Johtaja vaihtui – vaihtuuko suunta?
Antti Rinteen valinta Seinäjoen puoluekokouksessa seuraavaksi SDP:n puheenjohtajaksi on aiheuttanut melkoisen mediaryöpyn ja osin kiivastakin keskustelua puolueen sisällä sen nykytilasta. Rinteen tukijoita pidetään konservatiivisina, vaikka mies itse ei omien sanojensa mukaan sellainen ole. Puheenjohtajan vaihtoa voi pitää pienenä shokkina, vaikka Jutta Urpilaisen aikana romahtaneet kannatusluvut antoivat ehkä aihetta vaihtoon. Urpilainen hoiti valtiovarainministerin tehtäviä poikkeuksellisen hankalassa taloustilanteessa.
Rinteen AY-taustassa on osittain samaa SDP:n edellisen miespuheenjohtajan, Eero Heinäluoman, kanssa. Heinäluomaa pidetään asiallisena miehenä ja tiukkana neuvottelijana, mutta puolueen johdossa ei hänkään onnistunut. Voiko samanlaisesta taustasta ponnistava Rinne onnistua nostamaan SDP:n kannatuksen takaisin lähelle 20 prosenttia? Tämä riippuu paljon siitä, millaisen linjan demarit ottavat ja lähteekö puolue tosissaan jahtaamaan Perussuomalaisiin karanneita äänestäjiä. Onko Rinne vain kasvot menneisyyden linjalle ja sille SDP:lle jota ei enää ole, vai otetaanko tässä tosissaan askel kohti puolueen juuria? Hakeeko SDP tässä samaa kuin Keskusta Juha Sipilän kanssa? Kokematon poliitikko, jolla ei ole taustalla ”syntilistaa” eikä hävittyjä vaaleja lyödään johtamaan puolue uuteen nousuun?
Jos muutos linjassa todella tapahtuu ja SDP alkaa kosiskella duunariääniä, seurauksia on vaikea ennustaa. Puolue on Urpilaisen aikana, tai oikeastaan jo Lipposen lähdön jälkeen, ollut melkoisessa vapaapudotuksessa. Perussuomalaiset ovat Soinin johdolla röyhkeästi ja menestyksekkäästi tulleet apajille työväestön äänistä. Linja ja kannanotot ovat olleet selkeitä ja populismi on uponnut äänestäjiin. Tähän vastatakseen SDP:n on vihdoin selkeytettävä viestiään ja siirrettävä syrjään ns. unelmahöttö. Nyt on tehtävä oikeasti radikaaleja linjauksia siitä, mitä asioita puolue ajaa. Tasa-arvo, rauha, demokratia ja ympäristö ovat tärkeitä asioita, mutta niitä asioita ajaa jokainen puolue. Tai ainakin väittää ajavansa. Demarien on saatava viestinsä perille niin selkeästi, että sen ymmärtää myös se kuuluisa Pihtiputaan mummo.
Miten puolue onnistuu yhdistämään nykyaikaisen ympäristönsuojelupolitiikan, kun samalla pitäisi pitää raskaan teollisuuden puolia? Miten puolustaa EU:n asemaa kriitikoita vastaan, kun samalla rikkidirektiivi iskee kapuloita suomalaisten yritysten rattaisiin? Eivät nämä automaattisesti toisiaan poissulkevia asioita ole, mutta joka tapauksessa puolueella on edessä erittäin haastavat ajat. Kentälle tuleva viesti on erittäin sekavaa ja äänestäjäkunta on jakaantunut sikin sokin. Voidaan jopa miettiä, onko kannatus vakiintumassa 15 prosenttiin, vai onko karhulla vielä potentiaalia nostaa kämmentä ja lyödä?
Arttu Ylinen on Lounais-Suomen Demarinuorten varapuheenjohtaja
