Vapaus, tasa-arvo ja solidaarisuus. Näiden sosialidemokratian perusarvojen pohjalta luotiin aikanaan poliittinen visio, jonka pohjalle on aikanaan luotu suomalainen hyvinvointivaltio. Vuosikymmenien aikana rakennettu järjestelmä on kuitenkin tullut kankeaksi eikä vastaa enää kiihtyvän globalisaation ja entistä  teknologistuvamman sekä kaupungistuvan maailman asettamiin vaatimuksiin.

Rakenteita on vaikea muuttaa, varsinkin jos ne on itse luonut. Edellisissä kuntavaaleissa näkyi miten kansalaisia ei kyetty houkuttelemaan uurnille äänestämään sosialidemokraatteja, koska konkreettinen visio puuttui. Vihreillä oli visio ja se näkyi vaalituloksessa. Muutos sosialidemokraattisen liikkeen politiikassa on siis välttämätön. Askeleita on jo otettu kohta uutta poliittista visiota muun muassa uudistamalla sosiaaliturvaa Demarinuorten Yleisturva-mallin pohjalta sekä aloitettu työ kestävän kaupunkipolitiikan luomiseksi.

Nämä asiat ovat hyvin tärkeitä mutta sosialidemokraattien nousu takaisin Suomen johtavaksi poliittiseksi voimaksi vaatii myös muuta. Stubbilaisittain tarjoan kolme pointtia, joihin sosialidemokraattisen liikkeen tulee lähitulevaisuudessa muodostaa selkeät linjaukset ja tarjota kansalaisille visio paremmasta tulevaisuudesta.

1. Sivistys. Suurin kysymys tulevaisuuden sivistyksessä liittyy siihen, miten koulutusta uudistetaan, jotta kaikilla lapsilla on tasa-arvoiset mahdollisuudet oppia ja kehittyä. Leikkauksien lopettaminen koulutuksesta on yksi tie mutta resurssit on käytettävä sitten tehokkaasti. Oppimisesta voidaan tehdä mielekkäämpää kun yksilöiden erot otetaan paremmin huomioon sekä hyödynnetään teknologian ja uusien oppimisympäristöjen tarjoamia mahdollisuuksia. Uuteen visioon suomalaisen koulutuksen tulevaisuudesta liittyy ennakkoluuoton toisen asteen sekä ammattikorkeakoulu- ja yliopisto-verkon tarkastelu, jossa kannustetaan erikoistumaan ja tukeutumaan kunkin toimijan vahvuuksiin.

2. Työ. Työ ei ole enää pelkästään ihmiselle tapa ansaita elantonsa vaan parhaimmillaan se on mielekästä itsensä toteuttamista. Globalisaatio on jo kuluneen kahdenkymmenen vuoden ajan haastanut perinteistä työelämään ja nyt digitalisaation sekä robotisaation myötä työelämän muuttuminen kiihtyy entisestään. Perinteiset valmistavan teollisuuden työpaikat tulevat häviämään entistä kiihtyvämmällä tahdilla ja tilalle nousee uusia palveluammatteja sekä ”tietotyöläisiä.”

3. Eurooppalainen yhteistyö. Sosialidemokraatit ovat olleet keskeinen voima Euroopan integraation edistämisessä. Nyt kun maltillisella vasemmistolla menee useissa maissa heikosti, on se näkynyt Euroopan integraation pysähtymisenä. Oikeistovoimat haluavat jättää Euroopan markkinoiden temmellyskentäksi mutta silloin taloudelliset ja sosiaaliset erot maanosassa vain kasvavat. Vahvana eurooppalaisena puolueena meillä tulee olla selkeä linja millaisen Euroopan me oikein haluamme. Paavo Lipposen aikana Suomella oli selkeä visio Euroopan ja unionin kehittämiseksi,  nyt tuo visio täytyy luoda uudestaan.

Poliittinen visio edellyttää vastaamista näihin kysymyksiin ja samalla irtaantumista perinteistä, ottamalla muutoksen vastaan mahdollisuutena eikä uhkana. Vain siten sosialidemokraatit voivat nousta Suomen johtavaksi tulevaisuuspuolueeksi ja ottaa takaisin se johtoasema, joka liikkeellä on ollut. Se on vain meistä itsestämme kiinni.   

Jani Kokko
Demarinuorten liittohallituksen varajäsen

Kommentit