Demarinuoret tyrmää kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Arto Satosen ehdotuksen suomalaisten viikoittaisen työajan pidentämisestä. Nuorisoliiton mukaan kokoomus ajaa nyt todellista kurjistamispolitiikkaa kuvitellessaan, että Suomen kilpailukyky paranee repimällä tuottavuus työntekijöiden selkänahasta. Jos Suomeen halutaan lisää työtunteja, on ne kohdistettava osa-aikaisille työntekijöille sekä työttömille työnhakijoille.

– Työajan pidentäminen ei lisää työelämän tuottavuutta. Palkattomia ylitöitä tehdään jo nyt huomattavan paljon, ja työuupumuksen aiheuttamat kustannukset yhteiskunnalle ovat valtavia. Lisäksi työpäivää pidentämällä vaikeutettaisiin työttömien työllistymistä entisestään. Haluaako kokoomus todella puristaa viimeisetkin mehut työntekijöistä ja heikentää työttömien työllistymisnäkymiä?, kysyy Demarinuorten puheenjohtaja Joona Räsänen.

Demarinuorten mielestä kokoomuksen ajama politiikka on lyhytnäköistä ja tekopyhää. Kokoomus on ollut kovaan ääneen vaatimassa talouskuria ja menosäästöjä, mutta nosti viime viikolla metelin yliopistojen rahoituksesta. Toisin kuin kokoomus virheellisesti väitti, on yliopistojen kesken kohdennettava rahoitus säästöistä huolimatta lisääntymässä kuluvasta vuodesta. Ammattikorkeakoulujen rahoituksen leikkauksista porvaripuolue on ollut hiirenhiljaa.

– Koulutussektoreiden eriarvoistuminen ja kahden kerroksen väkeä synnyttävä koulutuspolitiikka ei näköjään kokoomuksen herroja huoleta. Vai missä viipyvät puheenvuorot ammatillisen koulutuksen rahoituksen puolesta?, päättää Räsänen.

Lisätiedot:
Joona Räsänen
puheenjohtaja
050 547 5590
joona.rasanen(a)demarinuoret.fi