Demarinuoret ovat valinneet uudeksi järjestösuunnittelijakseen valtiotieteiden kandidaatin, teologian ylioppilaan Ilona Rantalan. Järjestösuunnittelija vastaa Demarinuorten keskustoimistolla taloushallinnon tehtävistä, tapahtumatuotannosta sekä alueiden työn tukemisesta. 

– Odotan innolla työskentelyä Demarinuorissa. Työtehtävät ovat merkityksellisiä ja inspiroivia. On kiva päästä työskentelemään yhdessä ja oppimaan uutta, työhön perehtymisen aloittanut Rantala kuvailee. 

Rantala on toiminut muun muassa viestinnän asiantuntijana Malmin seurakunnalla, projektityöntekijänä Lasten ja nuorten keskuksella ja korkeakouluharjoittelijana Sosiaali- ja terveysalan kattojärjestö Soste ry:ssä. Lisäksi puoluekokemusta hänelle on kertynyt Opiskelijoiden Sosialidemokraattisen yhdistyksen johtokunnasta sekä edustajistoryhmästä. 

– On ollut inspiroivaa aloittaa työskentely yhdessä Ilonan kanssa. Hän on kokenut ja osaava vahvistus työntekijöidemme tiimiin sekä iloinen sparraaja myös luottamustoimijoille, vahvistaa Demarinuorten puheenjohtaja Emilia Kangaskolkka. 

Rantala on aloittanut työskentelyn keskustoimistolla syyskuun loppupuolella. Demarinuoret toivottavat Rantalan lämpimästi tervetulleeksi sosialidemokraattisen nuorisoliikkeen palvelukseen. 

 

Lisätietoja:

Emilia Kangaskolkka

puheenjohtaja

Sosialidemokraattiset Nuoret ry.