Keskustelu siitä, mihin rooliin puolueet sopivat Pridessa tuntuu haastavalta, koska ruokkivaa kättä ei kannata purra, mutta yhtäaikaisesti oikeutemme ja yhteisömme eivät voi olla kaupan. Yhdenvertaisuuden edistämiseksi tarvitsemme liittolaisia ja päättäjiä, jotka ovat valmiita toimimaan lainsäädännön ja kulttuurin muuttamiseksi, mikä usein kuitenkin tarkoittaa myötäkarvaan silittämistä ja moninaisten identiteettiemme muotoilemista kiiltokuvamaisiksi sankaritarinoiksi, joissa ei ole tilaa moniselitteisyydelle.
Queeriksi identifioituvana, mutta myös puolueen jäsenenä kipuilen sen kanssa, mikä puolueiden roolin tulisi olla osana Pridea. Jokainen, joka on sitoutunut edistämään sateenkaarioikeuksia ja toimimaan liittolaisena on tervetullut kulkueeseen. Koen kuitenkin, että puolueiden joiden arvot ja historia ovat rakentuneet tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiselle ja ajattelevat toimivansa liittolaisina, tulisi käydä keskustelua siitä, miksi he kokevat Pride-kulkueeseen osallistumisen tärkeänä. Mitä kukin puolue on tehnyt ansaitakseen paikkansa kulkueessa? En tarkoita sitä, etteivätkö puolueiden jäsenet yksilöinä olisi tervetulleita, mutta mikäli poliittisesti vakiintunut ja valtaa käyttävä instituutio tahtoo osallistua, tulee tekojen ja tavoitteiden puhua puolestaan.
Miten yhdenvertaisuuden edistäminen priorisoidaan osana puolueen ohjelmatyötä? Kuinka puolueen arvot aidosti läpileikkaavat kaikkia päätöksenteon tasoja, aina valtakunnalliselta tasolta valtuustoryhmiin? Näkyykö sateenkaaripolitiikka puolueen tavoitteissa myös vaalien väleissä?
Nämä ovat vain muutamia nostoja kysymyksistä, joihin puolueiden, mukaan lukien SDP:n, tulisi pohtia vastauksia ei ainoastaan puoluekokouksen tai eduskuntavaalien lähestyessä, vaan säännöllisesti. Vaikka voi olla haastavaa pohtia sateenkaaripoliittisten tavoitteiden integroimista osaksi kaikkea poliittista valmistelua, ei haasteen edessä tule horjua.
Euroopan Demarinuorten (Young European Socialists – YES) varapuheenjohtaja
