Demarinuorten puheenjohtaja Mikkel Näkkäläjärvi on tyrmistynyt Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK:n ehdotuksesta muuttaa irtisanomisjärjestystä osin työvuosien määrään perustuvaksi. Muutos heikentäisi nuorten asemaa työelämässä ja olisi omiaan lisäämään epävarmuutta.

“SAK:n ehdotus on märkä rätti vasten nuorten kasvoja. On kohtuutonta rakentaa järjestelmä, jossa työnantajan päätyessä irtisanomaan ihmisiä, joutuvat nuoret ja pätkätöitä tekevät ensimmäisinä tulilinjalle. Tällä ehdotuksella tavoitellaan turvallisempaa ja vakaampaa työelämää, mutta se tehdään nuorten kustannuksella. Jälleen kerran yksi heikennys jo muutenkin epävarman tulevaisuuden edessä kamppailevalle nuorelle sukupolvelle”, Demarinuorten puheenjohtaja Mikkel Näkkäläjärvi toteaa.

Nuorten työllisyys ei ole vieläkään toipunut finanssikriisistä samaa vauhtia kuin muiden ikäluokkien. Nuorten tulokehitys on jäänyt muista ikäluokista jälkeen, ja nuoret ovat jo nyt yliedustettuna epätyypillisissä työsuhteissa, kuten nollatuntityösopimuksissa.

”Tämä ehdotus on kankea vanhan maailman malli, joka on syytä upottaa syvälle Mariaanien hautaan. Sen sijaan kaivattaisiin ehdotuksia, jotka vähentävät nuorten epävarmuutta työelämässä. Lähdetään ennemmin parantamaan nollatuntisopimuksilla työskentelevien asemaa sekä kehittämään nuorten, pätkätöitä tekevien ja pienyrittäjien oikeuksia vuosilomiin”, Näkkäläjärvi päättää.

 

Lisätiedot:

Mikkel Näkkäläjärvi
Demarinuorten puheenjohtaja
+358400765002
mikkel.nakkalajarvi@demarinuoret.fi