Yhdysvaltain kongressitalon tapahtumat ovat äärimmäisen surullinen kertomus siitä, kuinka populistijohtaja voi kiihdyttää kansan syvää kahtiajakoa, ravistella yhteiskuntarauhaa ja uhata myös itse kansallista turvallisuutta. Moni saattaa ajatella, että tapahtumat eivät voisi toistua Suomessa. Historia on kuitenkin viisaampi ja kertoo hyväntahtoisen toiveemme olevan riittämätön tekemään utopiasta totta. Sen sijaan toive kertoo yllättävän paljon siitä, kuinka historiatonta aikaa elämme.
Seuraamme maailmaa hektisestä uutisvirrasta ja reagoimme juuri kulloisessa ajassa ja paikassa tapahtuviin muutoksiin. Näkymät aallonharjalta ovat kuitenkin rajallisia. Ne jättävät kuolleeseen kulmaan laajemman ymmärryksen historiallisesti merkittävistä kehityskuluista ja häivyttävät vähitellen näkemystämme siitä, mistä olemme tulleet nykymuotoiseen maailmaan ja kuinka sen peruspilarit on muurattu.
Kaikesta surullisuudesta huolimatta uutiset Yhdysvalloista eivät tulleet yllätyksenä. On vaikeaa pyytää ihmisiä puolustamaan vapautta tai demokratiaa tilanteessa, jossa he eivät enää näe demokraattisen yhteiskunnan voivan tarjota elämiseen riittävää toimeentuloa, korruptoitumatonta järjestelmää, rehellistä mediaa tai esimerkiksi elinkeinoelämää, jossa ylikansalliset yritykset eivät sanele ehtoja.
Mistä tämä epäluottamus todella johtuu? Syitä on varmasti monia, mutta kehityskulku kytkeytyy väistämättä siihen, kuinka demokratian ydintehtävä on toteuttaa kansanvaltaa. Tässä työssä epäonnistuminen aiheuttaa kokemuksia siitä, että ihmiset eivät voi vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin tai jos voivatkin, onnistuu se ainoastaan kanavoimalla tukea ihmisten syvimpiin pelkoihin ja uskomuksiin vetoavalle populistijohtajalle.
Vaikka populismia on ollut läpi historian, on tässä ajassa jotakin uutta. Populismin tyyli on aiempaa häikäilettömämpää ja usein jopa puhtaan vilpillistä. Polttoaineena toimii poliittinen vastakkainasettelu, jossa vastapuoli demonisoidaan käyttäen asiatonta kieltä. Muunneltujen puolitotuuksien avulla pyritään luomaan epäilyksen verhoa aivan kaikkea kohtaan. Kansalaisille maalataan kuvaa epärehellisistä päättäjistä ja salaliitoista, jotka vain jokin tietty ryhmittymä voi paljastaa.
Vaikka tietynlainen toiminta lietsookin erityisen paljon vihaa, ei demokratian rapautuminen ole yksin yhdenkään yksittäisen henkilön, syvän sosiaalisen eriarvoisuuden tai natsien syy. Vastuu on kollektiivinen, sillä kiusaaja pääsee valtaan vain jos toimintaa ei tuomita ja estetä. Vaikenemisen sijaan tarvitaan niitä tyyppejä, jotka eivät pelkää avata suutaan nähdessään pahuutta tai epäoikeudenmukaisuutta. Tässä tehtävässä poliittisten päättäjien rooli ja esimerkki on keskeinen.
Uudet aktiivisen kansalaisuuden muodot eivät ole toistaiseksi kyenneet vastaamaan huutavaan demokratiakriisiin. Lunastaakseen paikkansa ihmisten sydämissä, demokratian on kuitenkin kehityttävä vastaamaan tätä päivää. Vaikka tarjolla ei ole nopeita voittoja tai yksinkertaisia ratkaisuja, on vaikeidenkin haasteiden ratkaiseminen parempi vaihtoehto kuin paikalleen jääminen.
Viimeistään Yhdysvaltojen tapahtumat osoittavat kuinka vaarallista on jos suljemme silmämme valheiden viljelyltä tai pelkoa lietsovalta puheelta. Meidän on otettava opiksemme historiasta, sillä muuten emme voi ymmärtää tätä päivää tai tulevaa. Demokraattinen oikeusvaltio tarvitsee puolustajiaan yhä edelleen, vuoden jokaisena päivänä.
Pinja Perholehto
Demarinuorten puheenjohtaja
