Joonas Honkimaa, puheenjohtaja

joonas.honkimaa(a)gmail.com

Nimi on Joonas Honkimaa. Pitkää henkilökohtaista historiaa eivät
lukijat täältä löydä – ei se varmasti teitä kiinnostaisikaan. Mutta
jos jotain pitäisi kertoilla, niin pianhan tässä – toivottavasti –
pitäisi valmistua pääaineenani yhteiskuntapolitiikkaa ja katsella
sitten vähän, mitäpä maailma tuo tullessaan. Olen ollut mukana
sosialidemokraattisessa liikkeessä nyt joitakin vuosia ja kaikkea
sillä matkalla on ehtinyt tapahtua. Mielenkiintoisia ihmisiä on tullut
vastaan ja hieman poleemista vääntöäkin aiheesta jos toisesta on
tullut harrastettua. Sellaista oikein mukavaa poliittista touhuilua,
josta saa välillä hymyn naamalle ja toisinaan muutaman harmaan
hiuksen. Kokemus vailla vertaa etten sanoisi! Tai no ainakin ihan
omanlaisensa, jos vielä hieman suuria sanoja säästellään. Suositeltava
kokemus nyt ainakin!

Seuraavassa ajattelin kuitenkin avata ihan pintapuolisesti ajatuksiani
sosialidemokratiasta, koska sehän mahtaapi lukijaa eniten kiinnostaa.
Olkaahan siis hyvät! Olen aatteen ihmisiä. Aate on mitä tärkein! Minulle
aate merkitsee erityistä yhteyttä arvojen ja teorian välillä, sydämen ja aivojen
välillä. En ole koskaan, ja sen tässä myönnän ilomielin, ollut mikään
suuri fani, mitä tulee sellaisiin kampanjoihin ja vastaaviin
kokonaisuuksiin kuin kyse on arvoista. Mielestäni sosialidemokratia,
tai minkään sortin sosialistinen liike, ei voi elää pelkistä arvoista,
koska silloin meillä on parhaimmillaankin vain muoto ilman sisältöä.
Kaksi ihmistä, jotka jakavat arvon oikeudenmukaisuus, eivät
välttämättä jaa samaa oikeudenmukaisuuden käsitystä. Sama koskee myös
työtä arvona, joka on vielä helpommin kaapattavissa porvarillisen
ideologian toimesta. Olennaista on siis näiden arvojen kytkentä
sosialidemokraattisen päämäärän kanssa. Tästä syystä parempi muoto
olisi kyse on aatteesta, mikä ei tarkoita dogmaattista tietyn
ajatusmallin omaksumista, vaan liikkeen edetessä näiden arvojen
suhteuttamista sen hetkiseen tilanteeseen ja lopulta päämäärään.
Sosialidemokraattisen liikkeen kiireellisin tehtävä onkin palauttaa
sen aatteen vallankumouksellinen luonne. Ilman sitä sosialidemokratia
ei ole mitään muuta kuin tyhjä sana tai moraalisen närkästyksen
ilmentymä, joka ei herätä ensimmäistäkään mieltä taisteluun paremman
maailman puolesta. Jokainen opportunismin aave on manattava takaisin
koloihinsa, jotta liikkeen kehittyminen pelkäksi valitsijakunnaksi
voidaan pysäyttää. Uskoakseni tässä onkin erityinen paikka nuorisolle
näyttää kyntensä, mutta se vaatii paljon työtä. Kuten vanhassa – ja
usein ilmoille kajautetussa – laulussa sanotaan: ”Nuoriso valmis on
taistelemaan!”