Tasa-arvo – laajaa yhdenvertaisuutta vai sukupuolten taistoa?
Viime aikoina eri suunnista sosialidemokraattista liikettä on huudeltu ehdotonta eitä yhdenvertaiselle asevelvollisuudelle tasa-arvon nimissä. Keskustelun kantavana voimana ei niinkään ole yleisen asevelvollisuuden oikeutus tai vääryys vaan väärinymmärretty termi tasa-arvo ja siksi keskustelua on ollut erittäin hankala seurata. Toisin kuin puhuttaessa esimerkiksi talouspolitiikasta, on tasa-arvopolitiikasta muodostunut aihe, jota voidaan kommentoida ja lainata ilman varsinaisesti perehtymättä ollenkaan aiheeseen tai yhteenkään teoriaan. On täysin absurdia, että sukupuolikiintiöitä voidaan vaatia poistettavaksi ilman minkäänlaista käsitystä tai suhdannetajua siitä miksi ne ovat olemassa tai kuinka ne asemoituvat feministisen liikkeen historiaan ja tavoitteisiin. On jostain todella oudosta syystä täysin hyväksyttävää puhua naisten sopimattomuudesta armeijaan ja perustella tätä perhepoliittisin syin: nainen synnyttää. Onko naiseus vain äitiyttä, biologinen ulottuvuus? Sen sijaan, että keskustelussa avattaisiin esimerkiksi konservatiivisia naiseuden ja mieheyden käsitteitä tai pohdittaisiin kaikkien sukupuolien moninaisuutta, jumiudutaan ajatusmaailmaan jossa naiseus on ensisijaisesti määriteltävissä äitiyden kautta – naisen rooli syntyy näissä keskusteluissa ydinperhepolitiikan kautta, ei esimerkiksi yksilön omasta tarpeesta määritellä tai olla määrittelemättä itseään. Keskustelussa toistuu suhteellisen konservatiiv9inen ajatusmaailma, jossa sosialidemokratia ja feminismi nähdään toisistaan erillään ja siten mm. yksilön sosiaalisia piirteitä tai kotitöiden jakautumista voidaan pitää biologiasta johtuvina ilmiönä. Tasa-arvo on siis kyllä usein mainittu, mutta se mitä kukin kirjoittaja sillä tarkoittaa on hieman hankalammin tavoitettavissa.
Tasa-arvo rinnastetaan usein virheellisesti koskemaan sukupuolten välistä tasa-arvoa ja niin on valitettavasti päässyt käymään myös keskustelussa yleisestä asevelvollisuudesta. Annetusta, huomattavan vääristyneestä näkökulmasta katseltuna tasa-arvo useimmiten koetaan yhtäläisten mahdollisuuksien luomista erityisesti naisille ja siksi keskustelu tuntuu pysähtyneen sukupuolikysymykseen sen sijaan, että todellinen arvo annettaisiin jollekin joka huomion todella ansaitsee, kuten esimerkiksi yleisen asevelvollisuuden sisällölle ja siitä seuraaville mahdollisille vaikutuksille. Laajemmalti katsottuna, jotta keskustelu pääsisi etenemään, niin tasa-arvo tulisi kuitenkin nähdä joko poliittisena ja taloudellisena tasa-arvona tai vielä laajemmalti katsottuna diskurssina, joka käsittää sukupuolen lisäksi seksuaalisen ja sukupuolisen suuntautumisen, etnisyyden, sosiaalisen luokan, yksilöllisen statuksen ja sosiaalisen sukupuolen. Näitä eri oletuksia tasa-arvon sisällöstä määrittelee erityisesti puhujan ja kuulijan henkilökohtainen standpoint, eli lähtökohta ja lähestymistapa, jolla asiaa tarkastellaan, joka oletettavasti on jokaisella sosialidemokraatilla suhtalaisen samanlainen. Oletettavasti. Esimerkiksi globaalista näkökulmasta katseltuna tasa-arvo näyttäytyy muuttuvana poliittisena kenttänä, jota ohjailee tasa-arvopolitiikka ja sen eri muodot. Kielen semanttisella tasolla tasa-arvo tarkoittaa lyhykäisyydessään ihmisten yhdenvertaisuutta ja yhtäläistä arvoa osana suurempaa sosiaalista kokonaisuutta. Tasa-arvo on siis hyvin pitkälti riippuvainen sen kontekstista ja siksi keskustelussa yleisestä asevelvollisuudesta, ennen kuin argumenteissa huudellaan pakkotasa-arvosta, olisi hyvä avata määritettä sosialidemokraattisesta näkökulmasta. Voiko yhdenvertaisuutta todella pakottaa ja miksi tavoitteesta mahdollistaa yhdenvertaisuutta on tehty kauhukuva kärjistämällä se tarkoittamaan vain yhtä tasa-arvon aluetta eli sukupuolta?
Liehuvan punaisen lipun alla, tasa-arvon todella pitäisi ennen kaikkea olla synonyymi ehdottomalle yhdenvertaisuudelle. Yhdenvertaisuudelle, joka ei lopu yksilön ns. biologisen sukupuolen määritelmään vaan kattaa alleen laajan poliittisen ja globaalin vuoropuhelun. Tasa-arvoa on, kuten aiemmin pyrin esittämään, muuallakin kuin sosiaalisesti luotujen biologisten sukupuolten välillä ja siksi aihetta tulisi käsitellä muuallakin kuin vain juhlapuheiden lopputeksteissä tai sellaisissa asiayhteyksissä, joihin se ei oikeastaan edes kuulu. Sosialidemokraattinen puolue lähti liikkeelle edistyspuolueena, joka pyrki työväenluokan, proletariaatin vapauttamiseen. Sivistyksen kautta pyrittiin laajaan aatteelliseen solidaarisuuteen, jonka piti rikkoa rajoja ja jäsentää yhteiskunnan realiteetteja uudelleen ja siten siis rakentaa uudenlaista yhdenvertaisuutta. Millaisesta tasa-arvosta me sitten puhumme tänään kun puhumme tasa-arvosta? Puhummeko ehdottomasta yhdenvertaisuudesta, heikomman oikeuksista vai pelkistetystä, populääristä tasa-arvon käsitteestä? Jos tasa-arvolla yhä tarkoitetaan ehdotonta yhdenvertaisuutta, niin kuinka tätä käsitettä voidaan käyttää yleisen asevelvollisuuden vasta-argumenttina? Yleistä asevelvollisuutta voidaan lähestyä niin maanpuolustus-, tasa-arvo-, kuin sukupuolinäkökulmastakin, ja siksi myös niin puolustus- kuin vasta-argumenteissakin olisi hyvä muistaa mistä kulloinkin keskustellaan – tasa-arvosta keskustellessa kyseessä ei voi olla vain sukupuolinäkökulmasta.
Eveliina Reponen
Joensuu
