Olen tällä hetkellä korkeakouluharjoittelussa Suomen Malesian suurlähetystössä Kuala Lumpurissa. Täällä Suomi toimii tiiviissä yhteistyössä yhdessä muiden EU-maiden sekä Pohjoismaiden, kuten Ruotsin, Norjan ja Tanskan kanssa. Meitä pohjoismaalaisia yhdistää yhteinen historia, kielet ja kulttuuri.
Olen täällä ollessani tavannut lähes päivittäin kansainvälistä diplomaattikuntaa niin EU-kokouksissa kuin muissa epävirallisimmissakin tapaamisissa. Englanti on tärkeä kansainvälinen diplomatian kieli, mutta ruotsin kieltä ei voi jättää mainitsematta. Muita pohjoismaalaisia kollegoita tavatessa vaihtaminen englannista ruotsin kieleen tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta, vaikka ruotsia on tullut opiskeltua jo peruskoulusta lähtien ja virkamiesruotsi tuli suoritettua jokunen vuosi sitten ilman suurempia ongelmia. Kaksikielisestä kaupungista Turusta tulleena ruotsin kielen terästäminen ja sen rohkeampi käyttäminen, olisi varmasti hyödyksi myös minulle. Juttelen Uppsalasta kotoisin olevan Ericin kanssa englanniksi. Tunnen itseni hölmöksi, kun en muka osaa sanoa ruotsin kielellä: ”Vi kan också tala svenska”. Tiedän, että osaan kyllä. Kyseessä on vain meneminen oman mukavuusalueen ulkopuolelle.
Tänään sunnuntaina 6.11 vietämme Ruotsalaisuuden päivää. Päivä juhlistaa suomenruotsalaisten oikeutta käyttää ruotsin kieltä Suomessa asioidessa esimerkiksi kouluissa, päiväkodeissa ja pankissa. Suomenruotsalaisten kansankäräjien Folktingetin mukaan tavoitteena on myös kunnioittaa Suomen kieliryhmien yhteistä kaksikielistä isänmaata.
Miksi me suomalaiset arkailemme käyttää ruotsia, jota monet meistä osaavat kyllä hyvin? Ruotsalaisuuden päivä on oiva mahdollisuus verestää ruostunutta ruotsin kielen taitoa. Myös useat kaupungit ovat järjestäneet tällä viikolla ruotsin kielen teemaviikon. Mitäpä jos lukisit sunnuntain Helsingin Sanomien sijasta ruotsinkielisen Hufvudstadsbladetin?
Piia Noronen