Ryhmä yksityishenkilöitä, kansalaisjärjestöjä, nuorisojärjestöjä ja puolueita suunnittelee kampanjaa, jonka tavoitteena on määritellä raiskaus rikoslaissa suostumuksen puutteen eikä käytetyn väkivallan tai sen uhan kautta. Työnimellä Suostumus2018 kulkeva kampanja suunnittelee kansalaisaloitetta lain muuttamiseksi.

“Suostumus2018-kampanjan tavoitteena on muuttaa raiskauksen määritelmä jokaisen ihmisen itsemääräämisoikeutta kunnioittavaksi. Toivotamme tervetulleeksi kampanjaa tekemään ja tukemaan kaikki toimijat järjestöistä yksityishenkilöihin taustasta riippumatta”, Suostumus2018-kampanjatiimi sanoo.

#Metoo-, #dammenbrister- ja #memyös-kampanjat herättivät pitkään kaivattua keskustelua ihmisten itsemääräämisoikeudesta. Kampanjoista huolimatta Suomen lainsäädännössä on edelleen merkittäviä puutteita itsemääräämisoikeuden toteutumisen kannalta. Tämä kampanja pyrkii korjaamaan yhden ilmeisimmistä puutteista.

Kampanjaryhmä valmistelee yhdistyksen perustamista Suostumus2018-kampanjan organisoimiseksi. Kampanjaa ovat käynnistämässä Amnesty, Naisasialiitto Unioni, Monika-Naiset liitto, Naisten linja, #dammenbrister-kampanja sekä vaikuttajat eri puolilta poliittista kenttää. Lisää yhteistyötahoja ja kampanjan tekijöitä etsitään parhaillaan.

Lisätietoja:
Suostumus2018-kampanjatiimin puolesta
Hanna-Marilla Zidan, hanna-marilla.zidan@hotmail.fi, 050 590 2771
Iiris Suomela, iiris.suomela@gmail.com, 044 349 2228