineisiin, kulttuuriin, perhepalveluihin ja sosiaaliturvaan liittyvät palvelut.

Nykyinen EU-direktiivi julkisten hankintojen kilpailuttamisesta johtaa helposti julkisten toimintojen alasajoon ja kilpailuttamiseen yksityisillä. Suomen harvaan asutuissa olosuhteissa kyseisten hyödykkeiden markkinat eivät kuitenkaan monella alueella toimi vähäisen väestöpohjan ja suurien etäisyyksien vuoksi. Monopolistiset markkinat johtavat korkeampiin kustannuksiin kuin julkinen tuotanto tai yksityisten kanssa sopimuksin toteutettavat hankinnat.

EU-direktiiviä julkisten hankintojen kilpailuttamisesta pitää muuttaa. Kilpailuttamisen ei tule olla pakollista niiltä osin, kun on näyttöä alueen markkinoiden monopolistisuudesta.

Peruspalveluiden raameja on määritelty tähän mennessä lähinnä unionin kansalaisten liikkuvuutta ajatellen, jotta he saisivat myös uudessa kotimaassaan yhtäläisesti peruspalveluita. Keskustelua on laajennettava koskemaan eurooppalaisia peruspalveluita ja kansalaisten hyvinvointia kokonaisuudessaan.

EU-tasolla pitää säätää minimisäännöksiä oikeudesta sosiaaliturvaan, jotka jäsenvaltiot saavat toteuttaa oman sosiaaliseen malliinsa sopivalla tavalla – olivatpa ne sitten työpaikan kautta, valtion takaamia, pakollisen vakuutuksen kautta tai muutoin järjestettyjä.
Perusterveydenhuolto ja kohtuuhintaiset lääkkeet pitää taata kaikille Euroopassa.
Eurooppalaisen sairasvakuutuskortin kattavuutta pitää laajentaa ja se pitää olla kaikilla EU-kansalaisilla automaattisesti osana kansallista Kela-korttia tai vastaavaa.
EU:n tulee tukea lääketutkimusta ja lääkepatenttijärjestelmän kehittämistä sosiaalisempaan suuntaan.
EU:n tulisi luoda yleiseurooppalaiset raamit geneeristen eli korvaavien lääkkeiden käytön edistämiseksi.

2.3 Koulutus

Eurooppalaisen koulutuspolitiikan lähtökohtana tulee olla tasa-arvoisen ja maksuttoman laatukoulutukseen takaaminen kaikille. Tasa-arvon toteuttaminen tarkoittaa sitä, ettei pelkästään koulutukseen pääseminen ole tasa-arvoista, vaan myös oppimistulokset heijastavat tasa-arvoa. Koulutuksen pitää olla kaikille avointa ja ilmaista myös lapsuuden jälkeen. Keskustelussa elinikäisestä oppimisesta ja kansalaisoppimisen tunnustamisesta liikutaan silti usein kaukana konkretiasta.

Opiskelijoiden, opettajien ja tutkijoiden liikkuvuudessa on edelleen suuria ongelmia – monet maat eivät ole käytännössä toimeenpanneet Bolognan ja Kööpenhaminan prosessien tavoitteita. Tutkintojen tunnustamisessa on täten edelleen suuria käytännön ongelmia.

EU-alueella koulutuksen rahoituksen tulee pohjata kansallisille verovaroille.
Koulutuksen pitää olla ilmaista kaikille ikäryhmille. Oppimista pitää tukea elämänmittaisena prosessina, jossa ihminen oppii koulunpenkin jätettyäänkin uusia asioita jatkuvasti työelämän ohessa ja myös työelämän ulkopuolelle jäätyään. Kansalaisoppimisen arvo pitää tunnustaa virallista koulutusta täydentävänä ansiona.
EU-tasolla pitää etsiä keinoja koulupudokkaiden määrän vähentämiseen ja toisen asteen päättäneiden oppilaiden määrän kasvattamiseen – tällä hetkellä kuudennes eurooppalaisista nuorista on vailla peruskoulun jälkeistä koulutusta.
EU:n pitää tukea eurooppalaisia koulutuksen kehittämishankkeita. Erityisesti opettajainkoulutuksen kehittämishankkeisiin pitää suunnata EU-rahaa sekä tukea opettajien ja opettajaksi opiskelevien eurooppalaista vaihtoa.
Kansallisten hallitusten on sitouduttava Bolognan ja Kööpenhaminan prosessien tutkintojen vertailtavuus -tavoitteiden välittömään toteuttamiseen. Syrjinnästä pitää päästä eroon puuttumalla siihen tarvittaessa EU-tason lainsäädäntökeinoin.
Opiskelijaliikkuvuutta on tuettava eurooppalaisten ohjelmien kautta. Lisäresursseja on panostettava ammattiin opiskelevien liikkuvuusohjelmiin, sillä he ovat aliedustettuina eurooppalaisissa vaihtotilastoissa.
Opiskelija-, opettaja- ja tutkijaliikkuvuuden lisäämisessä tavoitteena tulee olla yhtenäinen eurooppalainen koulutusalue, joka nousee koulutuksen laadultaan maailman kärkikastiin.
Painopisteenä tulee olla myös EU-tietoisuuden lisääminen kouluissa.

