Uutiset

Juuso Suutari Demarinuorten järjestösuunnittelijaksi

Juuso Suutari on aloittanut työnsä Demarinuorten uutena järjestösuunnittelijana. Suutari on aikaisemmin toiminut mm. Helsingin Demarinuorten järjestösihteerinä, Lounais-Suomen Demarinuorten varapuheenjohtajana sekä Turun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksessa. Hän on valmistunut filosofian maisteriksi Turun yliopistosta vuonna 2014. ”Tämä on mahtava tilaisuus oppia uutta ja päästä kehittämään Demarinuorten toimintaa, erityisesti liiton ja piirien välistä yhteistyötä”, kertoo Suutari. Järjestösuunnittelijana hänen tehtäviinsä […]

Lisää ›

Hae Progressives4Climate –tapahtumaan Pariisiin, 21.-22.10.

Young European Socialists – YES järjestää yhteistyössä PES:n, S&D:n ja FPES:n kanssa  Progressives4Climate –tapahtuman Pariisissa, Ranskassa 21.-22.10. Seminaarissa keskitytään Pariisin ilmastoneuvottelujen läpikäyntiin YES:n ja Euroopan sosialidemokraattien näkökulmasta.  Seminaarin tarkempi ohjelma lähetetään osallistujille ilmoittautumisen vahvistuttua. SONK ja Demarinuoret lähettävät tapahtumaan kaksi (2) osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Tapahtuman osallistumismaksu lähtijöille on 130€, joka pitää sisällään majoituksen, ruokailut sekä matkakulut. […]

Lisää ›

Maailmanpolitiikan koulu – hae koulutukseen!

Oletko kiinnostunut kansainvälisyydestä ja kansainvälisestä toiminnasta? Demarinuoret järjestää yhdessä Kalevi Sorsa -säätiön, Työväen Sivistysliiton ja Työväen Akatemian kanssa kansainvälisiin ilmiöihin keskittyvän koulutuksen. Viidessä viikonloppuseminaarissa ja niiden välillä tapahtuvan omatoimisen työskentelyn myötä osallistujat perehtyvät syvällisesti kansainvälisen toiminnan perusteisiin ja sen eri muotoihin. Koulutuksen suojelijana toimii Erkki Tuomioja. Lähijaksojen ajankohdat ja teemat 16. – 17.1.2016 Koulutuksen kokonaisuus, tavoitteet […]

Lisää ›

Demarinuoret hakee järjestösuunnittelijaa

Sosialidemokraattiset Nuoret ry hakee palvelukseensa JÄRJESTÖSUUNNITTELIJAA heti tai viimeistään 1.10.2015 alkavaan, toistaiseksi voimassaolevaan työsuhteeseen Järjestösuunnittelijan tehtävänä on: vastata keskusjärjestön taloudenhoidon, laskutuksen ja hallinnon käytännön tehtävistä vastata tapahtumasuunnittelusta ja tapahtumajärjestelystä yhdessä liiton muun henkilöstön kanssa vastata järjestösihteereiden ja piiritoimijoiden talous- ja järjestöosaamisen vahvistamisesta, koulutuksesta, sen suunnittelusta ja käytännön neuvonnasta vastata liiton järjestö- ja jäsentiedotuksesta yhteistyössä tiedottajan […]

Lisää ›

Demarinuoret ja SONK kutsuvat nuoriso- ja opiskelijajärjestöt tekemään vaihtoehtoista yhteiskuntasopimusta

Demarinuoret ja SONK kutsuvat kaikki opiskelija- ja nuorisojärjestöt valmistelemaan SDP:n vaihtoehtoista, yhteistä yhteiskuntasopimusta. Kutsut yhteiseen valmistelupöytään lähetetään ensi viikolla ja työ käynnistetään syyskuussa. Demarinuoret ja SONK koordinoivat valmistelua nuorten ja opiskelijoiden yhteiskuntasopimukseksi. – Sipilän hallituksen käynnistämä yhteiskuntasopimuksen valmistelu on kapea-alaista ja siitä on jätetty ulos esimerkiksi kaikki nuorten ja opiskelijoiden edustajat. Hallitus ei nähtävästi halua […]

