Seuraava blogiteksti on osa blogisarjaa, jossa joukko Demarinuorten työryhmäkaudelle 2020-2022 osallistuneita aktiiveja kirjoittavat eri aiheista, joita on käsitelty osana poliittisen ohjelman uudistusta. Demarinuorten uuden poliittisen ohjelman luonnos on kommentoitavana kenttäkierroksella 20.3. saakka.
Länsi-Euroopassa ja Pohjoismaissa oikeusvaltio on ollut aina enemmän kuin vain valtio, joka noudattaa omaa lainsäädäntöään. Viimeistään toisen maailmansodan jälkeen kävi selväksi, että muodollinen oikeusvaltio ei riitä tuottamaan onnea ja vaurautta vaan valtioiden on taattava tiettyjen oikeuksien ja vapauksien toteutuminen alueellaan.
Yksinkertaistettuna moderni oikeusvaltio muodostuu demokratiasta, muodollisesta oikeusvaltioperiaatteesta ja ihmisoikeuksien takaamisesta alueensa ihmisille. Lienee selvää, että kyseessä on ideaali, jota ei maailman muuttuessa voi koskaan tavoittaa täydellisesti. Esimerkiksi vuonna 1978 kohtuullinen sosiaaliturva oli rahamääräisesti pienempi kuin vuonna 2022, mutta periaate kohtuullisesta sosiaaliturvasta voi molempina ajanjaksoina silti täyttyä, sillä ajankohtien välissä ihmisten aineellinen todellisuus on muuttunut.
Moderni oikeusvaltio syntyi, kun talouden resursseja otettiin käyttöön kasvavassa määrin. Tulevaisuudessa emme voi ottaa käyttöön resursseja samalla kasvunopeudella ja tämä asettaa, sosiaalidemokraattisen, oikeusvaltion eräänlaiseen ekologiseen testiin. Informaatiovirtojen kasvu ja informaation käsittelynopeus muodostavat myös haasteita oikeusvaltiolle.
Nykyisin sosialidemokraattinen oikeusvaltio taistelee olemassaolostaan, jota uusliberalismin opit edelleen haastavat.
Uusliberalismi syntyi eräänlaiseksi vastaukseksi 1970-luvulla ilmenneisiin taloudellisiin häiriöihin, joita olivat mm. korkea inflaatio, hidastunut taloskasvu ja heikentyvä työn tuottavuus. Ideologia lähtee ajatuksista, joiden mukaan talouden toimijat ovat rationaalisia toimijoita.
Politiikan toimijat ovat epärationaalisia oman edun tavoittelijoita, jotka toiminnallaan heikentävät taloudellisten toimijoiden rationaalista käytöstä. Sen vuoksi taloudelliset päätökset tulisi irroittaa poliittisesta päätöksenteosta mahdollisimman kattavasti ja antaa rationaalisten toimijoiden päättää taloudellisesta toiminnasta. Diskurssin tasolla uusliberalisaation tunnusmerkkejä ovat yleensä puheet joko ”välttämättömyydestä” tai ”pragmaattisuudesta”. Aate ajoi itsensä umpikujaan viimeistään finanssikriisin ja sitä seuranneen eurokriisin jälkeen.
Miten sosiaalidemokraattista oikeusvaltiota tulisi siis kehittää, jotta se voi vastata yhtäältä ilmastonmuutokseen ja informaation aikakauteen sekä kamppailuun uusliberalismia vastaan?
Oikeusvaltiomme on syntynyt joukkovoiman avulla. Työn muuttuessa ihmistyötä korvataan ja se vähenee teknologisen kehityksen vuoksi. Ilmastonmuutos haastaa oikeusvaltiomme olemassaolon kaikilla mahdollisilla tavoilla. Lisäksi informaatiotulva tekee elämästämme entistä kuormittavampaa ja pirstaleisempaa. Sosiaalidemokraattinen oikeusvaltiomme täytyy päivittää siten, että se pystyy toimimaan puskurina epävarmuudelle, arvaamattomuudelle ja epäoikeudenmukaisuudelle, joita uusliberalismi on aiheuttanut ja joita uudemmat ilmiöt kuten ilmastonmuutos tulevat aiheuttamaan. Oikeusvaltiomme on pystyttävä puolustamaan demokratiaa ja ihmisoikeuksia.
Konkreettisesti on kyettävä vastaamaan siihen, että dataa käytetään oikeudenmukaisesti ja pääsy informaatioon taataan kaikille. Vihapuheesta tulee langettaa oikeudenmukaisia rangaistuksia. Oikeuslaitoksemme resurssit tulee varmistaa, jotta oikeusprosessit eivät veny kohtuuttomiksi. Ilmastonmuutoksen aiheuttamat ongelmat tulee huomioida kaikilla yhteiskunnan päätöksenteon ja toimenpiteiden tasoilla.
Liberalismi selvisi 1900-luvun ideologisista kamppailuista voittajana, koska se omaksui sosialismin parhaat puolet. Jos haluamme, että oikeusvaltiomme on olemassa vielä 2000-luvulla, mainittuhin haasteisiin on vastattava – uusliberalismi ei anna haasteiden kohtaamiseen muuta kuin heikkojen asettamista toisiaan vasten, kasvavaa epätasa-arvoa ja välinpitämättömyyttä. Tähän ei meidän eikä kenenkään pidä enää suostua.
Santeri Kupiainen
Kirjoittaja on Demarinuorten ihmisoikeudet ja demokratia -työryhmän puheenjohtaja sekä Tallinnan yliopiston kansainvälisten suhteiden koulutusohjelmasta valmistunut Master of Arts in Social Sciences.