2.4 Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia

Sosialidemokraattisten nuorten tavoitteena on Eurooppa, jossa kaikki elävät tasa-arvoisessa, oikeudenmukaisessa ja keskinäiseen solidaarisuuteen perustuvassa yhteisössä. Ihanteena on yhteiskunta, johon ihmiset osallistuvat vapaasti tulematta syrjityksi taloudellisen, sosiaalisen tai kulttuurisen taustansa vuoksi taikka sukupuolensa, seksuaalisen suuntautumisensa, vakaumuksensa, kansalaisuutensa perusteella.

Syrjintä taloudellisen, sosiaalisen tai kulttuurisen taustan vuoksi taikka sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen, vakaumuksen, vammaisuuten tai kansalaisuuden perusteella on kiellettävä sekä työelämässä että julkisissa palveluissa.
Sukupuolittunutta palkkasyrjintää vastaan tulee luoda EU-tasolla nykyisiä tehokkaampia säädöksiä.
Sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumista työmarkkinoilla tulisi edistää maksamalla vanhemmuuden kustannukset yhteisistä varoista, takaamalla universaali päivähoito-oikeus sekä kannustamalla molempia sukupuolia osallistumaan lasten kasvatukseen tasapuolisesti.
EU:n elimissä on pyrittävä sukupuolten väliseen tasapainoon. Nimetyissä elimissä pitäisi olla vähintään 40 % kumpaakin sukupuolta edustettuna.
EU:n tulee vaatia kaikilta jäsenmailtaan avioliittolain ja adoptio-oikeuden ulottamista samaa sukupuolta oleviin pareihin.
EU:n on tuettava vammaisten osallistumista täysimittaisesti yhteiskuntaan. Kaikki, ketkä kykenevät työhön, on saatava työmarkkinoille tahtonsa mukaan.
EU:n tulee olla toiminnassaan noudattaa maallista järjestystä, jossa uskonnolliset yhteisöt ja julkinen valta on eriytetty toisistaan. EU ei saa asettaa yhtä kirkkokuntaa tai uskontoa toisten, tai uskonnottomuuden, edelle.

2.5. Maahanmuuttopolitiikka

Sosialidemokraattiset nuoret tähtäävät avoimempaan Eurooppaan. Sosiaalisen tasa-arvon tulee koskea kaikkia, eikä vain EU:n kansalaisia. EU:n maahanmuuttopolitiikka on kuitenkin tällä hetkellä lapsenkengissään: sen painopiste on rajavalvonnassa ja laittoman maahanmuuton estämisessä, vaikka siirtolaisuutta Eurooppaan ei voi pysäyttää. Nykyinen politiikkaa aiheuttaa enemmän ongelmia kuin lisäarvoa.

EU:n maahanmuuttopolitiikan kurssia on korjattava laittoman maahanmuuton estämisestä laillisen maahanmuuton hallintaan.
Kumppanuussopimuksia kolmansien maiden kanssa on lisättävä taloudellisen, sosiaalisen ja poliittisen integraation edistämiseksi ja laittoman maahanmuuton muuttamiseksi lailliseksi, kontrolloiduksi maahanmuutoksi, joka takaa tulokkaille tasa-arvoisen elämän.
EU tulee lopettaa rajavalvontansa ulkoistaminen naapurimaille, jotka eivät kunnioita ihmisoikeussopimuksia. Unionin rahoittamat siirtolaisleirit Pohjois-Afrikassa on lakkautettava.
EU:n pitää luoda kansalaistamis-, oleskelulupa- ja turvapaikkahakemusten käsittelystä kehyslainsäädäntöä, joka vaatii avointa ja tasa-arvoista sekä kansainvälisiä sopimuksia kunnioittavaa menettelyä.

Väestörakenteellisesti ikääntyvää Eurooppaa tarkasteltaessa voidaan myös sanoa, että maanosamme tarvitsee lisää maahanmuuttajia selviytykseen yhteiskuntarakenteensa ylläpitämisestä. Olisi kuitenkin epäeettistä ottaa EU:iin töihin kolmansien maiden koulutettua väestöä panostamatta itse mitään. Yhteiskunnan on tuettava maahanmuuttajan sopeutumista jäsenmaahan.

Euroopan pitää avautua kolmansien maiden nuorille ja opiskelijoille sekä kouluttaa heidät itse, esimerkiksi aiemmin kuvattujen kumppanuussopimuksien kautta.
Perheenyhdistämisoikeutta tulee helpottaa EU-tason säädöksin.
Kielikoulutukseen on panostettava enemmän rahaa, resursseja ja ammattitaitoa.
Etniseen syrjintään työmarkkinoilla on puututtava tiukemmin.
EU:n tulee suositella jäsenmailleen kansainvälisyys- ja suvaitsevaisuuskasvatuksen sisällyttämistä opetussuunnitelmiin.

2.6 Työllisyys

Yritysten vapaan sijoittumisoikeuden vastapainoksi niiden keskeisemmät työnantajavelvollisuudet on tehtävä unionissa ylikansallisiksi. Emme saa antaa ylikansallisten yhtiöiden asettaa jäsenmaita ja työntekijöitä tilanteeseen, jossa kilpaillaan alhaisilla veroilla ja palkoilla, huonolla irtisanomissuojalla ja kurjilla työolosuhteilla. Työmarkkinadialogia on käytävä myös Euroopan tasolla. Näin myös luodaan parhaat edellytykset työntekijöiden vapaalle liikkuvuudelle.

