Hallitusohjelmassa väitetään, että Suomi on tasa-arvoinen maa. Valitettavasti tasa-arvo liukui taas yhä kauemmas, kun hallitus keskeytti kauan odotetun ja pitkälle valmistellun perhevapaiden uudistuksen. Hyvin tehdyllä ja kunnianhimoisella uudistuksella olisi ollut suuri vaikutus naisten työllistymiseen, palkkakehitykseen ja eläkkeeseen. Nykyinen perhevapaajärjestelmä ei huomioi perheiden erilaisuutta, kuten sateenkaari-, adoptio- ja yksinhuoltajaperheitä. Uudistus olisi helpottanut näidenkin perheiden elämää. Lisäksi perhevapaat olisivat jakautuneet tasaisemmin ja tukeneet isien vanhemmuutta.
“Jos yhteiskunta tukee naisten jäämistä työelämän ulkopuolelle, ei voida rehellisesti väittää, että vapaiden jakaminen olisi vain perheiden sisäinen asia. Perhevapaauudistuksen toteuttamiseksi on olemassa kaikki tarvittava tieto ja lukuisia erinomaisia malleja eri asiantuntijoilta. Tässä ei olisi tarvittu kuin hivenen rohkeutta toteuttamiseen, mutta sitä ei hallitukselta löytynyt,” toteaa pettyneenä Demarinuorten puheenjohtaja Mikkel Näkkäläjärvi.
Jo aiemmatkin lausunnot maan hallitukselta ovat antaneet ymmärtää, etteivät he ole taantumuksellisuudessaan valmiita järkevien uudistusten tekemiseen. Pientä toivonkipinää oli kuitenkin aistittavissa siinä, kun perhevapaauudistus aloitettiin budjettiriihen yhteydessä, vaikka reunaehdot olivatkin uudistuksen suhteen turhan tiukat. Yhteiskunnallinen tilanne ja muutos parempaan vaatii tekoja ja panostuksia, eikä takertumista konservatiivisiin perherakenteisiin.
““Reformihallituksemme” on saanut aikaan vain byrokraattisen ja työttömiä kurittavan aktiivimallin, mutta perhevapaauudistus ei liikkunut minnekään. Eväät alkavat olla hallitukselta lopussa. Tasa-arvo ei toteudu toivomalla parasta, vaan siihen tarvitaan tekoja. Niitä tämä hallitus ei ole selvästikään valmis tekemään”, tuhahtaa Näkkäläjärvi.
Lisätietoja:
Mikkel Näkkäläjärvi
Puheenjohtaja
040 076 5002
mikkel.nakkalajarvi@demarinuoret.fi