Sosialidemokraattisilla Nuorilla on ollut satakymmenvuotisen historiansa aikana 33 puheenjohtajaa, joista vain kaksi on ollut naisia. Tarja Filatov johti liittoa vuosina 1990-1994 ja Heta Välimäki vuosina 2006-2010. Vaikka edistystä sukupuolten välisen tasa-arvon suhteen on Suomen poliittisessa kulttuurissa tapahtunut roimasti, pelaavat miehet ja naiset politiikassa edelleen aivan eri säännöillä.

Konsultoimme asiassa Helsingin Demarinaisten puheenjohtajaa ja Demarinaisten liittohallituksen jäsentä Maria Nyroosia. Hän perusti Demarinuorten tasa-arvojaoston vuonna 2014 ja tutki pro gradu -tutkielmassaan naisjohtajuutta politiikassa. Marian mukaan ongelman ydin on siinä, kuinka erilaisia odotuksia ympäristö asettaa nais- ja miespoliitikoille: naisilta edellytetään täydellisyyttä, ja heille asetetaan mahdottomia standardeja.

- Miehillä on monessa suhteessa enemmän pelivaraa, mikä heijastuu erityisesti johtamiseen. Seurauksena naiset usein olettavat, että heidän tulisi jo valmiiksi osata virheettömästi kaikki luottamustoimen edellyttämät tehtävät, jolloin rohkeus ei pätevälläkään välttämättä riitä edes hakemiseen. Koska kunnianhimoiset naiset kohtaavat vähättelyä, he usein alkavat vähätellä itse itseään, mikä johtaa helposti noidankehään. Kivikkoinen tie jatkuu johtajanakin, sillä naisjohtajia lokeroidaan miespuolisten vastineidensa perusteella sen sijaan, että he saisivat itse luoda oman lokeronsa, Maria summaa.

Se, että ilmiön sukupuolittuneisuus tiedostetaan, on vain ensiaskel ongelman ratkaisuun. Lisäksi tarvitaan toimia. Demarinuorten liittokokouksessa tasa-arvojaosto on ollut jo kahtena vuotena laskemassa naisten ja miesten käyttämiä puheenvuoroja, minkä myötä naisten käyttämien puheenvuorojen suhteellinen osuus on kasvanut. Oleellista olisi myös, että naiset itse havaitsisivat heidän kamppailevan samojen ongelmien kanssa, jolloin toisen avittaminen eteenpäin olisi helpompaa. Toisin sanoen myös naiset tarvitsevat mentoreita. Lisäksi jokainen meistä voi itsekriittisesti tarkastella omia asenteitaan ja rohkaista sitä monta vuotta empinyttä, jonka tietää selviytyvän tehtävästä kuin tehtävästä – vaikkei hän olisi sitä vielä itse huomannut. Demarinuorten liittokokoukseen on tällä hetkellä aikaa noin kuukausi, ja meille kaikille on tärkeää saada jokainen ehdokkuudesta kiinnostunut ehdolle, olit se sitten sinä tai joku tuntemistasi naisista. Siskot, hakekaa!

Kommentit