Maahanmuuttajien rooli eurooppalaisilla työmarkkinoilla tulee olemaan korvaamaton. Työperäistä maahanmuuttoa toteutettaessa on huolehdittava siitä, että maahanmuuttajien perusoikeudet työelämässä, tasavertaiset työehdot ja työturvallisuus toteutuvat, ja että eurooppalainen työvoiman kysyntä ei köyhdytä lähtömaita koulutetusta työvoimasta.

Jäsenmaiden työoikeutta ja työehtosopimuksia on harmonisoitava niin, että työsuhteen tunnusmerkit, irtisanomisoikeus ja syrjimättömyys on kaikkialla määritelty samoin.
Työnantajan irtisanomistilanteiden uudelleensijoittamis-, työllistämis-, ja kouluttamisvelvoitteet on ulotettava jäsenmaiden rajojen yli.
Sekä työntekijöiden että työnantajien järjestäytymistä on tuettava jäsenmaissa ja EU-tasolla työmarkkinadialogin mahdollistamiseksi.
Kansallisten ammattiyhdistysliikkeiden on saatava rajat ylittävä kanneoikeus työehtosopimusasioissa.
Vuokra- ja siirtotyövoimaan sovellettavat työehtosopimukset on unionin tasolla määriteltävä työn ja tekopaikan mukaan.

Euroopan unioniin on luotava oikeusperusta unioninlaajuisille työehtosopimuksille. Tältä pohjalta on Euroopan tasolla neuvoteltava yhteiset työehtosopimuksen minimiehdot.
EU:n on tuettava Yritysten yhteiskuntavastuun periaatetta (CSR = Corporate social responsibility).
Sosiaalivakuutusten ja työsuhdeperustaisten etuuksien säilymistä ja jatkuvuutta koko unionin alueella on yhtenäistettävä. Työeläkkeiden ja työsuhdeturvan määräytymisperusteita on yhtenäistettävä jäsenvaltioiden välillä.
Erityisen huomion kohteena tulee olla työelämän ja perheen yhteensovittaminen, nuorisotyöllisyyden edistäminen ja pätkätöitä tekevien työntekijäoikeuksien saattaminen vastaavalle tasolle kuin vakituisessa työsuhteessa.
Unionin ja sen jäsenmaiden tulee toteuttaa hankkeita yhteistyössä kolmansien maiden kanssa, joissa rekrytoitavat maahanmuuttajat suorittavat räätälöidyn, unionin tai jäsenmaan tarjoaman ammattiin valmistavan koulutuksen sen sijaan, että rekrytoitaisiin laajamittaisesti lähtömaiden valmiiksi kouluttamaa työvoimaa.
EU:n jäsenmaiden pitää toimia kahden kerroksen työmarkkinoiden muodostumista vastaan – kaikille on taattava tasa-arvoiset oikeudet työntekijänä.
EU:n on tuettava vammaisten osallistumista täysimittaisesti yhteiskuntaan. Kaikki, ketkä kykenevät työhön, on saatava työmarkkinoille tahtonsa mukaan.

3. TALOUDELLINEN EUROOPPA

Talouspolitiikassa tavoitteena tulee viime kädessä olla eurooppalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rakentaminen ja ylläpitäminen. Tämä vaatii yhtenäistä taloudellista päätöksentekoa ja yhteisiä pelisääntöjä. Lissabonin strategiassa lausuttuja tavoitteita voidaan edelleen pitää käyttökelpoisena unionin talouspolitiikan ohjenuorana.

Yhteiseen valuuttaan, euroon, siirtyminen on ollut yksi unionin suurimpia saavutuksia. Yhteinen valuutta on symbolisesti tärkeä askel Euroopan integraatiossa. Se helpottaa EU-maiden kansalaisten ja yritysten arkipäiväistä kanssakäymistä ja vakauttaa Euroopan taloutta pienentäen kurssiriskejä.

Talous- ja rahaliiton puitteet tällä hetkellä asettavaa kasvu- ja vakaussopimusta ei voi nykyisellään pitää tyydyttävänä. Se ei tarjoa riittävästi mahdollisuuksia elvyttävälle finanssipolitiikalle, mikä matalasuhdanteessa johtaa joko leikkaavaan ja palkansaajien asemaa heikentävään politiikkaan tai vaihtoehtoisesti sopimuksen jättämiseen käytännössä huomiotta, mikä puolestaan syö harjoitettavan talouspolitiikan uskottavuutta. Aidon elvyttävän politiikan ja pitkällä aikavälillä kestämättömien, populististen menonlisäysten välille on silti jatkossakin kyettävä tekemään selvä ero.

Periaatteellisella tasolla ei myöskään voida pitää hyväksyttävänä, että rahapolitiikka on Euroopan keskuspankin kautta erotettu muusta päätöksenteosta omaan epädemokraattiseen järjestelmäänsä.

Kasvu- ja vakaussopimus on uudistettava siten, että talouspolitiikan tavoitteeksi tunnustetaan julkilausutusti inflaation torjunnan ohella myös hyvinvointi, työllisyys ja sosiaalinen kestävyys.
Elvyttävälle kansalliselle finanssipolitiikalle on annettava aidot mahdollisuudet ja toisaalta selkeät kriteerit.
Uudistetusta sopimuksesta on kyettävä pitämään kiinni ja sen ehdoista luistamisesta tulee automaattisesti aiheutua seuraamuksia jäsenvaltioille. Sopimuksen valvontatoimista päättäminen pitää siirtää ministerineuvostolta Euroopan komission vastuulle.
Viime kädessä EU-parlamentin tulee ohjata unionitason talous- ja rahapolitiikkaa. Käytännössä tätä ohjausta varten on perustettava uusi elin, johon parlamentti valitsee jäsenet ja joka määrittää noudatettavan rahapolitiikan puitteet ja valitsee EKP:n johdon.

