Etusivu

Kaisa Penny: Euroopan oikeisto Unkarin ”demokratian” takuumiehinä

Vuonna 2010 oikeistolainen Fidesz voitti Unkarin parlamenttivaalit maanvyöryllä, ja sai yli kaksi-kolmasosaa parlamentin paikoista. Tämä antoi puolueelle ehdottoman vallan, jota se on myös surutta käyttänyt. Enemmistönsä turvin Viktor Orbanin johtama hallitus muutti ensin perustuslakia, ja on jo muuttanut tätä uutta perustuslakia reilussa vuodessa neljästi. Samoin vaalilaki on kokenut muodonmuutoksen, kuten myös koko liuta muita parlamenttiin, […]

Lisää ›

Demarinuoret: Romanien oikeuksia parannettava

Demarinuoret vaatii Euroopan unionia huomioimaan paremmin romanien aseman. Arviolta 8-13 miljoonaa romania muodostavat Euroopan alueen suurimman etnisen vähemmistön. Sen sijaan, että romaneille annettaisiin mahdollisuus ylläpitää omaa kulttuuriaan ja olla osa Eurooppaa, he ovat yksi syrjityimmistä kansanryhmistä. – Euroopan unionin sosiaalinen ja inhimmillinen ulottuvuus on täysin unohtunut finanssimarkkinoiden pyörityksen alle. Romanien pakkokarkoitukset, heihin kohdistuva väkivalta ja […]

Lisää ›

Demarinuoret vaatii elinkeinoelämältä tekoja: ”Pallo on yrittäjien päädyssä”

Demarinuoret odottaa elinkeinoelämän edustajilta tekoja kasvun ja työllisyyden edistämiseksi. Demarinuorten puheenjohtaja Joona Räsänen muistuttaa yrittäjäjärjestöjen kilpalaulannasta hallituksen kehysriihen alla. Räsäsen mukaan huutoon on nyt vastattu koko hallituksen toimesta. – Ennen kehysriihtä yhteisöveron laskua vaadittiin EK:n, Suomen Yrittäjien sekä muiden yrittäjäjärjestöjen suulla. Veroalen luvattiin vahvistavan Suomen kilpailukykyä ja vauhdittavan talouskasvua. Hallitus reagoi huutoon ja alensi yhteisöveroa […]

Lisää ›

Demarinuorten Räsänen vaatii ministeri Hautalan eroa

Demarinuorten puheenjohtaja Joona Räsänen vaatii kehitysministeri Heidi Hautalan eroa. Räsäsen mukaan Hautala ei nauti kansalaisten luottamusta. – Ministeri Hautala on tukenut harmaata taloutta ja myöhemmin vielä vähätellyt tekoaan. Hän on osoittanut erittäin huonoa esimerkkiä kaikille suomalaisille. Tämänkaltainen moraaliton ja epärehellinen käytös heikentää sekä ministeri Hautalan että koko hallituksen uskottavuutta, puheenjohtaja Räsänen linjaa ja jatkaa: – […]

Lisää ›

Jutta Urpilaisen allekirjoitettava Tahdon2013 –kansalaisaloite heti huomenna

Demarinuoret vaatii SDP:n puheenjohtajaa Jutta Urpilaista allekirjoittamaan kansalaisaloitteen tasa-arvoisen avioliittolain puolesta. Puoluejohdon on asetuttava tukemaan aloitetta ja koottava SDP:n eduskuntaryhmä, jäsenistö ja kannattajat aloitteen taakse. – Tasa-arvoinen avioliittolaki lisää yhdenvertaisuutta ja antaa vapauden olla oma itsensä. Tämä ei ole omatunnon kysymys, vaan kyse on arvoista, joita sosialidemokraattinen liike on edistänyt koko historiansa ajan. Kansanedustajien ja […]

