Demarinuoret haluaa anonyymin työnhaun käyttöön kaikkiin julkisiin organisaatioihin. Nimettömästi tehtävässä rekrytoinnissa työtehtävää hakevan henkilötiedot ja tausta peitetään, ja päätös haastatteluun kutsuttavista tehdään henkilön osaamiseen liittyvän tiedon pohjalta. Demarinuorten puheenjohtajan Joona Räsäsen mukaan nimetön rekrytointi lisäisi tasa-arvoa työnhakijoiden välillä ja tilkitsisi asenteellisen syrjinnän mahdollisuuksia.
– Työn saamisen pitää perustua työntekijän pätevyyteen ja osaamiseen. Työnhakijan ikä, sukupuoli tai etninen tausta ei saa rajata ulos haastatteluun kutsuttavia ihmisiä. Anonyymilla työnhaulla pystytään puuttumaan työnhakuun liittyvään syrjintään, mikä kohdistuu erityisesti maahanmuuttajataustaisiin tai yli 50-vuotiaisiin työnhakijoihin, Räsänen toteaa.
Räsäsen mukaan Ranskassa, Saksassa ja Hollannissa on saatu hyviä kokemuksia anonyymista työnhausta. Länsinaapurissamme Ruotsissa käytäntö on jo vakiintunut, mikä kannustaa aktiivisuuteen myös Suomessa.
– Helsingin kaupunki osoitti kiitettävää aloitteellisuutta ja kokeili anonyymia rekrytointia ensimmäistä kertaa tänä keväänä. Tämänkaltaista ennakkoluulottomuutta tarvitaan lisää! Kaikkien julkisten organisaatioiden on seurattava Helsingin kaupungin esimerkkiä ja toimittava työmarkkinoiden edelläkävijöinä, puheenjohtaja Räsänen sanoo.