Suomi harjoittaa puolustusyhteistyötä Pohjoismaiden, Euroopan unionin ja Naton suhteen. Jo luotuja suhteita ei ole syytä katkaista, vaan yhteistyötä on syvennettävä entisestään. Yhteistyön on tuotettava kuitenkin jatkuvasti konkreettista hyötyä Suomen turvallisuudelle. Toisiko Nato meille lohtua, kuten julkisessa keskustelussa maalataan kuvaa?

Keskustelu Pohjois-Atlantin liitosta on tervetullutta. Jäsenyyden ajankohtaisuus ei ole silti muuttunut yhtä järisyttävästi kuin viime päivinä on julistettu. Venäjä on järjestelmätasolla sama maa kuin ennenkin ‒ sen toimet ovat vain tulleet suurelle yleisölle uudella tavalla näkyviksi. Vastikään parlamentaarisesti hyväksytty ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko kuvastaa tätä osaltaan.

Nato-jäsenyydestä ei tulisi keskustella yksinkertaistettuna kyllä ei -kysymyksenä. Erityisesti kansalliseen turvallisuuteen liittyvien päätösten yhteydessä on kyettävä tarkastelemaan kokonaisuutta ja arvioimaan hyötyjen rinnalla myös haittoja ja riskejä. Olisi lyhytnäköistä hakeutua Natoon yksin Venäjän aiheuttaman sotilaallisen turvattomuuden motivoimana, sillä tämä kasvattaisi pysyvästi painetta tukea Yhdysvaltojen politiikkaa riippumatta maan sisäpoliittisista heilahteluista. Aukottomien turvatakuiden hokeman rinnalla soisi myös muistettavan, kuinka vahvasti eurooppalaiset kumppanit nojaavat Yhdysvaltojen sotilaalliseen suorituskykyyn.

Nato ei ole ainoa tai autuaaksi tekevä vaihtoehto puolustuksen kehittämiseksi. Puolustusliitto tai sen liiemmin eri maiden välinen puolustusyhteistyö ei myöskään koskaan korvaa kansallisten ratkaisujen ja puolustusvoimien merkitystä. Keskusteluun tarvitaan kuitenkin lisää Pohjoismaista ulottuvuutta: puhetta siitä, kuinka Suomen turvallisuutta voidaan lujittaa vahvistamalla ja lisäämällä Pohjoismaiden välistä puolustusyhteistyötä.

Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittista tilannetta voi peilata hyvin naapurimaa Ruotsiin. Molemmat maat ovat sotilaallisesti liittoutumattomia, mutta tekevät yhteistyötä Naton kanssa sekä omaavat hyvät kahdenväliset suhteet sen jäsenmaiden, kuten Yhdysvaltojen ja Norjan, kanssa. Suomen ja Ruotsin välinen puolustusyhteistyö on tiivistynyt historiallisella tavalla erityisesti vuoden 2014 vauhdittamana, jolloin Venäjä miehitti Krimin niemimaan. Yhtäältä syitä tiiviimpään yhteistyöhön ovat antaneet maailmanpolitiikan painopisteen siirtyminen Arktiselle alueelle sekä pohjoismaisen ja Itämeren alueen strategiset haasteet.

Yhteistyön tiivistyminen on hyvä asia, sillä Ruotsin ja Suomen puolustuspoliittisilla päätöksillä on aina välittömiä seurauksia myös toiselle. Olemme siksi esittäneet jo vuosia kaikkien Pohjoismaiden, erityisesti Suomen ja Ruotsin, välisen puolustusyhteistyön tiivistämistä sekä Nordefcon roolin vahvistamista. Olemme lisäksi peräänkuuluttaneet Suomen ja Ruotsin välisen sotilasliiton selvittämistä, sillä turvatakuilla kyllästetty liitto mahdollistaisi yhä tehokkaamman työnjaon ja olisi konkreettinen keino lisätä alueen turvallisuutta.

Yhdessä toimien Suomi ja Ruotsi voivat saada synergiaetuja, kuten aikanaan Euroopan unioniin liityttäessä. Tätä ei ole syytä unohtaa Nato-keskusteluissakaan. Mikäli Suomi päätyisi joskus hakemaan Naton jäsenyyttä, olisi tämä viisasta tehdä yhdessä Ruotsin kanssa. Samanaikaisuus tukisi turvallisuustilannetta prosessin aikana ja vahvistaisi resilienssiä Venäjän todennäköisen painostuksen edessä.

Pinja Perholehto
Demarinuorten puheenjohtaja
pinja.perholehto@demarinuoret.fi
p. 040 0596 521

Demarinuoret ei kannata Pohjois-Atlantin liitto Naton jäsenyyden hakemista. Suomen tulee kuitenkin jatkaa yhteistyötä Naton kanssa osallistumalla artikla 5 -harjoituksiin kumppanimaana. Lisäksi Suomen tulee pyrkiä Naton rauhankumppanina laajaan yhteistyöhön Arktisen alueen turvallisuuden ja elinkelpoisen säilyttämiseksi.