Lisää ›

Demarinuorten Haapalainen: Kokoomusnuoret vie nuorilta työntekijöiltä toivon

Demarinuorten varapuheenjohtaja Susanna Haapalainen on tyrmistynyt Kokoomusnuorten kampanjasta, jossa nuorille vaaditaan jälleen palkka-alea. Nuorten palkka-ale on tutkitusti todettu toimimattomaksi keinoksi nuorten työllisyyden parantamiseksi. Nuorten palkka-alekokeilujen on myös todettu kasvattavan köyhien työtätekevien nuorten määrää. Kun tähän lisätään vielä kokoomusnuorten vastuuton vaatimus alentaa toimeentulotukea, on käsittämätöntä kuinka kokoomusnuoret kuvittelevat nuoren sukupolven saavuttavan edes kohtuullisen elintason takaavan toimeentulon. […]

Lisää ›

Demarinuorten Räsänen: Sisältökysymykset nostettava työmarkkinapöytään

Demarinuorten puheenjohtaja Joona Räsänen kannustaa työmarkkinaosapuolia aloittamaan neuvottelut keskitetystä palkkaratkaisusta. Räsänen puhui sunnuntaina Murikka-opistolla, jonne kokoontui satakunta Demarinuorissa ja ammattiyhdistysliikkeessä aktiivisesti toimivaa nuorta. – Suomeen tarvitaan vahva kasvu- ja työllisyyssopimus, jonka pohjalle lähdetään rakentamaan uutta talouskasvua. Palkka- ja veroratkaisujen lisäksi sopimuspöytään on tuotava keskeisiä työelämän laatukysymyksiä. Jos työuriin halutaan vuosia lisää, on tehtävä työhyvinvointia koskevia […]

Lisää ›

Tamperelainen Kaisa Penny Euroopan Demarinuorten johtoon

7.-10.3.2013 Bommersvikissä, Ruotsissa koolla oleva Euroopan Demarinuorten (Young European Socialists) liittokokous on valinnut puheenjohtajakseen tamperelaisen Kaisa Pennyn. Penny valittiin kaksivuotiselle kaudelle, joka alkaa välittömästi. ”Euroopan kriisin keskellä on äärimmäisen tärkeää, että niin vasemmistolla, kuin nuorillakin on vahva ääni eurooppalaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa. Euroopan Demarinuoret tulee jatkamaan vahvaa linjaansa nykyisen leikkauslinjan kriitikkona ja kasvupolitiikan kannattajana”, sanoo Kaisa […]

Lisää ›

Demarinuorten Räsänen: Loppu tunnepohjaiselle inttämiselle – isät kotiin ja äidit työelämään

Demarinuoret haluaa parantaa naisten asemaa työmarkkinoilla ja tuoda aitoa tasa-arvoa suomalaiseen perhepolitiikkaan. Demarinuorten puheenjohtaja Joona Räsänen esittää vanhempainvapaan jakamiseen konkreettisia toimia hyvän tahdon ja tunnepohjaisen inttämisen sijaan. – Olen kyllästynyt kuulemaan, että lastenhoidon järjestäminen on vain perheen sisäinen asia. Se ei pidä paikkansa! Peräti 96 prosenttia kotihoidontuen käyttäjistä on naisia. Jo tämä kertoo, ettei järjestelmä […]

Lisää ›

Uudenmaan Demarinuoret: Vahva metropolihallinto tarvitaan nyt!

Uudenmaan Demarinuoret vaatii Suomen hallitukselta ripeitä toimia vahvan 16 kunnan metropolihallinnon toteuttamiseksi. Tämä metropolihallinto pitäisi sisällään myös Lohjan ja Porvoon. – Hallituksen nimeämien selvitysmiesten tänään julkistamassa metropoliselvityksessä esitetyt suuret kuntaliitokset ovat lähitulevaisuudessa täysin epärealistisia, linjaa Uudenmaan Demarinuorten varapuheenjohtaja Jussi Kukkola. – Esitetyn kaltainen kuntien pakkonaittaminen luo vain lisää sisäisiä pakotteita ja jännitteitä, Kukkola jatkaa. Kukkola […]

Lisää ›