Sosialidemokraattiset Nuoret ry:n puheenjohtaja Joona Räsänen vaatii Suomelta aktivoitumista Länsi-Saharan konfliktin ratkaisemisessa. Euroopan unionilla ja YK:lla on vastuu tehdä työtä kriisin ratkaisemiseksi, sen sijaan, että tilannetta seurataan passiivisena vierestä. Räsäsen mukaan talouden epävarmuus ei saa viedä huomiota ihmisoikeuksien toteuttamiselta, vaan länsimaiden on osoitettava vastuullisuutensa ja ajettava humanitaarista kestävyyttä ympäri maailman.
Afrikan viimeiseksi siirtomaaksi luonnehdittu Länsi-Sahara elää pysähdyksen tilassa. Valtaosa väestöstä elää Marokon miehittämällä siirtomaa-alueella, samalla kun peräti 165 000 länsisaharalaista asuu pakolaisleirillä jatkuvassa avun tarpeessa.
– Länsi-Saharan konflikti on kestänyt lähes 40 vuoden ajan. Pidän kestämättömänä tilannetta, jossa nyt eletään. EU:lla on vastuu puuttua Länsi-Saharan alueella tapahtuviin ihmisoikeusloukkauksiin ja turvata alueen alkuperäisväestön asema. Odotan EU:n lisäävän painetta Marokon suuntaan, Räsänen linjaa.
Demarinuoret toivoo suomalaisten päätöksentekijöiden nostavan asian esiin istuessaan Euroopan Unionin päättävissä pöydissä. Puheenjohtaja Räsänen tapasi Länsi-Saharan kulttuuriministeri Khadija Hamdin tämän viikon kestävällä Suomen vierailulla.
– Kävimme hyvän keskustelun Länsi-Saharan tämänhetkisestä tilanteesta ja pohdimme keinoja, joilla Pohjoismaat voisivat vauhdittaa alueen demokratiakehitystä. Vaikutuin syvästi ministeri Hamdin tekemästä rauhantyöstä ja kerroin hänelle tekeväni voitavani, jotta asia nostettaisiin keskusteluun Demarinuorten eurooppalaisen kattojärjestön ECOSY:n toimielimissä.
Räsänen on ainoa poliittisten nuorisojärjestöjen edustaja, joka pääsi tapaamaan ministeri Hamdia.
Lisätiedot:
Joona Räsänen
gsm. 050 547 5590
Puheenjohtaja
Sosialidemokraattiset Nuoret ry