Demarinuoret: Pikavipit täyskieltoon

Sosialidemokraattiset nuoret vaatii pikavippien kieltämistä. Toiminta on moraalisesti arveluttavaa ja yhteiskunnallisesti kestämätöntä. Pikavippien tarjonta on räjähtänyt käsiin viimeisen parin vuoden aikana. Vaikka lainsäätäjä on kiinnittänyt huomiota toimintaan, se ei ole vieläkään kestävällä pohjalla. Liiketoiminnan harjoittamisen tietämättömien ja heikko-osaisten kustannuksella on …

Demarinuoret: Kirkko irti valtiosta

Demarinuoret vaatii, että kirkko on erotettava valtiosta. Järjestön mielestä maailmankatsomus ja uskonnollisuus ovat yksityisasioita. Yhdelläkään kirkkokunnalla ei pitäisi olla yhteiskunnallista tai taloudellista etuoikeutta muihin nähden. Valtion on suhtauduttava uskontoihin nähden puolueettomasti. Verotusoikeus kirkoilta on poistettava. Kaikilla uskonnollisilla yhteisöillä on oltava …

Demarinuoret: Käsiaseille täyskielto!

Demarinuoret vaatii, että eduskunnan käsittelyssä olevaan aselakiin on kirjattava täyskielto käsiaseille. Aselain tiukentaminen on edennyt harmillisen hitaasti lainsäädäntökoneistossa. Sisäministeri Anne Holmlund päätti jäädä aikanaan odottamaan Euroopan unionin asedirektiiviä, joka tuli voimaan jo vuoden 2008 elokuussa. Uudenkin aselain mukaan käsiaseiden käyttö …

Demarinuoret vaatii alkoholin mielikuvamainonnan kieltämistä

Alkoholin kulutuksen jatkuva kasvu ja siitä johtuvat päihdehaitat huolestuttavat Demarinuoria. Järjestön puheenjohtaja Timo Kontio on tyytyväinen, että kansanedustajien enemmistö on ilmaissut kannattavansa alkoholin mielikuvamainonnan kieltoa. ”Alkoholimainonta vaikuttaa tutkitusti varsinkin nuorten päihdekäyttäytymiseen. On erittäin tärkeää yrittää kaikin keinoin vähentää nuorten päihteiden …

Demarinuoret: Eurooppa raiteilleen

Demarinuoret vaatii Euroopan unionia ja sen jäsenvaltioita panostamaan ympäristöystävällisempään matkustamiseen sekä huippunopean eurooppalaisen rautatieverkoston luomiseen. Ilmastonmuutos pakottaa meidät kaikki harkitsemaan uudella tavalla elämäntapaamme ja valintojamme esimerkiksi rakentamisessa, tuotannossa ja liikenteessä. Viimeaikaiset ongelmat Euroopan ilmatilassa osoittivat lentoliikenteen haavoittuvaisuuden ja riippuvuutemme lentoliikenteestä. …

Demarinuorten liittokokous vaatii Gazan saarron lopettamista

Israelin asettama saarto Gazaa kohtaan on laiton ja monien kansainvälisten tahojen, kuten YK:n ja EU:n, sekä yksittäisten valtioiden tuomitsema. Kansainvälisten tahojen tuomitsemisesta ja Israeliin kohtaan suunnatusta paheksunnasta huolimatta saarto on voinut jatkua jo vuosia. Israelin tekemä isku Gaza Free Movement …

Demarinuorten kontio: Kaksikielisyyttä ei pidä romuttaa

Kokoomuksen puoluekokouksen linjaus hyötyruotsin oppivelvollisuuden romuttamisesta on ristiriitainen. “Perustuslain mukaan Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi. On käsittämätöntä, että Kokoomus vaatii ruotsin kielen aseman dramaattista heikentämistä, mutta samalla se ei halua muuttaa kielen perustuslaillista asemaa,” ihmettelee Demarinuorten puheenjohtaja Timo Kontio. …