Kuva: Essi Jurvanen
Demarinuoret on valinnut uudeksi viestintäsuunnittelijaksi Joanna Aholan, joka aloittaa tehtävässään 1.2.2022. Ahola on 21-vuotias politiikan ja viestinnän tutkimuksen opiskelija ja hän on työskennellyt aiemmin Nuorisoalan kattojärjestö Allianssin vaalisomettajana. Ahola toimii tällä hetkellä Helsingin Demarinuorten ja Opiskelijoiden sosialidemokraattisen yhdistyksen OSY ry:n puheenjohtajana sekä Valtio-opin opiskelijat ry:n Policy-lehden päätoimituksessa.
– Minulle on aina ollut tärkeää tehdä asioita, joissa saan olla itselleni merkityksellisten arvojen äärellä, ja olen todella iloinen päästessäni antamaan työpanostani sosialidemokraattiselle liikkeelle. Unelmahommissa on itse viestinnän ohella paljon sellaista, jonka pariin hyppään innolla – nuoret, yhteiskunnallinen keskustelu sekä muuttuva maailma, iloitsee Ahola.
Viestintäsuunnittelijana Ahola koordinoi Demarinuorten sisäistä ja ulkoista viestintää sekä vastaa liiton vaali- ja kampanjaviestinnän suunnittelusta. Vaali- ja kampanjakokemusta Ahola on kerryttänyt kuntavaaleissa muun muassa Hussein al-Taeen, Pilvi Torstin ja Elisa Gebhardin kampanjoissa.
– On upeaa saada Joannan näkemys ja kokemus osaksi Demarinuorten keskustoimiston tiimiä. Viestinnän merkitys poliittisen nuorisojärjestön toiminnassa kasvaa ja muuttuu jatkuvasti. Uskon, että Joannan luotsauksella pystymme viemään myös Demarinuorten viestintää uusien trendien aallonharjalle, kommentoi Demarinuorten pääsihteeri Sofia Nevalainen.
Lisäksi Demarinuorten koulutussuunnittelijana on aloittanut tammikuussa Mirva Wiik, joka on palannut hoitovapaalta. Wiik toimii myös Uudenmaan Demarinuorten järjestösihteerinä.
Lisätiedot:
Sofia Nevalainen
Demarinuorten pääsihteeri
sofia.nevalainen@demarinuoret.
p. 044 9728 066
1.2.2022 alkaen
Joanna Ahola
Demarinuorten viestintäsuunnittelija
joanna.ahola@demarinuoret.fi