Demarinuorten vuoden 2024 aktiivipäivät järjestetään Turussa 15.-17.3.2024. Tänä vuonna aktiivipäivien teema kuljettaa meitä vahvasti kohti eurovaaleja, mutta kääntää katsetta myös kevään 2025 kunta- ja aluevaaleihin.

Aktiivipäivillä pääsemme tutustumaan toisiimme, vahvistamaan vaikuttamis- ja kampanjointitaitoja sekä valmistautumaan tuleviin vaaleihin. Tapahtumassa pääset mm. kuulemaan mielenkiintoisia puhujia, keräämään innostusta ja ideoita, kartuttamaan poliittista osaamistasi sekä tapaamaan uusia ja vanhoja tuttavuuksia. Aktiivipäivillä vierailee mm. SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman, Turun apulaispormestari Piia Elo, joka toimii SDP:n puoluevaltuuston puheenjohtajana sekä saamme poliittisen uutisoinnin oppia YLE Turusta. Ohjelma tarjoaakin monipuolista sisältöä niin uusille kuin pitkään toiminnassa mukana olleille.

Tapahtuma alkaa perjantaina 15.3. klo 16 ja päättyy sunnuntaina 17.3. klo 13:30. Tapahtuman hinta on 40€ / osallistuja (sisältää majoituksen, ohjelman, ruokailut sekä matkakulut halvimman julkisen kulkuneuvon mukaan.) Tapahtuma on maksuton, mikäli kyseessä on sinun ensimmäinen valtakunnallinen Demarinuorten tapahtuma.

 

Aktiivipäivien tarkka ohjelma:

Perjantai 15.3.

16-18 Kaupunkisuunnistus
19-21 Illallinen
21-> Majoittuminen

Lauantai 16.3.

8-10 Aamiainen
10-11 Aktiivipäivien avaus
11-12 Piia Elo, Turun kaupunki: Kuntajohtaminen
12-13 Lounas
13-14 Sarita Blonqvist, YLE: Miten uutiskynnys ylitetään?
14-14:30 Demarinuorten eurovaalikampanjan avaus
14:30-15:30 Antti Lindtman, SDP: Poliittinen katsaus
15:30-16:00 Kahvit
16-17 Työpaja 1: Viestintä kampanjan ytimessä
16-17 Työpaja 2: Saavutettavuus viestinnässä
17-18 Päivällinen
18-19 Vapaa-aika
19-20 Iltaohjelma: sauna, pitsaa ja työväenlauluja
22-> Hiljaisuus

Sunnuntai 17.3.

8-10 Aamiainen
10-11:30 Learning cafe: vaalityö
11:30-12:30 Aktiivipäivien lopetus
12:30-13:30 Lounas
13:30-> Kotiutuminen

 

Lisätiedot:
Lotta Keskinen
Järjestökoordinaattori
lotta.keskinen@demarinuoret.fi
puh. 044 022 8422