Kesällä tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun Norjassa tapahtui jotakin, minkä ei pitänyt olla hyvinvointivaltiossa mahdollista. Jotakin, mitä emme saa unohtaa, mutta jonka yritämme piilottaa.
Demarinuorten sisarjärjestö AUF:n tuore kirja kuvaa kivuliaasti aikaa vuodesta 2011 nykyisyyteen. Se kertoo, kuinka terrori-iskun jälkeen herännyt toivo vähemmän vihaa ja enemmän solidaarisuutta vaalivasta yhteiskunnasta on hiipunut ääriajattelun saadessa tilaa. Olemmeko epäonnistuneet asettamaan Utøyan tapahtumia oikeaan kontekstiin?
Tiedämme, että kukaan Suomessa ei ole vastuussa Breivikin teoista. Ei ole silti lainkaan samantekevää miten puutumme tai jätämme puuttumatta tilanteisiin, joissa vihjataan väkivallalla, puhutaan ihmisistä vieraslajeina, pelotellaan väestönvaihdolla tai vuodetaan nuorisojärjestöjen jäsenlistoja.
Poliittinen väkivalta ei synny tyhjiössä. Se syntyy, kun asenteita muokkaamalla luodaan hiljalleen kysyntää vihalle.
Breivikin ideologia ei ole kadonnut Suomestakaan mihinkään. Se on vain muuttanut muotoaan salonkikelpoisemmaksi. Ja tämä maltilliseksi verhoiltu ääriajattelu on kuin norsu posliinikaupassa. Tiedämme sen olevan läsnä, mutta varomme sanomasta ääneen. Häivytämme rajaa hyväksyttävän ja kielletyn välillä puhuen äärioikeiston sijaan kansallismielisyydestä.
Sanoilla on väliä, sillä puheesta on lopulta lyhyt matka tekoihin.
Yhteiskunnan hyvyys on paljon enemmän kuin Suojelupoliisin valmius toimia, häirinnän ilmiantaminen somessa tai fyysiset barrikadit kadulla. Ratkaisevin voima on ihmiset. Sanat joita käytämme ja keskustelut joita käymme. Ne jos mitkä, ovat oppimista historiasta.
Vuoden 2011 tapahtumista huolimatta Utøya on tänään kaunis ja tunnelmallinen paikka. Se, että perinteitä on jatkettu ja saari on kunnostettu takaisin käyttöön osoittaa, että vapaan ja yhteiskunnan arvoja ei voi tuhota väkivallalla. Vihalle ei tarvitse tai saa antaa tilaa ja valtaa. Siihen pitää voida puuttua – niin somessa kuin eduskunnassa.
Pinja Perholehto
Demarinuorten puheenjohtaja
