Demarinuoret on valinnut Jere Mattilan, 21, liiton poliittiseksi suunnittelijaksi. Hän tulee työskentelemään Demarinuorissa poliittisen valmistelun, kampanjoiden ja kansainvälisen toiminnan parissa. Mattila aloittaa työt toimistolla 30. syyskuuta.

Mattila toimii tällä hetkellä Riihimäellä kaupunginvaltuutettuna ollen Kanta-Hämeen nuorin valtuutettu. Lisäksi hän on aiemmin toiminut aktiivisesti Demarinuorten paikallistoiminnassa sekä nuorisovaltuustossa.

”Mahtavaa päästä Suomen pääministeripuolueen nuorisojärjestön tiimiin. Odotan innolla työskentelyä poliittisten työryhmien kanssa. Meillä on nyt tärkeä vaikuttamisen paikka ensi vuonna SDP:n puoluekokouksessa, ja haluan että nuorten ääni kuuluu kokouksessa kirkkaasti. On kunnia päästä antamaan oma työpanokseni tähän”, Mattila kertoo.

Tervetuloa mukaan Jere!

Lisätiedot:

Veera Alahuhta
Pääsihteeri
veera.alahuhta@demarinuoret.fi
040 827 9779

Jere Mattila (30.9. alkaen)
Poliittinen suunnittelija
jere.mattila@demarinuoret.fi