perintövero 2018

Eduskunnassa keskustellaan tänään kansalaisaloitteesta perintö- ja lahjaveron poistamiseksi. Demarinuoret eivät kannata kansalaisaloitetta ja kehottavat eduskuntaa äänestämään kansalaisaloitteen hylkäämisen puolesta. Perintöveroa pitäisi sen sijaan korottaa hillitysti enimmillään 40 %:iin, lisätä perintöveron progressiivisuutta sekä poistaa perintöveron sukupolvenvaihdoshuojennus. Perintöveron maksuaikoja on myös paikallaan joustavoittaa.

“Ei ole mitään järkeä tehdä veropohjaan yli 700 miljoonan euron lovea vain sen takia, että voidaan jakaa hyvätuloisille verohelpotuksia. Perintövero on erinomainen työkalu eriarvoisuuden vähentämiseen jo siksi, ettei alle 20 000 euron omaisuuksia veroteta lainkaan. Vaikka talous kasvaa, niin Suomen julkinen talous ei ole vieläkään siinä kunnossa, että tällaiseen olisi varaa ja vaikka varaa olisikin, pitäisi ne suunnata koulutukseen, sosiaaliturvan uudistamiseen ja ilmastonmuutoksen torjumiseen. Sopii vain toivoa, että kansalaisaloitteen kannattajat kertovat, mistä he tuollaisen potin leikkaisivat”, Demarinuorten puheenjohtaja Mikkel Näkkäläjärvi vaatii.

“Perintövero on Suomen parhaita veroja, koska se hillitsee eriarvoisuuden kasvua, se ei haittaa juuri lainkaan talouden ja työllisyyden kehitystä ja se kohdistuu ansiottomiin tuottoihin. Perintöveron merkitys julkiselle taloudelle tulee kasvamaan entisestään väestön ikääntymisen myötä. Jos tämäkin päätös tehdään hyvätuloisten ehdoilla, jää yhä suurempi taakka hyvinvointivaltion rahoittamisesta nuorten ja tulevien sukupolvien harteille. Perintöveron maksuaikoihin voidaan lisätä joustavuutta, mutta verosta ei pidä missään nimessä luopua kokonaan”, Näkkäläjärvi päättää.

Lisätiedot:

Mikkel Näkkäläjärvi

Demarinuorten puheenjohtaja

+358400765002

mikkel.nakkalajarvi@demarinuoret.fi

Kommentit