Yhteiskunnalliset muutokset ovat vaikuttaneet merkittävästi käsitykseemme tiedosta, koulutuksesta ja oppimisesta. Elämme yhteiskunnassa, jossa jatkuvaa itsensä kehittämistä pidetään välttämättömänä. Digitalisaatio ja globalisaatio murtavat perinteisiä työn tekemisen tapoja ja synnyttävät samalla uusia – ellei työpaikkoja niin ainakin työtehtäviä. Yksi keskeinen ratkaisu vastata yhteiskunnan muutoksiin löytyy aikuiskoulutuksesta.
Aikuiskasvatuksen merkittävin tehtävä on ollut yhteiskunnallisen eriarvoisuuden vähentäminen ja sivistyksellisen tasa-arvon edistäminen. Elinikäisen oppimisen tarve näyttää kuitenkin sysäävän Suomea kohti koulutusyhteiskuntaa, jossa ihmisten yhteiskunnallinen asema ja sosiaalinen arvostus muodostuvat hankitun koulutuksen määrästä ja laadusta. Koulutusyhteiskunnasta voi siis muodostua kovan kilpailun yhteiskunta, jossa ihmiset ovat tuomittuja tavoittelemaan korkeaa elintasoa ja kilpailemaan toisiaan vastaan.
Aikuiskoulutustutkijat toistavat usein paradoksia ”niille annetaan, joilla jo ennestään on”, joka pätee nykypolitiikassa vahvasti. Aikuiskoulutuksen pariin hakeutuvat yhä useimmiten itseään sivistävät ja paremmin toimeentulevat eli ne, joilla jo ennestäänkin on eniten opillista sivistystä, ja jotka vähiten olisivat opiskelun tarpeessa. Tutkimusten mukaan esimerkiksi kansalaisopistot tavoittavat heikoiten juuri alimpiin sosiaaliryhmiin kuuluvat, kuten maahanmuuttajat, syrjäytyneet ja periferia-alueiden asukkaat. Tämä kehityskulku on juuri päinvastaista, jota aikuiskoulutus on humaaniuden ja tasa-arvon periaatteidensa valossa sitoutunut noudattamaan.
Samaan aikaan, kun uudet sukupolvet mukautuvat nopeasti osaksi digiajan työelämää, pitäisi pohtia sitä, mitkä ovat ne aikuiskoulutuksen uudet keinot ja muodot, jotka pystyvät tarjoamaan ajan hengen mukaisesti elämänsisältöä ja rikkautta ihmisille, joilla ei enää ole paikkaa täydellisesti uudistuneessa työelämässä.
Anni Torni, Joensuun Demarinuorten puheenjohtaja
Kirjoitus on ilmestynyt myös sanomalehti Viikko Pohjois-Karjalassa 8.12.
