Oletko koskaan yrittänyt tehdä jotakin vaikeaa asiaa yksin? Tunnetko sen tuskan, kun vielä viimeisen kerran yrittää käskeä itseään yrittämään, vaikka on omasta mielestään jo antanut enemmän kuin sata prosenttia? Jos vastasit kyllä, tiedät myös luultavasti kuinka suuri vaikutus ryhmällä on omaan suoritukseen. Ryhmä tukee ja kannustaa, mutta toisinaan myös pakottaa poistumaan mukavuusalueelta ja antamaan vielä hieman ylimääräistä.

Hallitustenvälisen ilmastopaneelin (IPCC) äskettäin julkaisema raportti sai median täyttymään erilaisilla ilmastonmuutosta käsittelevillä artikkeleilla, joiden joukossa julkaistiin lukuisia ohjeita siitä, kuinka yksittäinen kuluttaja, siis juuri sinä tai minä, pystyy vaikuttamaan ilmastonmuutokseen ja sen torjuntaan. Ilmastonmuutoksen torjuntaan tarvitaan kuitenkin muutakin. Tarvitaan ryhmää ja ryhmän asettamaa painetta. Tarvitaan valtiota ja kansainvälistä yhteistyötä.

Tarvitsemme kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa kaikilla elämän ja yhteiskunnan osa-alueilla niin paikallisesti, kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Tarvitsemme sekä jokaisen omaa panosta, että valtion ja globaalin tason päätöksiä, mikäli haluamme säilyttää planeetan elinkelpoisena tulevaisuudessa. Ilmasto muuttuu tässä ja nyt, ja muutos koskettaa meitä jokaista.

Meillä kansalaisilla on valta vaatia päättäjiltämme konkreettisia ilmastotoimia. Me emme voi luovuttaa, sillä olemme kaikki samassa veneessä. Me voimme ja meidän pitää vaatia tulevana vaalikeväänä hiilineutraalia Suomea ja Eurooppaa nopeammalla aikataululla, talouspoliittisia ohjauskeinoja päästöjen vähentämiseksi sekä kestävää hiilinielupolitiikkaa. Samanaikaisesti meidän pitää yhdessä ryhmänä tukea toisiamme ympäristötavoitteiden saavuttamisessa sekä yksilötasolla että maapallon laajuisesti, sillä vain yhdessä pystymme tehokkaisiin ympäristötoimiin.

Rasmus Keinänen
Demarinuorten liittohallituksen jäsen