Ei ole salaisuus, että nuoret ovat työmarkkinoilla haavoittuvassa asemassa. Laadukkaita, pitkäkestoisia työpaikkoja tuntuu olevan koko ajan vaikeampi löytää. Työpaikkailmoituksissa etsitään nuoria ihmeidentekijöitä, joilla on mielellään vuosien työkokemus ja verraton kielitaito. Palkkaus on sitten toinen juttu, ”tietenkään nuorille nyt tarvitse niin paljoa maksaa, hehän vasta opettelevat työelämän taitoja”. Huoh.
Palkattomista harjoitteluista ja epävarmuudesta on tullut todellinen ongelma työmarkkinoille. Palkattomuus ja palkkiottomuus jättävät tilaa ottaa nuoria harjoitteluun, tai töihin, hyvin kirjavilla sopimuksilla – jos sopimusta ylipäätään tehdään. Valvontaa ei ole ja tarkastuksen sattuessa kohdalle selityksiä löytyy varmasti monenlaisia.
Jokunen nuori on niin hyvässä asemassa, että vanhemmat voivat olla taloudellisesti apuna harjoittelun aikana. Suurin osa nuorista kuitenkin miettii, millä tulisi toimeen harjoittelun ajan, jos siitä ei makseta laisinkaan tai maksetaan todella pientä korvausta. Tällöin apuna voi olla esimerkiksi opintolaina, joka ajaa nuoret eriarvoiseen asemaan, mutta jonka moni joutuu nostaa. Kun oikein ajattelee, hulluinta ikinä – ota laina, että voit tehdä töitä?
Euroopan instituutioissa on toki oltu tietoisia tästä ongelmasta jo pidempään. Nuoret ja eri organisaatiot ovat edunvalvonnallaan aktiivisesti viestineet tilanteesta, eikä harjoittelijoiden huono asema ole tilastoissakaan jäänyt huomiotta. Kuten monesti EU-lainsäädäntöön asti päästäkseen, täytyy tehdä hartiavoimin töitä useiden vuosien ajan. Ensimmäiset maininnat saadaan monesti arvioiviin teksteihin, sitten ehkä parlamentin oma-aloitemietintöön ja siitä suosituksiin ja ehkä kohti direktiiviä. Ensimmäiset eivät ole lainsäädännöllisesti sitovia, mutta voidaan nähdä positiivisena, sillä ne vievät aina asiaa eteenpäin.
Euroopan komissio julkaisi harjoittelijoiden tilannetta parantaakseen kaksi erillistä aloitetta maaliskuussa, parlamentaarisen kauden kalkkiviivoilla. Harjoitteludirektiivi, eli direktiivi harjoittelijoiden työehtojen parantamisesta ja täytäntöönpanemisesta sekä harjoitteluiksi naamioitujen varsinaisten työsuhteiden torjumisesta sekä neuvoston suositus palkattomista harjoitteluista nostavat toivoa lainsäädännöstä, joka parantaisi harjoittelijoiden asemaa.
Komission aloitteet olivat kuitenkin valjuja. Aloitteilla pyritään parantamaan harjoittelijoiden asemaa työelämässä sekä heidän oikeusturvaansa. Harjoittelijoiden työehtoja vahvistetaan ja direktiiviin oli tuotu valvontaa helpottamaan elementtejä, joiden kautta esimerkiksi työpaikan henkilöstön edustajat voisivat puolustaa harjoittelijoita. Tavoitteena olisi luoda jäsenvaltioissa kanavia, joissa myös harjoittelijat itse voisivat ilmoittaa epäkohdista ja huonoista työoloista.
Harjoittelun pitäisi myös oikeasti tuoda uusia taitoja harjoittelijalle ja vietävä häntä eteenpäin työelämässä. Tämä saavutetaan parhaiten, kun työhönohjausta on saatavilla. Myös naamioituja työsuhteita pitäisi tunnistaa ja torjua paremmin, niin ettei selviä työsuhteita voitaisi lavastaa harjoitteluiksi.
Suositukseksi jäänyt vaatimus harjoitteluiden palkattomuudesta nähdään myös riittämättömänä. Harjoittelujaksojen putki on monen nuoren kohtalo heidän valmistuttuaan. Voikin miettiä, eikö valmistunut nuori ole valmis työelämään, jos hänen oletetaan suuntaavan harjoittelujaksosta toiseen, ilmaiseksi tai surkealla korvauksella. Tilanne on kestämätön.
Vaikka koulutus on edelleen vahvasti jäsenmaiden hyppysissä, EU-tason keskustelu muokkaa meidänkin trendejämme. Harjoittelut voidaan nähdä myös työvoiman hyväksikäyttönä, jolloin Euroopan unionilla on myös enemmän vastuuta yrittää parantaa tilannetta. Useiden vuosien työ harjoittelijoiden aseman parantamiseksi tuntuu valuvan hukkaan suuresta panoksesta huolimatta.
Harjoittelijoiden asemasta tullaan käymään merkittävää vääntöä seuraavalla europarlamenttikaudella. Tiedämme, että neuvosto yrittää perinteisesti kykynsä mukaan väljentää EU:sta tulevaa lainsäädäntöä, joten toivokaamme, että mahdollisimman moni nuori suuntaisi vaaliuurnalle äänestämään sellaisia ehdokkaita, jotka ymmärtäisivät nuorten tilannetta. Tekemistä riittää, mutta ääni on saatava kuuluville. Kääritään siis hihat ja jatketaan taistelua!
Susanna Salovaara
FinUnionsin johtaja
