Demarinuorten vaalikoordinaattoriksi on valittu Santeri Kujanpää. Kujanpää on koulutukseltaan kansainvälisen liiketalouden tradenomi. Kujanpää on toiminut aiemmin aktiivisesti muun muassa AMK-opiskelijakentällä, SAMOKin hallituksen varapuheenjohtajana sekä Seinäjoen Työväenyhdistyksen johtokunnan jäsenenä.

On ilo saada Santerin kaltainen kova järjestöosaaja tekemään vaalityötä liitolle. SDP:n vaalivoitto tarvitsee tekijöikseen ahkeria visinöörejä ja olen vakuuttunut, että Santerilla on juuri nämä palikat hallussa.”, toteaa Demarinuorten pääsihteeri Sara Salonen tyytyväisenä.

Olen kiitollinen, että pääsen tekemään töitä sosialidemokraattisten arvojen eteen ja organisaatiolle jonka arvot vastaavat omiani. Olen jo pitkään toivonut pääseväni tekemään töitä politiikan parissa ja nyt lähdemmekin tekemään töitä varmistaaksemme SDP:n jatkon pääministeripuolueena!” iloitsee Kujanpää.

Vaalikoordinaattori vastaa Demarinuorten eduskuntavaalityön suunnittelusta ja koordinoinnista, vaalitapahtumien järjestelystä sekä tukee Demarinuorten alueellista vaalityötä. Kujanpää on aloittanut tehtävässään 4.10.2022.

Lisätiedot:

Sara Salonen
pääsihteeri
puh. 040 483 9976

Santeri Kujanpää
vaalikoordinaattori