Suomessa juhlitaan tällä viikolla vuosittaista Pride-viikkoa, joka huipentuu Helsingissä pidettävään Pride-kulkueeseen. Sosialidemokraatit ovat jälleen tänäkin vuonna näkyvästi esillä sekä kulkueessa että puistojuhlassa, sillä matka seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tasavertaisuuteen on vielä pitkä.

Vuonna 2002 Suomessa hyväksyttiin samaa sukupuolta olevien rekisteröity parisuhde, ja vuonna 2009 mahdollistettiin rekisteröidyssä parisuhteessa elävien mies- ja naisparien perheen sisäinen adoptio. Nämä eivät kuitenkaan takaa samoja oikeuksia kuin ns. ”perinteinen” avioliitto. Suomen lakivaliokunta torppasi tällä viikolla kansalaisaloitteen tasa-arvoisesta avioliittolaista äänin 10-6. Teema toistuu – vuosi sitten lakivaliokunta ei ottanut aloitetta edes käsittelyyn.

Kun kansalaisaloitteen käsittely jatkuu syksyllä, kansanedustajien on ehdottoman tärkeää muistaa, että tutkimuksen mukaan 65 prosenttia kansasta kannattaa sukupuolineutraalia avioliittolakia. On siis todistettavasti vain ajan kysymys milloin tasa-arvoinen avioliittolaki tulee voimaan. Demarinuoret toivoo, että se päivä on koittanut nyt.

Myös Suomen translakia tulisi uudistaa välittömästi, sillä vuonna 2003 hyväksytty translaki on muinaisjäännös ja sellaisenaan ihmisoikeuksia loukkaava. Suomen translaki edellyttää, että sukupuolta korjauttavan henkilön täytyy olla steriili, kuulua tiettyyn sukupuoleen ja olla valmis muuttamaan avioliittonsa rekisteröidyksi parisuhteeksi. On aika siirtyä pois kahden sukupuolen ajattelumallista ja hyväksyä, että sukupuoli on laaja kirjo eri identiteettejä.

Valtion tulee tukea transsukupuolisten ihmisoikeuksia uudistamalla translaki, seuraten Ruotsin ja Tanskan esimerkkiä. Suomen tulee myös muistaa transgenderien ja intersukupuolisten ihmisoikeudet ja paneutua sukupuolivähemmistöjen tasavertaisuuteen asiaan kuuluvalla tavalla.

Emme voi tänäkään Pride-vuonna taata seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille elämää ilman syrjintää, mutta Demarinuoret on jälleen marssimassa oikeudenmukaisemman ja tasa-arvoisemman Suomen puolesta. Tule sinäkin.

Lisätiedot:

Maria Feodorow
Demarinuorten tasa-arvotyöryhmän puheenjohtaja
040 370 0618
mariafeodorow@hotmail.com

Joona Räsänen
Demarinuorten puheenjohtaja
050 547 5590
joona.rasanen(a)demarinuoret.fi