Veropolitiikka on keskeinen talouspoliittinen instrumentti, ja EU:n veropoliittisen ulottuvuuden toteuttaminen on tästä syystä tärkeää eurooppalaisen talouspolitiikan onnistumisen kannalta. Tällä tavoin voidaan myös torjua hyvinvoinnille haitallista verokilpailua sekä erilaisia veroparatiisi- ym. käytänteitä. Jälkimmäisten vastaisen työn rooli on tärkeä myös rahanpesun ja muun järjestäytyneen rikollisuuden sekä terrorismin torjunnassa.

Veropolitiikka tulee ottaa mukaan enemmistöpäätöksenteon piiriin ja unionin toimivaltaan.
Lyhyellä aikavälillä tavoitteena tulee olla minimitasojen asettaminen kansalliselle pääoma- ja yritysverotukselle.
Pitkällä aikavälillä tulee asettaa kansalliselle ansiotuloverotukselle minimitaso ja yhtenäistettävä pääoma- ja yritysverotus unionin alueella.
EU:n on toimittava määrätietoisesti ja yhtenäisesti veroparatiisien lakkauttamiseksi ja rahanpesun estämiseksi.

Unionitason talouspolitiikka ei tule korvaamaan kansallisia politiikkoja vaan täydentää niitä. Erityishuomiota tulee kiinnittää osaamisen ja koulutuksen vahvistamiseen, uusien innovaatioiden ja tekniikan kehittämiseen ja niiden hyödyntämiseen tuotannossa sekä julkisten palveluiden aseman turvaamiseen jatkossakin. Viimeksi mainittuun liittyen tulee huomiota kiinnittää erityisesti kansallisten eläkejärjestelmien kestävyyteen.

EU:n budjettia on kasvatettava. Budjetin rahoitus on perustettava EU-maiden jäsenmaksujen sijaan eurooppalaiseen arvonlisäverokantaan.
Maatalouspolitiikkaan käytettävän rahan kokonaismäärää EU-budjetissa on vähennettävä. Koulutukseen, tutkimukseen ja kehitykseen sekä julkisten peruspalveluiden tukemiseen on panostettava enemmän.
Panostuksia sosiaalirahastoihin ja alueellisten taloudellisten ongelmien torjuntaan on lisättävä.
Projektiluontoisesta rahoituksesta tulee siirtyä pitkäjänteiseen rahoitukseen.

4. EUROOPAN YHTEINEN ILMASTO-, YMPÄRISTÖ- JA ENERGIAPOLITIIKKA

Euroopan unioni on noussut johtavaksi maailmanlaajuiseksi toimijaksi ilmastonmuutoksen torjumisessa. EU:n kunnianhimoiset ilmastotavoitteet antavat suuntaa pitkälle tulevaisuuteen, mutta ne ovat kuitenkin toistaseksi erillisiä EU:n muista strategioista.

Unionin ilmasto- ja energiapolitiikan kannalta keskeisimmät lainsäädäntötoimet pitkälle tulevaisuuteen tehdään lähivuosina. Sosialidemokraattisten nuorten mielestä sosialidemokraattisen liikkeen tulee ottaa aktiivisesti osaa käytävään keskusteluun. Parhaillaan käsittelyssä olevan ilmasto- ja energiapaketin sisällöstä on pyrittävä muokkaamaan mahdollisimman sosialidemokraattinen – eli ilmaston, ympäristön ja ihmisen kannalta paras ratkaisu.

Suomen on sitouduttava aktiivisesti EU:n päästövähennystavoitteisiin ja sitä tukeviin energiatehokkuus- ja uusiutuvien energialähdetavoitteisiin. Tavoitteet on integroitava myös EU:n muihin stragioihin, kuten Lissabonin strategiaan ja sen mahdolliseen seuraajaan.
Unionin asettamien päästövähennyksien saavuttamiseksi keskeinen toimi on päästökaupan uudistaminen. Päästökauppaa on uudistettava siten, että sitä vaivanneista lastentaudeista, kuten liiallisten kiintiöiden myöntämisestä seuranneista windfall-voitoista, päästään eroon. On varmistettava, että päästökauppa ohjaa aidosti energiatehokkuuteen ja uusiutuvien energianlähteiden käyttöön. Vanhasta järjestelmästä on siirryttävä yhteen, Euroopan laajuiseen päästökauppaan. Päästöoikeudet tulisi pääosin huutokaupata.
Päästöoikeuksien huutokaupasta saatavat voitot tulisi ainakin osin käyttää puhtaan teknologian ja uusiutuvien energialähteiden innovaatioiden edistämiseen sekä kehitysmaiden ilmastopolitiikan tukemiseen.
EU- ja kansallisella tasolla on panostettava uusien teknologioiden tutkimiseen ja kehittämiseen. Uudella tekniikalla parannetaan energiatuotannon ja käytön tehokkuutta sekä kehitetään ympäristön kannalta kestäviä vaihtoehtoja fossiilisille energialähteille. Myös erilaisten hiilensitomiseen liittyvien tekniikoiden tutkimusta on jatkettava.
Sovittujen ilmasto- ja energiatavoitteiden sisäisessä taakanjaossa EU:ssa tulisi ottaa huomioon sekä jo tehdyt toimet että maan suhteellinen vauraustaso.
On hyödynnettävä kaikki mahdolliset energiatehokkuutta lisäävät toimet sekä laajennettava uusiutuvien energialähteiden valikoimaa. Esimerkiksi ilmasto- ja energiapakettiin sisältyvä ehdotus vihreän energian sertifikaateista on nähtävä mahdollisuutena.
Päästökaupan ulkopuolisten sektorien on myös osallistuva päästötalkoisiin. Rakennusten, asumisen sekä liikenteen päästöjä ja energiankulutusta olisi mahdollista vähentää huomattavasti, kustannustehokkaasti. Esimerkiksi unionin lainsäädäntö koskien rakennusten energiatehokkuutta olisi pantava toimeen täysimääräisesti.

