Yleinen

Kohti joustavaa esi- ja alkuopetusta!

Vuonna 2015 esiopetuksesta tuli velvoittavaa, vuonna 1997 vaikeammin kehitysvammaiset tulivat oppivelvollisuuden piiriin ja vuonna 1983 aloitettiin kymppiluokkien toiminta. Siinä ovat suomalaisen koulutusjärjestelmän merkittävimmät virstanpylväät. Suomalaista yhteiskuntaa on koko nykyisen hallituskauden aikana puhuttanut kysymys oppivelvollisuudesta ja sen pidentämisestä. Myös Opettajien ammattijärjestö OAJ julkaisi maaliskuussa oman mallinsa oppivelvollisuuden uudistamisesta. OAJ esittää joustavan esi- ja alkuopetuksen käyttöönottoa, joka […]

Lisää ›

Demarinuoret: Hallituksen työllisyyspolitiikka on nuorten ruoskimista

Sipilän hallituksen kehysriihessä päättämät muutokset nuorten työsuhteisiin eivät edistä työllisyyttä, vaan ovat epäreiluja ja syrjiviä työelämässä olevia ja uriaan aloittavia nuoria kohtaan. Perusteettomat määräaikaiset työsuhteet ja helpompi irtisanominen luovat kohtuutonta epävarmuutta työpaikoille. ”Alle 30-vuotiaiden työsuhteiden määräaikaisuuden perusteiden poistaminen on märkä rätti vasten nuorten ja erityisesti nuorten naisten kasvoja. Tälläkin hetkellä nuoret naiset saavat saman ikäisiä […]

Lisää ›

Hae mukaan Ympäristöpoliittiseen kesäkouluun!

Ajatuspaja Kalevi Sorsa -säätiö ja Demarinuoret etsivät nyt osallistujia Ympäristöpoliittiseen kesäkouluun. Kesäkoulussa käsitellään ilmastonmuutoksen, energiapolitiikan, kiertotalouden sekä Suomen lähiympäristön kaltaisia kysymyksiä huippuasiantuntijoiden ja tutkijoiden johdolla. Kolmipäiväinen kesäkoulu järjestetään Työväen Akatemialla (Vanha Turuntie 14, 02700 Kauniainen) 15.6.-17.6.2018. Kesäkoulun tarkoitus on rohkaista uutta vaikuttajasukupolvea tiedonhankintaan ja -tuotantoon, rakentaa yhteiskunnallista keskusteluverkostoa sekä tarjota edellytyksiä osallistua ympäristöpolitiikasta käytävään keskusteluun. Kesäkoulu on […]

Lisää ›

Nuoret näkevät Euroopan unionin tärkeyden

Eurooppanuoret julkisti tiistaina Taloustutkimus Oy:llä teetätetyn tutkimuksensa suomalaisnuorten suhtautumisesta Euroopan unioniin. Tutkimus osoittaa, että nuoret suhtautuvat erittäin myönteisesti EU:n toimintaan ja sen puitteissa tehtävään yhteistyöhön. Haastatelluista 18-29-vuotiaista nuorista 81 prosenttia piti Suomen jäsenyyttä EU:ssa hyvänä asiana ja 89 prosenttia koki olevansa EU:n kansalainen. Tutkimus vahvistaa yhteiskunnassamme vallitsevan yleisen käsityksen nuorten EU-myönteisyydestä. Huomionarvoista on sekin, ettei […]

Lisää ›

Stop rasismille!

”Jo riittää!” julistettiin SDP:n kampanjajulisteissa vuonna 1947. Vaikka kampanja olikin tuolloin tarkoitettu kommunisteja ja kansandemokraatteja vastaan saman kesän SAK:n edustajistovaaleja, syksyn kunnallisvaaleja sekä seuraavan vuoden eduskuntavaaleja varten, sopii tuo lausahdus myös nykypäivään. Nimittäin jo riittää – rasismille. Tänään 21.3. vietetään rasismin vastaista päivää. Suomi valtiona on vuonna 1970 allekirjoittanut YK:n rotusyrjinnän poistamista koskevan kansainvälisen yleissopimuksen, […]

