Tasaisin väliajoin Suomessa keskustellaan siitä, kenelle subjektiivinen päivähoito-oikeus kuuluu. Toisin sanoen pohditaan sitä, tarvitseeko jokaisella suomalaisella lapsella olla oikeus päivähoitoon riippumatta esimerkiksi lapsen vanhemman työmarkkina-asemasta.
Viime viikkoina subjektiivinen päivähoito-oikeus on ollut jälleen tapetilla, sillä pääministeri Juha Sipilän hallituksen aikeena on rajata työttömien ja perhevapaalla olevien vanhempien lasten subjektiivista päivähoito-oikeutta. Tällainen rajaaminen ilmentää ajattelua, jossa päivähoito kuuluu ensisijaisesti joillekin vanhemmille ja vasta toissijaisesti joillekin lapsille.
Päiväkoti ei ole paikka, jossa lasta säilötään, kun vanhemmat ovat töissä tai muissa menoissa. Päiväkoti on lapselle tärkeä kasvu- ja oppimisympäristö. Päivähoito on lapselle kuuluva peruspalvelu, jossa hän saa varhaiskasvatusta ja tapaa toisia lapsia. Laadukas varhaiskasvatus muun muassa tukee oppimisvalmiuksien kehittymistä sekä edistää lapsen hyvinvointia ja ehkäisee syrjäytymistä.
On väärin, jos lapsen vanhemman muuttuneen elämäntilanteen myötä lapsi joutuu luopumaan päivähoidossa jo luomistaan ihmissuhteista ja tutusta ympäristöstä. Määräaikaisten työsuhteiden yleistyessä myös lapsi saattaa joutua olemaan määräaikaisesti päivähoitoryhmissä. Jatkuvasti muuttuva ympäristö on lapselle stressaavaa.
Päivähoito-oikeuden rajaaminen vahvistaa osaltaan lasten eriarvoistumista. Hyvin toimeentulevien perheiden lapsilla on vanhempien niin halutessa mahdollisuus päästä yksityiseen päivähoitoon. Samalla joidenkin taloudellisesti tiukoilla elävien perheiden lapset jäävät vaille tarvitsemaansa kokopäivähoitoa.
Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen on paitsi arvokysymys, niin myös taloudellinen kysymys. Rajaamista kannattavat perustelevat näkökulmaansa usein säästöillä; kaikkien meidän on osallistuttava säästötalkoisiin.
Ensinnäkin lapset tulisi jättää säästöjen ulkopuolelle. Toiseksi päivähoito-oikeuden rajaamisesta ei edes tule säästöjä. Rajaaminen lisää byrokratiaa ja hallintoa, sillä perheiden nopeastikin muuttuvien elämäntilanteiden myötä tarvitaan muun muassa muutosilmoitusten käsittelijöitä. Lisäresursseja tarvitaan myös siihen, että päivähoitopaikoilla on valmius tarjota lapselle osapäiväisen hoitopaikan sijasta kokopäiväinen hoitopaikka lyhyelläkin varoitusajalla. Lisäksi pitkällä aikavälillä päivähoidon rajaaminen ilmenee joidenkin lasten hyvinvoinnin heikentymisenä, jolla on myös taloudellisia vaikutuksia.
Nykypäivänä ihmisen tulee olla valmis nopeisiinkin muutoksiin työelämässä. Työttömälle työnhakijalle saatetaan tarjota töitä jo seuraavalle päivälle. Karenssin uhan takia tarjotuista töistä ei voi kieltäytyä. Tämä tarkoittaa sitä, että myös lapsen on saatava samassa aikataulussa kokopäiväinen päivähoitopaikka. Nykyisten päivähoitojonojen perusteella tämä edellyttää valtavaa panostusta nopeasti saatavien päivähoitopaikkojen määrään.
Kun subjektiivista päivähoito-oikeutta rajataan, sivuutetaan täysin lapsen oikeus saada yksilöllisten tarpeidensa mukaista varhaiskasvatusta. Maamme hallitus on unohtanut antaa äänen lapselle.
Inna Rokosa
Liittohallituksen jäsen
