Koronakriisi toi mukanaan paljon uutta ja muutti jokaisen elämää tavalla tai toisella. Yllättävien haasteiden sijaan kriittiset solmukohdat kytkeytyvät kuitenkin varsin tuttuihin ongelmiin. Sellaisiin ilmiöihin, joiden edessä yhteiskunta on ollut aiemmin hampaaton. Kukaan voi tuskin väittää, että mielenterveyspalveluiden aliresurssointi, ihmisten yksinäisyys, väestörakenteen muutokset tai globaali keskinäisriippuvuus tulivat yllätyksinä. Paradoksaalista kyllä, pandemia ei purrut edes ilmastonmuutokseen. Vaikka liikenne pysähtyi ja taloudet hiljentyivät, ovat vaikutukset hiilidioksidipäästöihin jäämässä hetkellisiksi.
Suomen valtio, kuten valtaosa muistakin maista, on velkaantunut kriisissä merkittävästi. Siinä missä yhteiskunnan kipupisteet näyttävät samoilta kuin aiempina vuosina, on talouden kehityssuunnasta käytävä keskustelu niin ikään tuttua ja turvallista. Mitä nopeammin saadaan leikkauslistat tiskiin ja verot veks, sen parempi!
Kun vallitsevaa talouspuhetta peilaa julkisten resurssien optimaaliseen käyttöön, näyttää sopeutustoimiin keskittyminen putkinäköiseltä. Sekä inhimillisesti, sosiaalisesti että taloudellisesti järkevintä politiikkaa ovat teot, joilla ennaltaehkäistään ongelmia ennen niiden kasautumista. Miksi pelottava velkaunioni, paisuva kestävyysvaje tai massiivinen julkinen sektori saavat silti aikaan ne mehevimmät keskustelut? Tuntuu irvokkaalta, että pidemmän aikavälin sosiaalisten investointien sijaaan moni suosii yhä vain nopeita laastaritoimia ja mekaanista talouden tasapainottamista.
Rahoitusmarkkinoilta tuttu pikavoittostrategia ei sovi hyvinvointivaltion rahoitusta ohjaavaksi nuoraksi, mutta vielä vähemmän se istuu kriisin jälkihoidolliseen aikaan. Ennemmin tai myöhemmin käy niin, että hyvinvointia vahvistavien tekojen tekemättä jättäminen saa akuuttien ongelmien määrän kasvamaan niin suureksi, että edes niitä ei kyetä hoitamaan pienentyneillä resursseilla. Suunnitelmalliset investoinnit toki maksavat, mutta velkaa viitenä ja kestävyyttä kuutena -logiikka ei ole välttämättä huono strategia toteutettavaksi.
Palaan vielä hetkeksi koronapandemiaan. Vaikka emme voi ennustaa sen vaikutuksia tai kestoa täysin, tiedämme parhaan mahdollisen jälkihoidon edellyttävän tuntuvaa finanssipoliittista elvytystä. Yhtäältä on selvää, että loputon velanotto ei ole kestävä ratkaisu. Leikkaustoimista päättäminen tässä ja nyt, olisi kuitenkin lottovoiton jakamista ennen kuin kuponki on jätetty. Moni asia voi vielä muuttua ja on tähänkin mennessä muuttunut.
Pelko on tuskin koskaan hyvä motivaattori muutokselle. Suomen talouden tuotantokykyä ja kasvuhakuisuutta tulee edistää TKI- ja hyvinvointipanostuksin, vihreän elpymisen tukitoimin ja infraan kohdistuvin satsauksin – ei synkkää ja passivoivaa ilmapiiriä luoden. Yhteiskunta on noussut jaloilleen aiemminkin ja tiedän, että niin se tekee nytkin.
Lisätiedot
Pinja Perholehto
Demarinuorten puheenjohtaja
pinja.perholehto@demarinuoret.fi
p. 040 0596 521