Lisää ›

Nuoret demarit osallistuvat Norjan Demarinuorten Utøyan kesäleirille

Nuoret demarit osallistuvat sisarjärjestönsä Norjan Demarinuorten AUF:n Utøyan kesäleirille 6.–9.8.2015. Norjan Demarinuorten leiri järjestetään Utøyalla ensimmäistä kertaa vuoden 2011 terrori-iskun jälkeen. Terrori-iskussa menehtyi 69 demarinuorta. Nyt leirille on ilmoittautunut ennätysmäärä osallistujia, ja heidän joukossaan on osallistujia myös Suomesta ja muista Pohjoismaista. – On tärkeää palata leirille ja näyttää, että väkivallalla ja terrorilla ei voi murtaa […]

Lisää ›

YES Summer Camp

Ehditkö menettää toivosi? Uskoa, että sitä ei olisikaan? YES Summer Camp on vihdoin täällä! YES Summer Camp järjestetään 25.-30.8. (matkapäivät huomioiden 24.-31.8.) Santa Cruzissa, Portugalissa suhteellisen lähellä maan pääkaupunkia Lissabonia. Leirillä on laadukasta poliittista ohjelmaa, satoja tovereita ympäri Euroopan ja hillitön meininki. Tarkemmat tiedot YES:n nettisivuilta: http://www.youngsocialists.eu. Demarinuoret ja SONK lähettävät leirille 24 hengen delegaation. […]

Lisää ›

Tule mukaan Demarinuorten toisen asteen koulutuspoliittiseen työryhmään!

Hei amis, lukiolainen, oppisopimuskoulutettava tai muuten vaan 2. asteen koulutuksesta kiinnostunut! Haluatko vaikuttaa 2. asteen tulevaisuuteen ja siihen millaista keskustelua Suomessa koulutuksesta käydään? Haluamme tietää, miten toisen asteen koulutusta sinusta voisi parantaa. Demarinuoret hakee jäseniä 2. asteen koulutusta käsittelevään työryhmään. Työryhmän tehtävänä on tehdä liittohallitukselle esityksiä kannanotoiksi ja keskustelunavauksiksi toisen asteen koulutuspolitiikkaan liittyvissä kysymyksissä tarjota […]

Lisää ›

Hae mukaan Demarinuorten tasa-arvotyöryhmään

Oletko kiinnostunut tasa-arvotyöstä? Uskotko, että tasa-arvon tulee näkyä monipuolisesti Demarinuorten aatteissa ja toiminnassa? Luuletko, että parantamisen varaa löytyy vielä? Jos vastasit kyllä mihinkään näistä kysymyksistä, tule vaikuttamaan tasa-arvotyöryhmäämme! Demarinuorten tasa-arvotyöryhmän tehtävänä on toimia liiton asiantuntijana ja tehdä yhteistyötä liittohallituksen kanssa tasa-arvon edistämiseksi ja turvaamiseksi, sekä järjestön sisällä että yhteiskunnallisella tasolla. Työryhmä keskittyy erityisesti sukupuolten väliseen […]

Lisää ›

Varapuheenjohtaja Peltonen aloittaa työnsä toimistolla

Maanantaista lähtien Demarinuorten toimistolla on uusi kasvo, kun liiton varapuheenjohtaja Petra Peltonen liittyy täydentämään toimiston työvoimaa. Puheenjohtaja Joona Räsäsen toimiessa kansanedustajana varapuheenjohtaja Peltonen on toimistolla täysipäiväisesti hoitamassa puheenjohtajan päivittäisiä tehtäviä. – Aloitan valtavalla innolla työt Demarinuorten toimistolla. Tuntuu palkitsevalta päästä ajan kanssa edistämään liiton tavoitteita ja valmistelemaan työn alla olevaa järjestöstrategiaa, sanoo varapuheenjohtaja Peltonen. Peltosen […]

Lisää ›