Demarinuorten XXVIII liittokokous on kutsunut Demarinuorten kunniajäseniksi Antti Rinteen. Kunniajäsenyyden edellytyksenä on 50 vuoden ikä, sekä ansioitunut toiminta sosialidemokraattisessa nuorisoliikkeessä.

Antti Rinteen ansiot ovat monien Demarinuorten tärkeinä pitämien poliittisten tavoitteiden puolesta kiistattomat. Erityisesti Rinteen työ sen eteen, että Demarinuorissa valmisteltu Yleisturva-malli on kehittynyt myös SDP:n sosiaaliturvamalliksi, on kunniamaininnan arvoinen. Lisäksi Rinne on ollut vaikuttamassa merkittävällä tavalla siihen, että Demarinuorten pitkäaikainen tavoite, oppivelvollisuuden laajentaminen ja aidosti maksuton toisen asteen koulutus, on nyt Suomen hallituksen ohjelmassa ja etenee hallituksen esityksenä eduskuntaan. Rinne on myös ollut mukana nuoruudessaan Uudenmaan Demarinuorten toiminnassa.

”Demarinuorilla on pitkä perinne, jonka mukaisesti olemme kutsuneet kunniajäseniksi vuosien varrella monenlaisissa eri yhteiskunnallisissa tehtävissä ansioituneita tovereita tunnustuksena hienosta työstä sosialidemokraattisen nuorisoliikkeen eteen. On valtavan suuri ilo ja kunnia antaa tämä tunnustus kansanedustaja, eduskunnan varapuhemies Antti Rinteelle.

Kerran Demarinuorissa visioitu voi tulevaisuudessa olla todellinen uudistus. Tässä työssä Antti Rinne on tukenut nuorisoliittoa ja haluammekin antaa erityisen suuren ja lämpimän kiitoksen siitä pitkäjänteisestä työstä, jota hän on Demarinuorten tärkeiden poliittisten tavoitteiden kuten sosiaaliturvamalli Yleisturvan sekä oppivelvollisuusiän pidentämisen eteen tehnyt.” – Pinja Perholehto kertoo.

Lisätiedot:

Pinja Perholehto
Demarinuorten puheenjohtaja
040 059 6521
pinja.perholehto@demarinuoret.fi