Ekologisen kestävän kehityksen periaatteiden on läpäistävä horisontaalisesti Euroopan unionin kaikki politiikkasektorit. Ympäristöllisen sääntelyn välineitä – verotusta, sakkoja, kiintiöitä, lupakäytäntöjä – tulee yhtenäistää unionin alueella, mahdollisen sisämarkkinoilla ilmenevän ympäristön kustannuksella tapahtuvan taloudellisen keinottelun estämiseksi.

EU-lainsäädännössä on kokonaisvaltaisesti vahvistettava polluter pays – eli aiheuttamisperiaatetta. Samalla unionin on kehitettävä yksityiselle sektorille kannustimia vanhanaikaisen, raskaasti saastuttavan teknologian vaihtamiseksi ympäristöä säästävään.
Unionin on säädettävä vähimmäisvaatimuksia ympäristö- ja energiaverotukselle. Suomen tulisi olla asiassa aktiivinen. Vaaditun yksimielisyyden puuttuessa unionissa tulisi olla valmius käyttää ns. joustavan yhteistyön mekanismia, jossa ne maat, jotka ovat halukkaita aloittavat hankkeen ja muut tulevat mahdollisesti myöhemmin mukaan.
Unionin on harmonisoitava kierrätyspanttijärjestelmät sekä haitallisten kemikaalien laillisuus koko EU-alueella.
Unionin jätehuoltoa koskeva lainsäädäntö on pantava toimeen täysimääräisesti. Jätehuollon järkevä hoitaminen on myös suuren mittakaavan ilmastokysymys.
EU:n ja sen jäsenmaiden pitää luopua ympäristön ja ilmaston kannalta haitallisista tuista. Erityisesti pitää tarkastella fossiilisten polttoaineiden tukiaisia ja maataloustukea. Uusiutuvien energialähteiden tukiin, kuten biopolttoaineiden tukiin, on aina liityttävä elinkaarenmukainen kestävyysanalyysi.
Lentoliikenteen osuus tehdyistä matkoista pitää saada laskuun lyhyen- ja keskipitkän matkan liikenteessä. Kattavan eurooppalaisen junaverkoston luomiseen ja nopeiden junateknologioiden kehittämiseen tulee panostaa.

Energiapolitiikka on ollut EU:ssa yksimielisyyspäätöksenteon piirissä. Tämä on käytännössä estänyt suuremmat direktiivihankkeet sektorilla. Voimakkaasti kasvaville bioenergiamarkkinoille ei ole vielä luotu kattavaa sääntelyä.

Energiapolitiikka pitää tuoda EU:ssa määräenemmistöpäätöksenteon piiriin uudistusten vauhdittamiseksi. Unionitasolla tulee sopia yhteisesti suurten energiaratkaisujen suuntaviivoista, esim. rajat ylittävistä maakaasuputkista ja sähköverkoista, joiden turvallisuustaso kestää suuretkin katastrofit laajojen jakelukatkosten estämiseksi. Suomen on osallistuttava aktiivisesti niin kutsutun kolmannen energiapaketin käsittelyyn, jossa uudistetaan puitelait sähkön ja kaasun sisämarkkinoista sekä regulaattoreiden asemasta.
EU:n tulee säätää biopolttoainepuitelaki, johon on sisällytetty biopolttoaineita koskevat kestävyyskriteerit, jotka pitävät sisällään määräyksiä polttoaineiden koko elinkaaren aikana muodostuvista kasvihuonepäästöistä sekä tuotantoon tarvittavasta maankäytöstä.
Bioenergiamarkkinoille olisi luotava kansainvälinen sertifiointijärjestelmä. Näin varmistetaan, ettei biopolttoainelähde tuota elinkaarensa aikana enemmän päästöjä kun ne lähteet, jotka se korvaa.
Bioenergian suhteen on myös varmistettava, ettei se ja ruuantuotanto kilpaile keskenään. Osa biopolttoainetuotannosta uhkaa myös luonnon monimuotoisuutta, joten myös tämä on otettava sertifikaatiojärjestelmässä huomioon.
EU:n pitää tukea fuusioenergian tutkimusta.

