Demarinuorten liittohallitus päätti kokouksessaan 24.3.2020 siirtää liiton sääntömääräisen liittokokouksen elokuulle. Liittokokous pidetään Lahden Messukeskuksessa 28.-30.8.2020. Syynä siirtämiseen on Suomeen levinnyt koronavirusepidemia. 

Liittohallitus korosti päätöksessään epidemian lievittämisen tärkeyttä sekä osallistujien turvallisuutta ja terveyttä. Liittohallitus piti tärkeänä toimia maan hallituksen käskyjen pohjalta, jotta koronavirusepidemia saadaan hallintaan. Joidenkin ennusteiden mukaan epidemian tartuntapiikki saattaa ajoittua juuri toukokuulle, jolloin kokous alunperin olisi järjestetty. Demarinuoret kantaa oman vastuunsa epidemian hillitsemisessä siirtämällä liittokokouksen elokuulle.

Liittokokouksen on oltava jokaiselle liittokokousedustajalle, puhujalle ja kutsuvieraalle turvallinen tila. Riskiryhmiin kuuluvien Demarinuorten jäsenten pitää pystyä osallistumaan demokraattiseen päätöksentekoon yhdenvertaisesti muiden kanssa. 

Keväälle suunniteltuja liittokokouksen oheistapahtumia, kuten liittokokousehdokkaiden paneelia, puheenjohtajaverkoston kokousta ja liittokokousmateriaalien Hangouts-webinaaria siirretään myös vastaavasti. Aikatauluista tiedotetaan tarkemmin jäsenjärjestöjemme edustajia. Aloitteiden, liittokokousmateriaalien muutosesitysten ja kunniajäsenten esittämisen määräaika on 28.6.2020, mutta jo tähän mennessä tehdyt esitykset otetaan huomioon. 

Koronavirusepidemian kehittymistä seurataan jatkuvasti ja liittohallitus kokoontuu uudelleen huhti-toukokuun aikana tarkastelemaan liittokokouksen tilannetta ja tekemään tarvittaessa uusia päätöksiä liittokokouksen ajankohdan suhteen. 

 

Lisätietoja:

Mikkel Näkkäläjärvi

Puheenjohtaja

mikkel.nakkalajarvi@demarinuoret.fi

0400765002

 

Veera Alahuhta

Pääsihteeri

veera.alahuhta@demarinuoret.fi

0407696376