Lohjan palveluverkkouudistukseen liittyvän kouluverkkokeskustelun seuraaminen ja siihen osallistuminen Lohjan kasvatus- ja opetuslautakunnassa sekä äskettäin julkaistun Lohjan nuorisovaltuuston kouluverkkokannanoton valmistelu herätti minut pohtimaan laajemmin kouluverkkouudistuksia ja yleensä Suomen kouluverkkoja. Huomautan, että tässä kirjoituksessa pohdin aihetta yksityishenkilönä eivätkä esittämäni ajatukset välttämättä suoraan edusta minkään järjestön kantoja vaan ovat henkilökohtaista pohdintaani.
Kouluverkkojen uudistus on tullut erittäin ajankohtaiseksi heikon taloustilanteen ja Suomen varsin tehottomasti rakennetun kouluverkon vuoksi. Säästöjä haetaan nyt laajalti palveluverkoista ja suurennuslasin alle usein päätyvät etenkin kouluverkot. Tämä ei sinänsä ole negatiivinen asia vaan pikemminkin todella positiivinen asia, sillä palveluverkoista on mahdollista hakea merkittäviä säästöjä ilman, että palveluiden varsinainen laatu laskee.
Suomen kouluja on monesti rakennettu pitkälti ilman varsinaista pitkäjänteistä suunnittelua. Osa kouluista on sijainnut jossain muodossa (esim. kansakouluina) samalla paikalla pitkään mikä selittää esimerkiksi kyläkoulujen suurta määrää, mutta suurin osa koulurakennuksista taitaa olla rakennettu 70-luvulla peruskoulu-uudistuksen yhteydessä. Tällöin tehtiin myös Suomen kouluverkon muodostamista hyvin vahvasti ohjannut päätös jakaa opetus ala- ja yläasteisiin. Ala- ja yläasteet myös rakennettiin pääosin kokonaan erillisiksi rakennuksiksi – päätös, jota nyt kadutaan monissa kunnissa. Viimeisten alaluokkien ja yläasteen erot ovat ehkä pikkuhiljaa tasoittumassa, kuudesluokkalaisia halutaan monessa kunnassa sijoittaa yläkouluihin, ja nykyisten taloudellisten realiteettien vallitessa on herätty siihen, että edes jonkinlainen mahdollisuus tilojen yhteiskäyttöön toisi hyvin merkittäviä mahdollisuuksia optimoida tilankäyttöä ja sitä myötä laskea kustannuksia.
Toinen selkeä kustannustehokkuuden kannalta hyvin negatiivinen trendi on ollut pienten kyläkoulujen tiheä ja usein varsin satunnaisesti suunniteltu rakentaminen ympäri Suomea. Syy tähän lienee käytännössä ollut maaseudun aiemmin suurempi asukasmäärä ja halu tukea kyläkeskuksia ja etenkin omaa kylää. Maaseudun autioituessa on kuitenkin herätty siihen, että useat ennen täydet kyläkoulut ovat lähes tyhjillään, ja heikosti suunniteltujen kouluverkkojen vuoksi niihin kuljetetaan oppilaita pitkien etäisyyksien takaa. Heikon taloustilanteen myötä on myös herätty siihen faktaan, että heikompi joustavuus tuntikehyksiä suunniteltaessa tekee alle 100 oppilaan koulusta huomattavasti suuria kouluja kalliimpia. Optimaalinen kustannustehokkuus saavutetaankin tutkimusten valossa keskimäärin vasta noin 300 oppilaan kohdalla, vaikkakin joissain oloissa pienikin koulu voi olla suurta tehokkaampi, eli koulun koko ei aina kaikissa tapauksissa suoraan korreloi kustannustehokkuuden kanssa, vaikka yleensä näin onkin.
Kouluverkkojen uudistaminen on kuitenkin ehkä vaikeimpia uudistuksia. Selvää on, että se on ainakin perinteiseen juustohöylä-leikkaamiseen verrattuna äärimmäisen vaativa ja poliittisesti epämieluisa tapa hakea säästöjä. Taantuman iskiessä ollaankin kouluverkkouudistuksia pääsääntöisesti vain lykätty ja peruttu ja etenkin kyläkoulujen lakkauttamista vastaan syntynyt suoranainen aktivismi on tehnyt kouluverkkouudistuksista monissa kunnissa poliittisen itsemurhan, jolloin monet kouluverkkouudistuksia todellisuudessa kannattaneet poliitikot ovat jopa siirtyneet vastustamaan niitä, mikä taas on kuntien pakollisen leikkaustarpeen vuoksi johtanut juustohöylä-mallin käyttämiseen. Nyt taantuman viidentenä vuotena juustohöylä alkaa kuitenkin ajaa tiensä päähän kun kaikki helpot säästökohteet on jo käytetty, ja aletaan pikkuhiljaa herätä siihen, että esimerkiksi ennalta ehkäisevistä palveluista leikkaaminen on todellisuudessa jopa johtanut kustannusten nousuun, ja alijäämää ei ollakaan saatu taittumaan vaan se on saattanut joskus jopa kasvaa.
Onkin selvää, että kouluverkkouudistuksia tarvitaan jos Suomi aiotaan nostaa nykyisestä suosta. Kouluverkon uudistamiseen kuitenkin liittyy laaja määrä todellisia ongelmia, jotka tekevät siitä erityisen haastavaa. Esimerkiksi kyläkouluilla on usein tärkeä rooli kylissä eräänlaisina kyläkeskuksina, ja niiden lakkauttaminen saattaa helposti johtaa oppilaille täysin kohtuuttomiin koulumatkoihin. Selkein ongelma, joka on, myös noussut esiin joissain kouluverkkoansa uudistaneissa kunnissa on, että huonosti suunniteltu kouluverkkouudistus (kuten mikä tahansa palveluverkkouudistus), voi muiden ongelmien lisäksi todellisuudessa johtaa lopulta kustannusten nousuun. Näin ollen kouluverkon uudistaminen onkin todella vaativaa työtä, joka vaatii onnistuakseen ensiluokkaista ja riittävän pitkää valmistelua ja kaikkien näkökohtien yhtäaikaista huomioimista. Valittavasti monissa kunnissa tässä vaiheessa on nostettu kädet pystyyn, tai lähdetty toteuttamaan uudistuksia ilman riittävää valmistelua, mikä on päättynyt huonosti.
