Toisinaan tuntuu, että omista kokemuksista puhumista pidetään politiikassa turhana. En ole koskaan ymmärtänyt miksi, sillä se, mikä meidät erottaa koneista, on juuri kyky tuntea. Esimerkiksi sodalla, köyhyydellä tai sairauksilla ei ole kykyä empatiaan. Niillä ei ole kasvoja, tunteita tai sydäntä. Meihin ihmisiin asiat jättävät kuitenkin aina jälkensä.
Kun aloin aikanaan puhua ääneen isäni kuolemasta, pelkäsin säälipisteiden keräilijän leimaa. Se oli minulle paitsi henkilökohtainen trauma, myös herätys siihen, kuinka suuri merkitys tieteellä ja tutkimuksella on. Yhden ihmisen elämä voi riippua siitä, saako lääketiede mahdollisuuden kehittyä.
Samoin kaikkina niinä kertoina, joina puhun kamppailustani mielenterveyden kanssa, jännitän valittajan leimaa. Mutta miksi? Esimerkiksi keskustelu somen aiheuttamista ulkonäköpaineista tai painoindeksin ongelmallisuudesta on vain ja ainoastaan onnistunut alleviivaamaan, kuinka laajoista yhteiskunnallisista asioista niissä on kyse.
Politiikassa ei tarvitse vaieta tunteista tai peittää ihmisyyttä. Omien kokemusten avulla voi olla helpompi sanoittaa asioita ja löytää yhteys muiden kanssa. Kenenkään ei tietenkään tarvitse avata koko elämäänsä muulle maailmalle tai kertoa julkisuudessa yksityisiä asioitaan. Henkilökohtaiset tarinat auttavat kuitenkin nostamaan esiin näkökulmia, jotka eivät välttämättä muuten tulisi kuulluiksi.
Ehkä uusi tavoitteeni onkin olla siksi ammattikehtaaja – sellainen henkilö, joka ei epäröi nostaa ihmisen kokoisia asioita ja arjen tarinoita jatkossakaan esille, vaikka niitä pidettäisiin typeränä huomionhakuna tai liian henkilökohtaisena itkuvirtenä.
Ammattikehtaajalla on oltava pokkaa puhua epäkohdista, sekä kanttia vaatia muutoksiin yhteiskunnassa muutoksiin. Sitä tarmoa kysytään etenkin eduskunnassa, jossa hallituspuolueet ovat leimanneet opposition kritiikin ja huolet toistuvasti itkuksi. Puheenvuoroillemme on jopa naurettu istuntosalissa.
Kaikkina niinä hetkinä olen miettinyt paljon sitä, miltä keskustelu tuntuu heistä, joiden arkea leikkaukset koskettavat. Miltä vähättely tuntuu yksinhuoltajasta, jolta leikataan lapsikorotukset ja asumistuki? Entä naureskelu niistä opiskelijoista, jotka pakotetaan velkaantumaan yhä enemmän samalla, kun opintotukea leikataan? Heille arjen huolet ovat henkilökohtaisia asioita, eivät vain osa yhteiskuntajärjestelmää.
Jokaisen lain ja jokaisen tilaston taustalla on aina oikeita ihmisiä ja se elämä, jota yhteiskunnassa todella eletään. Siksi ei ole häpeä sanoa, että politiikka on henkilökohtaista ja henkilökohtainen poliittista – sekä minulle että sinulle.
Pinja Perholehto
Kansanedustaja
Demarinuorten entinen puheenjohtaja
