Hienoa Helsinki! 

Olemme saaneet viime viikolla lukea iloisia uutisia pääkaupungistamme Helsingistä. Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi Helsingin strategian vuosiksi 2017-2021. Tässä strategiassa oli todella monia hyviä asioita, kuten esimerkiksi nuorten koulutustakuu ja toimenpiteet syrjäytymisen ehkäisyyn.

Kuitenkin erityisen iloiseksi minut teki sellainen uutinen, jota hartaasti toivottiin, mutta johon ei oikein uskallettu uskoa. Paljon siitä myös puhuttiin ja viimein siitä tulee totta – Helsinki lähtee edistämään maksutonta varhaiskasvatusta! Maksuttomuutta lähdetään edistämään niin, että aluksi varhaiskasvatus on maksutonta viiden vuoden iästä alkaen vähintään neljä tuntia päivässä. Helsingissä ollaan kunnianhimoisia ja valtuustokauden aikana maksuttomuutta valmistellaan myös nuorempiin ikäryhmiin. Helsingissä myös pitäydytään subjektiivisessa päivähoito-oikeudessa ja varhaiskasvatuksen henkilöstömitoitus tulee säilymään nykyisellään.

On todella upeaa lukea, kuinka meidän pääkaupungissamme halutaan näyttää esimerkkiä muulle Suomelle ja lähdetään pelottomasti tekemään varhaiskasvatuksesta maksutonta. Toivonkin, että myös muualla Suomessa uskalletaan olla rohkeita ja lähteä myös ajamaan maksutonta varhaiskasvatusta. Sen avulla varmistamme, että kaikilla lapsilla on mahdollisuus päästä varhaiskasvatukseen, riippumatta huoltajien taloudellisesta tilanteesta. Varhaiskasvatus on lapsen oikeus ja se meidän tulee muistaa päätöksiä tehdessämme.

Nina Peltonen
Demarinuorten liittohallituksen jäsen

Kommentit