Lisää ›

Demarinuoret: Turkin laiton tunkeutuminen Afriniin ja systemaattinen väkivalta on tuomittava

Demarinuoret vaatii Suomen ulkopoliittista johtoa tuomitsemaan Turkin laittomat toimet ja systemaattisen väkivallan Afrinissa. Turkki aloitti 20. päivä tammikuuta 2018 hyökkäyksen ja sotatoimet Syyrian Afrinissa. Aluetta on pommitettu säälimättömästi kaksi kuukautta ja sunnuntaina turkkilaiset joukot ottivat Afrinin kaupungin hallintaan Syyrian pohjoisosissa. Hyökkäykset ovat pakottaneet kymmeniä tuhansia ihmisiä pakenemaan ja satoja siviilejä on tapettu iskuissa. “On päivänselvää, […]

Lisää ›

Demarinuorten Näkkäläjärvi: Kansanedustajien sopeutumiseläkejärjestelmä on mennyttä maailmaa

Eduskunta keskusteli tänään kansanedustajien sopeutumiseläkkeen poistoa vaativasta kansalaisaloitteesta. Aloitteessa esitetään kaikkien kansanedustajien siirtämistä sopeutumisrahan piiriin. Sopeutumisrahaa maksetaan kansanedustajille enintään kolme vuotta, kun taas sopeutumiseläkettä saa vanhuuseläkkeelle siirtymiseen asti. “Kannatan kansalaisaloitetta. Sopeutumiseläkejärjestelmä on menneisyyden jäänne, josta on jo korkea aika luopua. Kun työttömille on ajettu läpi kurittava aktiivimalli, tuntuu kohtuuttoman suuret ja pitkään maksettavat sopeutumiseläkkeet irvokkaalta. […]

Lisää ›

Political Economy Working Group Seminar Prahassa 19.-22.4. – haku on auki!

Onko globaalille kapitalismille vaihtoehtoa? Miten verovälttelyyn puututaan? Miten tehdään feminististä talouspolitiikkaa? Demarinuoret ja SONK etsivät osallistujia YES:n (Young European Socialists), Idealiste.cz:n ja Mladí Sociální Demokratén 19.-22.4.2018 Tšekin pääkaupungissa Prahassa järjestämään talouspoliittiseen seminaariin. Osallistujilta edellytetään kiinnostusta talouspoliittisiin kysymyksiin, kohtuullista englanninkielen taitoa, valmiutta matkustaa ulkomailla yksin tai pienryhmässä sekä sitoutumista Demarinuorten ja SONKin arvoihin. Matkan hinta osallistujalle […]

Lisää ›

Translain kokonaisuudistus

Sukupuolen juridista vahvistamista koskeva lainsäädäntö eli niin kutsuttu translaki tulee uudistaa ihmisoikeusperustaisesti niin, että juridisen sukupuolen vahvistaminen tapahtuu omalla ilmoituksella. Tämä noudattaisi Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen ja muiden ihmisoikeuselinten suosituksia sekä seuraisi viimeaikaista kansainvälistä kehitystä. Erityisen tärkeä uudistus olisi transnuorten hyvinvoinnille ja osallisuudelle. Argentiinassa ja Maltalla itsemääräämisoikeus juridiseen sukupuoleen on toteutettu täysimääräisesti. Juridinen sukupuoli vahvistetaan henkilön […]

Lisää ›

Demarinuoret: Lasten sukupuolielinten silpominen on kiellettävä lailla!

Demarinuoret vaatii alaikäisten lasten sukupuolielinten silpomisen kieltämistä lailla riippumatta lapsen sukupuolesta. Demarinuoret on pöyristynyt Muhis Azizin (kok.) ehdotuksesta antaa lupa  suorittaa ympärileikkaus uskonnollisin perustein. Sukupuolielinten silpominen voi täyttää Suomen rikoslain mukaan pahoinpitelyn tunnusmerkit, mutta erillistä lakia siitä ei ole säädetty. “Uskonnonvapaus on tärkeä arvo, mutta se ei missään nimessä saa mennä ihmisoikeuksien ja ihmisten fyysisen […]

Lisää ›