Eurooppa-päivää vietetään toukokuun yhdeksäs päivä. Tänä vuonna, kuten muutaman viime vuoden ajan, Eurooppa-päivänä on mietitty yhä useammin sitä tarvitaanko EU:ta johonkin, ja olisivatko asiat paremmin ilman koko unionia. Kriisin keskellä nämä ovat hyvinkin tärkeitä kysymyksiä, ja etenkin niitä olisi syytä pohtia kaikkien meidän federalistien ja Euroopan puolesta puhujien. Meidän kenties jopa enemmän kuin kenenkään muun.
Meidän tulisi pohtia sitä, koska olemme kovaa vauhtia häviämässä väittelyn unionin tarpeellisuudesta. Olemme häviämässä väittelyn jota useimmat meistä ovat kieltäytyneet edes käymästä. Sen sijaan, että olisimme perustelleet ja käyneet keskustelua, olemme usein vain toivoneet, että jos emme sano mitään, Euroopan timosoinit ja nigelfaraget häviävät aikanaan. Näin ei ole käynyt, ja tuskin käykään.
On siis alettava taisteluun jokaisen eurooppalaisen yhteisen tulevaisuuden puolesta. Koska siitä tässä on kyse. Eurooppa on kooltaan, asukasluvultaan ja sijainniltaankin pieni ja hankalasti saavutettava. Jos haluamme pysyä mukana globaalissa kilpailussa, on meidän vedettävä yhtä köyttä. Ja jos haluamme vielä säilyttää, saati sitten parantaa eurooppalaisten ihmisten hyvinvointia, on pelisäännöistä ja reunaehdoista sovittava yhdessä.
Tarvitsemme taloussääntöjen lisäksi tiukkoja minimejä verotukseen, hyvinvointipalveluihin ja toimeentuloon. Tarvitsemme niitä kaikille eurooppalaisille ja pian. Suomen olisi siirryttävä talouskurin markkinoinnista hyvinvointivaltiokehityksen vaatimiseen Euroopan tasolla. On myös todettava reippaasti, että EU:n asettamat työllisyys-, toimeentulo-, tai vaikka yritysverotavoitteet, sitovitkin sellaiset, eivät olisi vallan pois vientiä kotimaasta. Päinvastoin, se saattaisi jopa vahvistaa kansallisten parlamenttien ja päätöstentekijöiden asemaa. Nythän kriisimaat pakotetaan hurjiin leikkausoperaatioihin läpinäkymättömän prosessin kautta, jota ei voi kutsua demokraattiseksi nimellisestikään. Jos taas säännöt olisivat selvät, olisi tiedossa edes se, kuka ja missä päätöksiä tekee. Tämän jälkeen voisi olla mahdollista puuttua siihen mitä päätöksiä tehdään.
Yhteisesti sovitut säännöt itseasiassa turvaavat pienten maiden ja niiden kansalaisten asemaa ja kansallisten parlamenttien päätösvaltaa. Otetaan esimerkiksi nuorisotakuu. On sovittu, että jokaisella eurooppalaisella nuorella on yhtäläinen oikeus työhön tai opiskelupaikkaan. Tämän jälkeen on jokaisen jäsenmaan oma asia kuinka se saavutetaan. Nuorten eurooppalaisten asema on siis parempi, ja samalla kukin maa voi toteuttaa politiikkaansa omaan kulttuurihistorialliseen kehykseensä sopien.
Nyt olisikin keskityttävä siihen, miten saisimme ne oikeudet, jotka ovat kansallisella tasolla uhattuna, suojelluksi eurooppalaisen kehityksen kautta. Varsinkin vasemmiston on jälleen muistettava kansainvälinen aatteensa, ja puolustettava niin työntekijöiden, kuin kaikkien muidenkin etuja Euroopan tasolla. 1900-luvun taistelut oikeuksista on nyt käytävä uudelleen seuraavalla tasolla. Tähän taistoon tulisi käyttää aikaa ja energiaa myös Eurooppa-päivien välillä.
Kaisa Penny
Puheenjohtaja
Young European Socialists