5. YHTEINEN MAATALOUSPOLITIIKKA

Yhdeksän kymmenestä Euroopan kansalaisesta pitää maataloutta ja maaseutuja tärkeänä unionin tulevaisuudelle. Toisaalta maatalous työllistää noin 5 prosenttia Euroopan työssäkäyvästä populaatiosta ja se tuottaa 1,6 prosenttia unionin yhteenlasketusta bruttokansantuotteesta. Todellista merkitystä on kuitenkin vaikea ilmaista numeroin – maataloudella on merkitystä ruokaturvallisuuden tuottajana, mutta lisäksi sillä on ennen kaikkea laajoja ympäristövaikutuksia.

Taloudelliset ja sosiaaliset muutokset sekä globalisaation mukanaan tuomat haasteet pakottavat muuttamaan unionin yhteistä maatalouspolitiikkaa (CAP). Lissabonin perussopimuksen myötä Euroopan parlamentista tulee neuvoston rinnalle lakiasäätävä elin maatalouspolitiikassa, myös maatalousbudjetin osalta – tämä lisää maatalouspolitiikan demokraattisuutta ja kansantalousvaltaisuutta. Tämän hetkisten sopimusten mukaan CAPin osuus budjetista on 35 prosenttia vuonna 2013.

Maailmanlaajuisesti tavoitteena tulee olla avoimet ja säännellyt markkinat, tarkoittaen sitä, että markkinoiden tulisi olla avoimet kaikille, mutta samalla varmistaen korkeat standardit sosiaalisesti, ympäristön kannalta sekä tuotteiden turvallisuuden kannalta. Solidaarisuus suhteessa kehittyviin maihin on varmistettava.

Tulevaisuuden maataloustuotannon tulee olla kestävää ympäristön kannalta. Tämä tarkoittaa esimerkiksi torjunta-aineiden käytön vähentämistä sekä energian ja veden tuhlaamisen lopettamista. Tuotantotapojen on siis muututtava. Vesistöjen – erityisesti Itämeren – suojeluntarve on otettava huomioon.
Luomutuotannosta tulee tehdä Euroopan vahvuus ja kilpailuvaltti. Paremmilla ja puhtaammilla tuotantotavoilla säilytämme ja parannamme luonnon tilaa ja säilytämme sitä myös tulevilla sukupolville.
Kehitysmaiden maataloustuotteilla tulee olla avoin pääsy Euroopan markkinoille.

Euroopan unionin maksamat maataloustuotteiden vientituet on lopetettava.
Maataloustukia tulisi siirtää enemmän suorasta tuotantotuesta maaseutualueiden monipuoliseen kehittämiseen ja maaseudun rakennemuutoksen tukemiseen kohti kestävämpää kehitystä. Tukien tulisi pienentyä tulevaisuudessa ja niiden suhteellisen osuuden EU:n budjetista laskea.

Tulevaisuuden tukien täytyisi kehittää kolmea tekijää: maaseudun ja metsäsektorin kilpailukykyä, luonnon suojelua sekä taloudellisen tuottavuuden monimuotoisuutta.
EU:n pitäisi säätää eurooppalainen kalavero eli haittavero ylikalastuksen torjumiseksi.
EU:n tulee säätää aiempaa tarkempi ja yksiselitteisempi laki GMO-tuotteiden sallittavuudesta ja niiden selkeistä kuluttajamerkinnöistä unionin alueella.

6. EUROOPAN YHTEINEN ULKO-, TURVALLISUUS- JA PUOLUSTUSPOLITIIKKA

Maailma, jonka katsotaan olevan oikeudenmukainen ja tarjoavan mahdollisuuksia kaikille, on turvallisempi paikka kaikille unionin kansalaisille. Tähän päämäärään päästään EU:n yhteisellä aktiivisella, yhdenmukaisella sekä toimivalla ulko-, turvallisuus, sekä puolustuspolitiikalla.

EU hakee vielä paikkaansa kansainvälisesti ulko- ja turvallisuuspoliittisena toimijana, mikä osittain johtuu rakenteiden puutteellisuudesta, osittain poliittisen tahdon puutteesta. Tämä estää unionia käyttämästä poliittista vaikutusvaltaansa kokonaisvaltaisesti tavoitteisiinsa pääsemiseksi.

On välttämätöntä luoda vahva, yhtenäinen ja todellinen eurooppalainen identiteetti turvallisuus- ja puolustuspolitiikan alalla, joka perustuu vahvaan diplomatiaan, sekä nopeaan reagointiin kriisitilanteissa.

6.1 Ulkopolitiikka

Euroopan unionin ulkopoliittisena tavoitteena tulee olla entistä aktiivisempi rooli ihmisoikeuksien, demokratian sekä ympäristönsuojelun, inhimillisen hyvinvoinnin ja aseidenriisunnan edistämisessä globaalisti. Erityisenä painopisteenä on oltava EU:n lähinaapureiden vakauteen ja hyvään hallintoon vaikuttaminen.

Laajemmassa yhteydessä EU:n velvollisuus on myös kansainvälisen järjestelmän tukeminen, mikä pohjaa tehokkaaseen monenkeskisyyteen. Unionin harjoittaman ulkopolitiikan on perustuttava kestävään kehitykseen, ihmisoikeuksien kunnioittamiseen ja globaalin tasa-arvon ja solidaarisuuden edistämiseen.

