Demarinuorten puheenjohtaja Joona Räsänen vaatii ulkomaankauppaministeri Lenita Toivakkaa (kok) etsimään välittömästi Venäjän pakotelistalle joutuneille tuotteille uusia myyntikohteita. Venäjä ilmoitti torstaina kieltävänsä elintarvikkeiden kuten lihan, kalan, maitotuotteiden, kasvisten ja hedelmien tuonnin USA:sta, EU-maista, Kanadasta, Australiasta ja Norjasta. Räsäsen mukaan uusien markkinoiden etsiminen on ulkomaankauppaministerin vastuulla.

– Kieltolistalla on vain 0,5 prosenttia viennistämme, joten nyt ei ole syytä panikoitua. Niiden suora vaikutus Suomelle on edelleen vähäinen, vaikka pakotteet olivat odotettua laajempia. Sen sijaan ulkomaankauppaministerin on noustava poterostaan ja etsittävä tuotteille uusia myyntikohteita. Siispä jäitä hattuun ja Toivakka duuniin, sanoo Demarinuorten puheenjohtaja Joona Räsänen ja jatkaa:

– Kokoomus on pitänyt hallussaan ulkomaankauppaministerin salkkua koko hallituskauden ajan. Suomen vienti sakkaa ja tilauskannat pienenivät taas kesäkuussa vuoden takaisesta. Maataloustuen leikkauksen perumisella voidaan paikata lyhyen tähtäimen vahinkoja, mutta tilanteen pitkittyessä meidän on keksittävä muita vaihtoehtoja ja saatava vientiä erityisesti pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Vienninedistämisohjelmien sijaan tarvitsemme nyt tuloksia. Suomen kannalta olisi toivottavaa, että ensi vaalikaudella viennin edistäminen olisi jonkun muun kuin kokoomuksen vastuulla, päättää Räsänen.

Lisätiedot:
Joona Räsänen
puheenjohtaja
050 547 5590
joona.rasanen(a)demarinuoret.fi