Kirjoitin aiemmin Demokraattiin ”Inhimillinen vanhuus, rahapussiin katsomatta”. Tässä kolumnissa haluan jatkaa tätä keskustelua ja pohtimista vapaaehtoistyön näkökulmasta.
Päätöksenteossa tärkeitä ovat rakenteellisten kysymysten lisäksi myös ihminen ja hänen sosiaalinen hyvinvointinsa. Siteeraan taas toteuttamaani haastattelututkimusta Tampereen Koukkuniemestä, jossa haastattelin lähes sataa pitkäaikaishoidon asukasta. Heistä lähes neljännestä ei käyty katsomassa koskaan tai harvoin. Vaikka Koukkuniemessä toimii aktiivisesti kansallisestikin tunnettu vapaaehtoistyöjärjestelmä ”Mummonkammari”, niin silti mielestäni yksinäisten joukko on liian suuri.
Yhteiskunta ei voi sysätä tätä vastuuta kokonaan muille. Kyselyn mukaan yli neljäkymmentä prosenttia vastanneista ei kokenut saavansa henkilökunnalta tarpeeksi aikaa. Asiasta ei tietenkään voida mustavalkoisesti vetää suoria johtopäätöksiä henkilöstötilanteeseen, mutta omien kokemusteni perusteella kyselyyn vastanneet ihmiset kaipasivat hyvän hoidon lisäksi etenkin: juttuseuraa, kuuntelemista ja ymmärtämistä. Ja tämä mielestäni pitäisi ottaa huomioon hoitajamäärissä, jolloin aikaa jäisi myös hoidon ohella inhimillisyyteen ja sosiaaliseen kanssakäymiseen.
Suomessa isommilla paikkakunnilla toimii monia aktiivisia vapaaehtoistyöjärjestöjä. Hyviä esimerkkejä on lukuisia, muutamia kaupunkeja mainitakseni esimerkiksi Tampere ja Hämeenlinna. Useilla paikkakunnilla kuitenkin muodostuu ongelmaksi se, kuka tai mikä alkaa koordinoimaan vapaaehtoistoimintaa.
Esimerkiksi Sastamalassa on kartoitettu kaikki vapaaehtoistyötä tekevät, osaa heistä on jo koulutettu, mutta toiminta on pysähtynyt siihen, koska mikään taho ei ota hoitaakseen toiminnan koordinointia. Useilla paikkakunnilla käytäntö on osoittanutkin, että vapaaehtoistyö kaipaa jonkinlaisen koordinointitahon.
Mielestäni tästä sosialidemokraatit voisivatkin ottaa kopin. Ja yhteistyössä kaupungin- ja seurakunnan luottamushenkilöiden kanssa aloittaa kehittelemään paikkakunnille erilaisia vapaaehtoistyön muotoja, jossa kaupunki ja seurakunta ottaisivat järjestämisvastuun. Hyviä esimerkkejä vapaaehtoistyöstä on lukuisia: vertaistukitoimintaa, erilaisia tukipuhelinapua, tarjolla on myös kauppa- ja ulkoiluapua sekä sosiaalista kanssakäymistä. Eli monia hyviä toimintamuotoja on jo olemassa lukuisia, mutta niitä on saatava myös laajalle käyttöön. Tätä työtä ei voi rahassa mitata. Vapaaehtoistyössä tärkeää on muistaa, että jokainen tekee sitä omien voimavarojensa mukaan. Siitä ei pidä tulla itselle rasite, vaan päinvastoin sen tulee antaa itselleen. Se voi olla esimerkiksi kerran viikossa puhelinsoitto sitä kaipaavalle.
Vapaaehtoistyön merkitys ja sen aikaansaannokset tulevat korostumaan tulevaisuudessa. Elämmehän mekin suuressa vapaaehtoistyön liikkeessä, sosialidemokraattisessa kansanliikkeessä, jonka merkitys ja aikaansaannokset kasvavat ja ovat tulevaisuudessakin merkittävät. Puhutaan niiden äänellä, jotka puhuvat kaikkein hiljaisimmin.
Ilmari Nurminen
Kirjoittaja on Demarinuorten liittohallituksen jäsen
Kolumni on julkaistu Demokraatissa 15.7.2013.
