Demarinuorten puheenjohtaja Joona Räsänen ihmettelee keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten europarlamentaarikoiden hinkua lopettaa tehtävänsä jo parlamenttikauden alussa: “Tuskin on parlamentti ehtinyt järjestäytyä, kun ensimmäiset parlamentin jäsenet ilmoittavat halustaan jättää tehtävänsä.”

Europarlamentaarikoista keskustan Paavo Väyrynen ja Olli Rehn sekä perussuomalaisten Sampo Terho ovat ilmoittautuneet puolueidensa ehdokkaiksi eduskuntavaaleihin. Aikaisemmin eurovaalien äänikuningas Alexander Stubb jätti tehtävänsä jo ennen niiden alkamista tultuaan valituksi kokoomuksen puheenjohtajaksi.

“Europarlamentaarikoksi päästäkseen tarvitaan valtava äänestäjien tuki ja kymmeniä tuhansia ääniä. Minkälaisen viestin edustajat antavat äänestäjilleen hypätessään seuraavaan kelkkaan heti, kun mahdollisuus tulee? Europarlamenttivaaleista on aikaa alle vuosi ja parlamentti on ehtinyt työskennellä vasta reilun puoli vuotta”, Räsänen kysyy.

Viime parlamenttikaudella komisaarina toiminut Olli Rehn tuli syksyllä valituksi myös Euroopan parlamentin varapuheenjohtajaksi. Vaalien jälkeen hän julisti, miten tyytyväinen on voidessaan jatkaa työtään Suomen parhaaksi ja Euroopan uudistamiseksi.

“Onko työ nyt jäämässä kesken? Ei kai määräaikaisesta työsuhteestakaan lähdetä noin vain?”, päättää Räsänen.

Lisätiedot:
Joona Räsänen
Demarinuorten puheenjohtaja
050 547 5590
joona.rasanen@demarinuoret.fi