Syyskuuhun 2026 mennessä 17 naista tai tyttöä on surmattu Suomessa. Kuinka monen vielä täytyy menettää henkensä, ennen kuin ymmärrämme, ettei näin voi jatkua? Tyttöjen ja naisten kuolemia ei saa kuitata yhteiskunnan lieveilmiönä, sillä niiden ehkäisemiseksi on olemassa sekä ennaltaehkäiseviä että lainsäädännöllisiä keinoja.
Näitä tapauksia ei myöskään pitäisi nähdä yksittäisinä tragedioina, vaan osana naisiin kohdistunutta sukupuolittunutta väkivaltaa ja naisvihan äärimmäisenä ilmentymänä. Suomessa yli 50% naisista on kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa tai sillä uhkailua elämänsä aikana. Euroopan unionin ja perusoikeusviraston (FRA) tutkimusten mukaan Suomi on tilastojen valossa EU:n turvattomin ja väkivaltaisin maa naisille
Muutos ei tapahdu itsestään
Filosofian tunnilla opettajamme antoi tehtäväksi esittää tapoja, joilla puuttua sukupuolittuneeseenväkivaltaan. Suurin osa ehdotti kansanvalistusta teemasta. Se ei ole huono esitys, mutta yksinään se ei vielä riitä kitkemään väkivaltaa. Nostin käteni ja esitin konkreettisen toimenpiteen: lisätään naismurha rikoslakiin erillisenä rikosnimikkeenä. Ehdotus herätti suurta hämmästystä yhdessä pojassa, jonka mielestä naismurha rikosnimikkeenä loukkaisi miesten tasa-arvon toteutumista. Hänen ihmetys kuvastaa hyvin ymmärtämättömyyttä asian ympärillä: naismurha erillisenä rikosnimikkeenä on tarpeellinen juuri sen vuoksi, että kyseessä on sukupuolittunut ilmiö. Pari- ja lähisuhdeväkivallan uhreista noin kolme neljäsosaa on naisia ja epäillyistä tekijöistä noin kolme neljäsosaa miehiä. Ehdotuksestani huolimatta tunnistan lakiehdotuksen ongelmallisuuden: se poistaa rikoslain yleisen “sukupuolettomuuden” ja “neutraaliuden”. Vaikka naismurhaa ei lisättäisi rikoslakiin erillisenä rikosnimikkeenä, jotain on tehtävä ja nopeasti.
Vuosittain lähisuhdeväkivalta maksaa Suomen valtiolle 150 miljoonaa euroa naisten käyttäminä erilaisina terveyspalveluina. Naisjärjestöjen keskusliitto arvioi, että summa kasvaa 2,9–5 miljardiin euroon vuodessa, kun otetaan huomioon työnteon keskeytykset ja menetetyt verotulot. Euroopan tasa-arvoinstituutin (EIGE) tarkemman arvion mukaan pelkästään naisiin kohdistuvan väkivallan hinta Suomelle on 3,6 miljardia euroa vuodessa. Kyseinen luku vastaa noin 1–2 prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta. Naisten oikeudet eivät siis ole pelkästään ihmisoikeuksia vaan myös valtion talouden kannalta aivan keskeisessä osassa.
Suomen on toimeenpantava Istanbulin sopimus täysimääräisesti: pakottava kontrolli rikoslakiin
Istanbulin sopimuksessa on kyse uhrilähtöisyydestä, tasa-arvosta ja ennaltaehkäisystä sekä uusien rangaistusten säätämisestä maiden rikoslakiin. Suomi allekirjoitti Istanbulin sopimuksen vuonna 2011 ja eduskunta hyväksyi sopimuksen kesäkuussa 2015, mutta vielä yli kymmenen vuotta myöhemminkään kaikki kriteerit eivät täyty. Euroopan neuvoston asiantuntijaryhmä GREVIO on antanut Suomelle asiasta useita huomautuksia ja he ovat kehottaneet Suomea luomaan pitkäaikaisstrategian, johon kuuluisi esimerkiksi pitkäaikaisten rahoitusratkaisujen kehittäminen palveluntarjoajille ja erillisen budjettirahoituksen ohjaaminen väkivallan ehkäisyyn. Asiantuntijaryhmä on myös vaatinut parempaa tiedonkeruuta julkishallinnolta, minkä lisäksi he suosittelevat lainvalvontaviranomaisten resurssien ja koulutuksen lisäämistä väkivaltatapausten hoitamiseen.
Useiden naismurhien taustalla on usein pitkään jatkunutta väkivaltaa, uhkailua, vainoamista ja kontrollia: useissa tapauksissa kyseessä on pakottava kontrolli. Voimassa oleva rikoslaki ei tunnista erillisenä rikoksena pakottavaa kontrollia, minkä vuoksi sen kriminalisointia vaaditaan myös Istanbulin sopimuksen velvoitteiden täyttämiseksi.
Rakennelaki on säädettävä seuraavalla hallituskaudella
Ei voi olla niin, että pääkaupunkiseudulla tytöt ja naiset saavat enemmän, tehokkaampaa ja laadukkaampaa tukea lähisuhdeväkivallan kokemuksiin kuin muualla Suomessa – näin kuitenkin tällä hetkellä on. Rakennelaissa tulee säätää valtion, kuntien ja hyvinvointialueiden tehtävistä sekä niiden välisestä lähisuhdeväkivallan ehkäisemisen yhteistyöstä. Jokaisella hyvinvointialueella täytyy olla nimettynä väkivaltatyön vastuutaho, moniammatillinen yhteistyörakenne ja toimiva palvelupolku – ei pirstaleinen, mitä nyt se on.
Järjestöjen rahoitus on turvattava
Järjestöt täydentävät viranomaisjärjestelmää: ne tarjoavat matalan kynnyksen tukea, tavoittavat haavoittuvassa asemassa olevia ryhmiä ja niillä on asiantuntemusta esimerkiksi väkivallan uhrien kokemuksista ja Suomea koskevista ihmisoikeusvelvoitteista. Tämän tiedon nojalla on vaikea ymmärtää, kuinka helposti ministeri Wille Rydman oli valmis leikkaamaan järjestöiltä kolmasosan niiden rahoituksesta. Väkivallan ehkäisyyn ja uhrien auttamiseen keskittynyt Naisten linja joutuu nyt taistelemaan olemassaolostaan resurssipulan vuoksi. Tämä tyhjiö, jonka järjestöt jättävät taakseen, joutuu sosiaali- ja terveyspalveluiden ja hyvinvointialueiden harteille ja se tulee maksamaan Suomelle ainakin kaksinkertaisesti.
Järjestöjen rahoituksen heikentäminen vaarantaa väkivallan ehkäisyn, uhrien tuen ja Istanbulin sopimuksen toimeenpanon Suomessa. Tilanne on jo nyt huolestuttava, joten en voi edes kuvitella, mitä tapahtuu seuraavaksi. On sanomattakin selvää, että väkivaltatyötä ja väkivallan ehkäisyyn liittyvää vaikuttamistyötä tekevien järjestöjen pitkäjänteinen rahoitus on turvattava. Järjestöjen toiminnan rahoittaminen on säästötoimi.
Seuraavalla hallituksella on painava vastuu, mutta ennen kaikkea arvokas mahdollisuus kääntää Suomen suunta ja tehdä Suomesta jälleen kerran tasa-arvon mallimaa.
Nicol-Maria Stefanidou
Kirjoittaja on Demarinuorten liittohallituksen jäsen.