Tällä hetkellä yhteiselle ulkopolitiikalle ei ole kuitenkaan annettu sen tarvitsemia resursseja: EU:n on mahdotonta nousta ulkopoliittiseksi maailmanmahdiksi selkeästi riittämättömällä työntekijäkapasiteetilla.

Ulkopoliittisessa päätöksenteossa pitää siirtyä määräenemmistöpäätöksiin. Päätöksistä tulee olla mahdollista jättäytyä ulos vain erittäin painavilla perusteilla.
Yhteinen ulkopolitiikka vaatii myös riittävät resurssit koordinoida yhteistä linjaa, sen lobbaamista ja jäsenvaltioiden toimintaa esimerksiksi YK:n piirissä.
EU:n on YK:ssa tuettava kehityssuuntaa, jossa alueelliset organisaatiot lopulta korvaisivat yksittäiset valtiojäsenet turvallisuusneuvoston pysyvinä jäseninä. Tällöin unionin jäsenvaltioiden olisi tarjouduttava luovuttamaan paikkansa YK:n turvallisuusneuvostossa.
Vastaavasti EU:n jäsenvaltioiden on luovutettava paikkansa unionille niin Kansainvälisessä valuuttarahastossa (IMF), Maailman kauppajärjestössä (WTO) ja Maailmanpankissa (WB).
Ilmastonmuutoksen torjunnan sekä siihen sopeutumisen sekä äärimmäisen köyhyyden poistamisen pitää olla unionin ulkopolitiikan kulmakiviä.
Yhteiskuntiamme on oltava avoimia ja vastaanottavaisia myös unionin ulkopuolisille ihmisille. Täten unionin on kaikin tavoin pyrittävä edistämään kansalaisten vapaata liikkumista myös unionin rajojen yli. Tämä edellyttää viisumimaksujen poistamista ja viisumikäytäntöjen helpottamista.
Unionin on laadittava lähialueillaan sijaitsevien valtioiden kanssa kumppanuussopimukset, jotka tukevat niiden taloudellista, ympäristöllistä, sosiaalista ja demokraattista kehitystä.

Euroopan unioni tekee kehitysyhteistyötä lähes joka puolella maailmaa. Se on myös monen kehitysmaan merkittävin kauppakumppani. Yli puolet kaikesta maailman kehitysavusta on lähtöisin Euroopan unionista. EU:n kehitysyhteistyö muodostuu siis kokonaisuudesta, johon kuuluvat kunkin jäsenvaltion oma ja maiden yhteinen eli EY:n kehitysyhteistyö.

Ilmastonmuutos asettaa uusia vaatimuksia EU:n ulko- ja kehityspolitiikalle. Ilmastonmuutoksen seurauksista kärsivät eniten ne, jotka eivät ole sitä aiheuttaneet, sillä kielteiset vaikutukset kohdistuvat eniten köyhiin maihin. Vähiten kehittyneillä mailla ja näiden väestöllä ei ole varaa varautua yleistyviin äärisääilmiöihin eikä korjata niiden aiheuttamia vahinkoja. Ilmastonmuutoksen haittavaikutusten arvioidaan pahentavan köyhien maiden kehitysongelmia, muun muassa ravintopulaa ja tautien leviämistä. Ilmastonmuutoksen arvioidaankin lisäävän hyvinvointieroja kehittyneiden maiden ja kehitysmaiden välillä.

EU:n kehityspolitiikan tärkeimpänä tavoitteena on oltava köyhyyden vähentäminen ja äärimmäisen köyhyyden poistaminen, YK:n vuosituhattavoitteiden hengessä. Unionin pitää tukea kestävää taloudellista, sosiaalista ja ympäristöllistä kehitystä vähiten kehittyneissä maissa ja pyrkiä integroimaan kehitysmaita asteittain maailmantalouteen.
EU:n tulisi aktiivisesti toimia vuosituhatjulistuksen kahdeksannen kehityspäämäärän – globaali kumppanuus kehitykselle – luomiseksi. EU:n kautta Suomella on mahdollisuus lisätä kehitysyhteistyön tehokkuutta ja tuloksellisuutta toimintatapoja yhdenmukaistamalla ja avun koordinoinnilla.
Unionin harjoittaman kauppapolitiikan on tuettava unionin kehityspolitiikkaa ja tähdättävä työntekijöiden ja ympäristön riiston lopettamiseen sekä äärimmäisen köyhyyden poistamiseen koko maailmasta.
Euroopan unionin on autettava kaikin mahdollisin keinoin kehitysmaita sopeutumaan jo tapahtuneeseen ja käynnissä olevaan ilmastonmuutokseen. EU:n on tuettava puhtaan teknologian ja uusiutuvien energialähteiden käyttöönottoa myös päästövähennyksien saamiseksi. Kansainvälisesti sovituista teknologian siirtoa helpottavista toimista on pidettävä kiinni.

6.2 Turvallisuuspolitiikka

Unionin yhteisen ulkopolitiikan jatkeen, yleisen turvallisuuspolitiikan, pitää ensisijaisesti perustua YK:n luomalle järjestelmälle sekä sen vakauttamiselle ja lujittamiselle. On erittäin tärkeää, että EU sitoutuu myös Etyj:n turvallisuuspoliittisen työn edistämiseen ja kehittämiseen. Turvallisuuspoliittisten ratkaisujen kannalta tärkeitä ovat myös toimivat suhteet Yhdysvaltoihin, Kiinaan ja Venäjään. Eurooppalaisena vahvuutena maailmannäyttämöllä on siviilikriisinhallinta. Unionin siviili- ja sotilaallinen kriisinhallintakyky yhdistyneenä sisäisen turvallisuuden vahvistamiseen sekä poliittisten, humanitaaristen ja taloudellisten välineiden käyttöön lisää sen vastuuta laajan turvallisuusajattelun toteuttajana.

