Demarinuoret vastustaa keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän ajatusta ympäristöministeriön lakkauttamisesta ja siirtämisestä uuteen luonnonvaraministeriöön. Demarinuorten mielestä suuremmat edut saavutettaisiin sillä, että maa- ja metsätalousministeriö yhdistettäisiin työ- ja elinkeinoministeriöön.

– On erikoista, että yhdellä elinkeinoalalla on edelleen oma ministeriönsä. Maa- ja metsätalousasiat kuuluisivat luontevammin työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalaan, sillä se on yksi elinkeinoala muiden joukossa. Maatalousyhteiskunnan tarpeita varten luotu ministeriö ei ole enää tarpeellinen, emmekä tarvitse erillistä ministeriötä hoitamaan yhden agraaripuolueen edunvalvonta-asioita, lataa Demarinuorten puheenjohtaja Joona Räsänen.

Demarinuorten mielestä ympäristöministeriö tulee säilyttää omanaan, ja luonnonvaroihin liittyvät, kuten metsästys ja kalastusasiat, voidaan siirtää ympäristöministeriöön.

– Nykyisessä hallintomallissa, jossa metsästykseen ja kalastukseen liittyvät asiat ovat maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla, osa lajien monimuotoisuuteen ja ympäristön hyvinvointiin liittyvistä asioista on jäänyt erilaisten eturyhmien jalkoihin, kuten esimerkiksi taannoinen kiista Itämeren lohen kalastuskiintiöistä on surullisesti osoittanut, sanoo Räsänen ja päättää:

– Itsenäinen ympäristöministeriö on Suomen monimuotoisen ja hyvinvoivan luonnon etu. Se tulee ehdottomasti säilyttää itsenäisenä.

Lisätiedot:
Joona Räsänen
Demarinuorten puheenjohtaja
0505475590
joona.rasanen@demarinuoret.fi