Seppo Kääriäisen teos ”Sitä niittää, mitä kylvää” on suositeltavaa luettavaa kaikille politiikasta kiinnostuneille. Kirjan keskeinen opetus on seuraava. Menestyvän poliittisen puolueen on kyettävä ennakoivaan strategiseen ajatteluun. On tunnustettava, että maailma muuttuu ja puoluetta on muutettava sen mukana.
SDP:n tilanne on huolestuttava. Viimeiset gallupit kertovat kannatuksen surkeasta tilasta. Hallitusvastuu ja päätösten välttely näkyvät kannatuksessa, mutta on epärehellistä väittää, että SDP:n eteneminen kuuden puolueen autistiseen hallitukseen olisi ainoa syy suosion laskuun. Harvinaisen vaikea taloustilanne, ihmisten turhautuminen politiikkaa kohtaan ja uusi tapa nähdä puolueet enemmän valtiovallan jatkeena kuin kansanliikkeinä, ovat jyrkentämässä puolueen alamäkeä. Tässä kohtaa voi vaihtaa puheen aikamuotoa. Puolueen vaikeudet olivat näkyvissä ja tilanteeseen olisi pitänyt muodostaa askelmerkit jo hyvissä ajoin.
Puolueen suuri ongelma piilee politiikan linjattomuudessa, siinä ettei omakaan väki tunnista, minkä arvojen varassa SDP:n politiikkaa tehdään. Kelkka on käännettävä. Puolueen tekemien ratkaisujen on oltava niin selkeässä linjassa, ettei selittelyille ole tarvetta. Puolueen sanojen ja tekojen on oltava synkassa. Puolueessa ei tarvita enää yhtäkään torsoa, omien kuntapäättäjien tekemää ratkaisua. Helsingin demareiden päätös tukea palveluseteleiden käyttöä on yksi esimerkki linjattomasta kuntapolitiikasta.
SDP on kansanliike, jota ei johdeta valtiovarainministeriöstä. Puolueen keskeisistä linjoista ei voida päättää ministeriryhmän hätäisissä kokouksissa. Tarvitaan vahvempia hartioita, laajempaa ajattelua ja syvempää poliittista analyysia.
Puolueen puheenjohtajalla on painava reki vedettävänä. Niin painava, ettei hän ministerin tehtäviltään ja eurokriisin hoidoltaan ennätä kommentoimaan kotimaan asioita. Lyhyelläkin päättelyllä on nähtävissä, että johdon harteille on asetettu tarpeettoman suuri paino. Miksei painoa voida jakaa? Eikö SDP:n kansanedustajilla tulisi olla keskeinen rooli puolueen poliittisen linjan muotoilussa? Mielestäni kansan mandaatilla toimivilla luottamushenkilöillä on oltava muutakin kuin ministeriryhmän viestinviejä. Yhtälailla puoluekokoukselle ja puoluehallitukselle tulee palauttaa niille kuuluva valta. Summa summarum, SDP:ssä tarvitaan enemmän liikettä ja vähemmän sanelupolitiikkaa. Myös puolueen julkikuvaan tarvitaan muutosta. Kannustan puolueen puheenjohtajaa tekemään rohkeita henkilövaihdoksia ja hakemaan rinnalleen uutta voimaa ministerikierrätyksen myötä.
Puolueen jäsenistö kaipaa tavoitteita. Kaipaamme selkeää viestiä siitä, minkä eteen SDP tekee työtä. EI EI EI –linjan sijaan puolueen on linjattava omat tavoitteensa ja tuotava ne esiin. Jos haluamme ihmisten näkevän SDP:n tulevaisuuspuolueena, on meillä oltava rohkeutta luoda suuria visioita ja asettaa pitkäjänteisiä tavoitteita.
SDP nousee, kunhan otetaan oppia seuraavasta viisaudesta, jonka lohjalainen valtiomies tiesi jo 60-luvulla: ”Vain se puolue, joka tajuaa muutokset ja ottaa muuttuneen tilanteen asettaman vaatimuksen ohjelmassaan ja politiikassa huomioon, voi menestyä.”
Kolumni on julkaistu lyhennettynä 15.5.2013 Demokraatissa.