Unionin kykyä tehokkaaseen siviilikriisinhallintaan ja konfliktien ehkäisyyn erityisesti sen lähialueilla on tehostettava. EU:n on kyettävä ottamaan itsenäinen vastuu vaikeistakin rauhanturva-, kriisinhallinta- ja humanitaarisista operaatioista. Sotilaallisiin kriisinhallintaoperaatioihin, joilla ei ole Etyj:n tai YK:n mandaattia, tulee osallistua vain poikkeustapauksissa.

Unionin sisällä köyhyys ja kansalaisten syrjäytyminen ovat merkittävimpiä kasvualustoja erilaisille väkivaltaisille ääriliikkeille. Vain unionin ja jäsenvaltioiden merkittävillä taloudellisilla panostuksilla köyhyyden ja syrjäytymisen ehkäisyyn unioni voi jatkossa välttää niin väkivaltaiset attentaatit, mellakat kuin terrori-iskut.

Unionin on jäsenvaltioiden yhteinen taistelu terrorismia ja kansainvälistä rikollisuutta vastaan ei saa rajoittaa kansalaisten oikeutta vapaaseen liikkuvuuteen unionin sisällä. EU:n oikeudellisen ja rikosoikeudellisen yhteistyön syventyessä on äärimmäisen tärkeää pitää kiinni kansalaisten perusoikeuksista ja turvata heidän henkilökohtaista tietosuojaansa lakisääteisesti. Euroopan poliisien ja rajavartiolaitosten piirissä tapahtuvaa tiedonvaihtoa on kuitenkin lisättävä.

Unionin kansalaisilla on kaikissa tilanteissa oltava oikeus tarkistaa mitä tietoja kansalliset viranomaiset ovat luovuttaneet heistä unionin yhteistyörakenteisiin ja vaatia tarpeettomaksi katsomiaan tietoja poistettavaksi.
Unionin yhteistyöpöytäkirjat ulkovaltojen kanssa kansalaisten tietojen luovuttamisesta ilman heidän omaa suostumustaan on todettava perussopimusten vastaisiksi ja niistä on luovuttava.
Kansalaisten vapaata liikkumista unionin sisällä saa rajoittaa vain oikeuden päätöksellä.
Europolin voimavaroja talousrikollisuuden sekä huume- ja ihmiskaupan torjumisessa on kasvatettava.

Ilmastonmuutoksen myötä yllättävät luonnon katastrofit ovat aikaisempaa suurempi uhka. Täten jäsenvaltioiden on osoitettava unionille resursseja jäsenvaltioiden yhteisen avun osoittamiseen esim. hallitsemattomien metsäpalojen, tuhoisten tulvien tai merkittävää tuhoa aiheuttavien myrskyjen tuhojen minimoimiseen. Unionin on myös varauduttava luonnonkatastrofien yleistymisen ja globalisaation tiivistymisen myötä kasvaneeseen maailmanlaajuisen pandemian uhkaan.

Unionin on parannettava valmiuttaan auttaa nopeasti luonnonkatastrofin kohdannutta jäsenvaltiotaan.
Unionin on sijoittava enemmän varoja pandemioiden lääketieteelliseen tutkimukseen.
Unionin on taattava jäsenvaltioidensa huoltovarmuus kaikissa oloissa.

6.3 Puolustuspolitiikka

Suomen tulee olla aktiivisesti mukana EU:n puolustuspolitiikkaan liittyvässä päätöksenteossa ja kehittämisessä. Puolustuksen kansallisiin kysymyksiin tulee jatkossakin kuulua myös sotilaallisesta liittoutumisesta päättäminen.

Unionin on tuettava jäsenvaltioitaan kustannustehokkaampien puolustusjärjestelmien kehittämisessä.
Jäsenvaltioiden yhteistyötä puolustusmateriaalihankinnoissa ja sotilaskoulutuksessa on entisestään tiivistettävä.
Unionin jäsenvaltioiden on myös rauhanoloissa vaihdettava meri- ja ilmavalvontajärjestelmiensä tilannekuvaa ja tiedustelutietoja keskenään.
EU:n Lissabonin sopimuksen turvatakuut vakauttavat Suomen turvallisuuspoliittista asemaa. Turvatakuut eivät kuitenkaan edellytä jäsenmaiden NATO-jäsenyyttä.

YHTEENVETO
Demokratian ja tasa-arvon toteutuminen on yhteinen vastuumme, jota ei ole mahdollista toteuttaa keskittymällä vain omaan kansallisvaltioon tai sen lähipiiriin. Euroopan unioni toteuttaa kansainvälistä järjestystä ylikansallisellä lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovallan verkostolla.

Sosialidemokraattisten Nuorten velvollisuus on tehdä Euroopan unionista projekti rauhan, demokratian, ihmisoikeuksien ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta. Asiakirjaamme kootut teemat ja niiden painotukset ovat vankka perusta oikeudenmukaiselle ja tasa-arvoiselle eurooppalaiselle ja maailmanlaajuiselle yhteisölle.