Tällä viikolla on sosiaalinen media pursunut kuvia, joissa henkilö on kirjoittanut lappuun kaksi eri asiaa/sanaa. Ylimmäinen on yliviivattu. Ylimmäinen on sana, jolla tätä henkilöä on nimitelty, ja alimmainen on sana, jolla hän haluaa itseään kutsuttavan.
Omat sanani olivat ” Läski” ja ”Ihana”.
Tahdon kertoa tarinani.
Oli elokuu. Uusi lukuvuosi oli alkamassa. Olin uudessa koulussa, uudella paikkakunnalla. En tuntenut ketään. Olin lapsi suuresta kaupungista, pienessä kunnassa.
Kaikki oli uutta. Olin pari vuotta sitten kuntoutunut liikenneonnettomuudesta, josta kuntoutuminen tarkoitti paljon omapäisen pienen lapsen kirosanoja. Silti olin saanut edellisessä koulussa paljon uusia kavereita, ja paljon iloisia uusia kokemuksia.
Kouluvuosi alkoi. Kouluni oli pieni, kyläkoulu. Sain kuulla olevani outo, lihava lapsi. Harrastin muiden lasten mukana partiota ja kokkikerhoa. Sain muutaman ystävän.
Siirryimme uuteen, isompaan kouluun, yläasteelle.
Yläaste muutti kaiken. Kavereita sain muutaman lisää, mutta samalla nimittely muuttui. Se muuttui laajemmaksi, sanoja tuli lisää, samalla se muuttui fyysiseksi. Ensin alkoi pieni tuuppiminen ja töniminen sekä nimittely, lopulta 2 kylkiluuta poikki ja hengitys katkonaista.
Aikuiset ihmiset ja kiusaajat, he totesivat että olen liian herkkä. Näytän herkkyyteni, olen siten helppo uhri. Herkkä tai ei, silti sen ei pitäisi olla syy julmuuteen. Sillä julmaa on jo pelkkä nimittely. Toisen ihmisen vähättely. Jokaisella meistä on oikeus ihmisarvoiseen kohteluun.
Kun ajattelen noita aikoja, monen vuoden jälkeen, muistan vain sen, ettei asiaan puututtu. Siihen ei uskallettu puuttua. Kiusaajien kotona asiat olivat vaikeita, heillä oli siten ”oikeus” purkaa oloaan toiseen ihmiseen. Minut jätettiin yksin. Yksin kokemaan tämä kaikki.
Olin ylpeä lukiessani uutista, jossa lukiolainen poika oli puuttunut kiusaamiseen. Kiusattu muistaa puolustajansa, joten tämä lukiolaispoika on mitä ilmeisimminkin tämän kiusatun sankari.
Miksemme me kaikki, olisi sankareita. ”Me ollaan sankareita kaikki, ihan jokainen”
Kirjoittaja on lounais-suomalainen demarinuori. Aiheen arkaluontoisuuden vuoksi artikkeli on julkaistu nimettömänä.
