Olisitko valmis maksamaan 19 000 euroa lapsiesi harrastuksista vuodessa? Svenska Yle julkaisi muutama viikko sitten haastattelun, jossa erään helsinkiläisperheen äiti kertoi yhden lapsensa pelaavan jääkiekkoa ja kahden jalkapalloa – harrastuskustannukset vuodessa yhteensä 19 000 euroa. Summa vastaa lähes yhden keskipalkkaisen suomalaisen nettovuosiansoita. Summa on ymmärryskyvyn äärirajoilla, mutta valitettavan totta tämän hetken Suomessa. Tuntuu pahalta ajatella, että yhden ihmisen palkka vuodessa menee siihen, että lapset voivat harrastaa. Olipa kyse sitten urheilusta, musiikista tai mistä tahansa muusta harrastuksesta.
Harrastukset ovat meille kaikille tärkeitä, niin aikuisille kuin lapsille. Vanhempana minäkin haluaisin tulevaisuudessa mahdollistaa pienelle pojalleni kaikki mahdollisuudet harrastaa hänen mielenkiintonsa mukaisesti. Kukapa meistä ei niin ajattelisi. Tällä hetkellä harrastuskustannukset ovat monin osin nousseet kuitenkin jo niin korkeiksi, että kipukynnys alkaa tulla väistämättä monilla vastaan.
Jokaiselle lapselle tulisi kuitenkin taata mahdollisuus harrastukseen vanhempien kukkaron paksuudesta riippumatta. Tutkimuksetkin ovat osoittaneet, että juuri harrastukset ovat keskeisessä osassa jokaisen lapsen kasvussa aikuisuuteen ja juuri niiden puuttuminen edesauttaa eriarvoistumista ja syrjäytymisvaaraan ajautumista. Tämän vuoksi tulee esimerkiksi koulujen, urheiluseurojen, musiikkiopistojen ja muiden harrastustoimintaa järjestävien tahojen yhteistyötä tiivistää. Koulun yhteydessä järjestettävät harrastusmahdollisuudet tavoittavat kaikki lapset hyvin.
Yhteiskunnan tulee huolehtia siitä, että harrastuspaikat pysyvät käyttäjilleen edullisina. Monin paikoin on myös alle 18-vuotiaat käyttäjät vapautettu jopa kokonaan käyttömaksuista. Kirjastoja pitää voida hyödyntää entistä enemmän erilaisten harrastusvälineiden lainauspaikkana. Samaten harrastustoimintaa järjestävien tahojen avustuksista tulee huolehtia siten, että toimintaa on mahdollista edullisesti lapsille tarjota.
Unohtaa ei sovi sitäkään, että talkootyöllä ja yhteisellä tekemisellä tulee yhä edelleen olla lasten harrastustoiminnan mahdollistamisessa tärkeä rooli. Näin on edelleen etenkin maaseudulla, mutta ainakin suurimmissa kaupungeissa tämä on vaikuttanut olevan katoavaa perinnettä.
Minulla on ollut onni pelata jääkiekkoa ammatikseni. Minusta ei kuitenkaan olisi tullut jääkiekkoammattilaista ilman vanhempieni väsymätöntä työtä jääkiekkoharrastukseni mahdollistamiseksi. Minun ollessani pikkujuniori 90-luvulla olivat harrastuskustannukset kuitenkin vielä aivan eri mittaluokassa kuin nykyään. Olisinko koskaan voinut toteuttaa unelmaani kiekkoammattilaisuudesta nykymaailmassa? Tuskinpa. Minulla oli mahdollisuus toteuttaa unelmani, toivottavasti niin on kaikilla lapsilla myös tulevaisuudessa.
Ari Reunanen
Kansanedustajaehdokas Euralta