Tärkeintä kouluverkkouudistusten kannalta olisi ehkä saavuttaa ilmapiiri, jossa uudistuksia pohdittaisiin ennakkoluuloitta ja niiden pohtimiseen osallistuisivat myös avoimin mielin vanhempainyhdistykset, asukasyhdistykset ja yleensä etenkin lakkautusten kohteeksi joutuvien alueiden asukkaat. Tällä hetkellä etenkin Lohjalla, ja usein koko Suomessa on käytännössä päädytty siihen, että kaikki edellä mainitut tahot lähinnä verisesti puolustavat omaa ja oman alueensa etua, ja pyrkivät pysäyttämään kaikki uudistukset. Joissain kunnissa tämä on johtanut uudistusten pysähtymiseen, toisissa se on johtanut mittaviin mutta huonosti toteutettuihin uudistuksiin. Käytännössä näistä molemmat vaihtoehdot ovat yhtä huonoja, koska muut keinot säästöjen saamiseksi romahduttaisivat opetuksen laadun, mutta toisaalta huonosti toteutetut uudistukset eivät nekään tuo todellisia säästöjä. Tarvittaisiinkin juuri ilmapiiri, jossa kaikki osallistuvat mahdollisimman ennakkoluulottomasti uudistusten valmisteluun. Näin kyettäisiin huomioimaan eri näkökohdat ja ongelmat uudistuksia toteutettaessa, ja saavuttamaan kompromissi jossa minkään alueen tilanne ei pahene kohtuuttomasti ja pystytään saavuttamaan todellisia merkittäviä kustannussäästöjä.
Yleinen harhaluulo on, että esimerkiksi kyläkoulujen lakkauttamiset johtavat aina kohtuuttomiin koulumatkoihin ja opetuksen laadun heikkenemiseen. Näin tapahtuu helposti huonosti toteutetuissa uudistuksissa, mutta hyvin toteutettu uudistus voi itse asiassa johtaa täysin päinvastaiseen lopputulokseen etenkin kun huomioidaan, että yleensä merkittävä osa kyläkoulujen oppilaista on jo valmiiksi koulumatkatuen piirissä. Näin ollen järkeistämällä kuljetuksia voidaan pitää matkat kohtuullisina tai jopa samoina tai lyhyempinä, ja panostamalla uusiin opetusjärjestelyihin voidaan opetuksen laatu helposti saada nousemaan vaikka edelleen saavutettaisiin merkittävää kustannussäästöä. Tämän tulisikin olla kouluverkkouudistusten tavoite ja se mihin kaikki osapuolet yhdessä pyrkivät. Tämä tavoite olisi myös pääsääntöisesti täysin mahdollinen saavuttaa, jos kaikki osapuolet siihen pyrkivät ja uudistukset valmistellaan järkevällä tavalla.
Vielä lopuksi on syytä tuoda esille eräs usein vähemmälle huomiolle jäänyt syyn kouluverkkouudistusten tarpeelle, eli rakennuskannan huono kunto. Homekouluista puhutaan paljon, mutta ongelman korjaamiseksi tehdään hyvin vähän. Käytännössä tämä johtuu siitä, että kouluverkkouudistukset ovat lähes kaikissa kunnissa kesken tai edessä, jolloin kuntien on ensinnäkin vaikea lähteä investoimaan homekoulujen korjaamiseen omista vähistä varoistaan, ja valtion on vaikea lähteä merkittävästi tukemaan homekoulujen korjausta kun moni korjattaviksi tulevista kouluista kuitenkin lakkautettaisiin myöhemmin, ja tuki korjaamiseen voisi myös merkittävästi hidastaa kouluverkkouudistuksia kun kunnilla olisikin varaa ylläpitää tehotonta kouluverkkoa. Näin ollen on tästäkin syystä ensiarvoisen tärkeää, että kouluverkkouudistuksissa päästäisiin eteenpäin.
Tähän liittyen olen myös vahvasti sitä mieltä, että Lohjan tulisi kouluverkkouudistuksen valmistuttua korjata pika-aikataululla kaikki jäljelle jäävät huonokuntoiset koulut. Lohjalla olisi myös tähän varaa jopa ilman valtion tukea, sillä Lohjan velkaantumisaste ei vielä ole millään lailla hälyttävä. Koulut olisikin järkevämpää korjata vaikka kokonaan velkarahalla, sillä korjausvelka on kuitenkin loppujen lopuksi velkaa joka on lopulta pakko maksaa takaisin, ja toisin kuin tämänhetkinen pankkilainan korko, sen korko on myös erittäin kova. Onneksi olen huomannut monen päättäjistä puoluekantaankin katsomatta olevan tässä asiassa samaa mieltä kanssani. Ilokseni voin myös todeta SDP:n ajavan valtakunnan tasolla palveluverkkouudistuksia sekä homekoulujen korjaamista valtion rahalla. Oma ehdokkaani Joona Räsänenon myös selkeästi kunnostautunut tässä ja johtanut hienosti Lohjan palveluverkkouudistusta kaupunginvaltuuston puheenjohtajana.
Lassi Jääskeläinen
Uudenmaan Demarinuorten hallituksen jäsen
