Joka kesä järjestettävä politiikan kesäfestariksi kutsuttu SuomiAreena kerää heinäkuussa Poriin kymmentuhatpäisen yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneen joukon. Vuonna 2019 teemana on tulevaisuuden osaaminen ja innovaatiot. Hae mukaan Demarinuorten porukkaan SuomiAreena-traineeksi 15.7.-18.7. ja muuta maailmaa! Ohjelman aikana pääset järjestämään SDP:n puoluepäivää sekä oppimaan politiikkaa, ihmisten kohtaamista ja viestintää. Trainee-ohjelman lomassa on hyvää aikaa nauttia kesästä yhdessä muiden SuomiAreenaan saapuneiden kanssa.


Tarkempia tietoja vapaaehtoisten tehtävistä:

Viikko pitää sisällään tekemistä ihmisten kohtaamisesta rentoon verkostoitumiseen. Mahdollisia tehtäviä viikon aikana ovat:

  • SDP:n puoluepäivän lavaohjelman järjestäminen & ohjelmassa mukana oleminen
  • Demarinuorten & SONKin kesäboolien avustavat järjestelytehtävät
  • Itseä kiinnostaviin keskustelutilaisuuksiin osallistuminen ja niiden viestinnän tekeminen
  • SDP:n puolueteltalla päivystäminen (max 2h vuoro / 2 vuoroa per henkilö)
  • Nuorten tempauksen järjestäminen torstaille

Vapaaehtoiselta edellytetään osallistumista SuomiAreenaan maanantai-illasta torstai-iltaan, iloista asennetta yhteiseen tekemiseen sekä osallistumista telttapäivystykseen omalla vuorolla. Muut vapaaehtoistehtävät katsotaan kiinnostuksen mukaan niin, että jokaiselle päivälle jää myös hyvin vapaa-aikaa. Sinun ei tarvitse tietää kaikkea päivän poliittisista kysymyksistä tai olla valmis sometaituri. Ohjelmaan etsitään ihmisiä, joilla riittää avointa mieltä ja positiivista asennetta! Vapaaehtoiset koulutetaan tehtäviin ja toimimme SuomiAreenalla porukkana, jolta saa apua ja tukea. Pääosin kaikki vapaaehtoistehtävät sijoittuvat aikavälille 10-17, joten illat voi nauttia SuomiAreenan oheisaktiviteeteista tai käydä vaikka retkellä Yyterin rannoilla.

Vapaaehtoisena saat arvokasta kokemusta ihmisten kohtaamisesta, poliittisesta keskustelusta sekä viestinnästä. Tarjoamme hyvän majoituksen, matkat ja ruokailuja. Katso tarkemmat tiedot alta. SuomiAreenaan kokoontuu lähes kaikki suomalaisen politiikan tekijät, joten trainee-ohjelmaan osallistuminen on loistava tilaisuus muodostaa uusia tuttavuuksia ja kartuttaa omia verkostoja.

 

Tarkempia tietoja Trainee-konseptista:

Trainee-ohjelma alkaa maanantaina 15.7. klo 18 yhteisruokailulla ja päättyy torstaina 18.7. noin klo 16 päätösillalliseen. Tarjoamme vapaaehtoisille matkat, majoitukset maanantai-torstai välille sekä edellä mainittujen ruokailujen lisäksi vapaaehtoislounaan tiistaina tai keskiviikkona ensimmäisen telttapäivystysvuoron jälkeen. Majoitumme talossa, jossa on hyvät mahdollisuudet valmistaa omaa ruokaa.

Hae mukaan 1.4. klo 23:59 mennessä täyttämällä hakulomake ja varmista paikkasi kesän kivoimmassa politiikka-aiheisessa tapahtumassa! 💪

Lisätietoja trainee-ohjelmasta:

Venla Kinnunen (15.3. asti)
Järjestösuunnittelija
venla.kinnunen@demarinuoret.fi
040 763 9032

Veera Alahuhta
Poliittinen suunnittelija
veera.alahuhta@demarinuoret.fi
040 827 9779